"Rasismi voi päättyä meidän elinaikanamme"

Te suljette meidät telkien taakse, ja me rakastamme teitä silti. -- Saatte olla varmoja, että meillä on voimia kestää kärsimyksiä kunnes koittaa se päivä, jolloin voitamme ja meistä tulee vapaita. 

Elwood istuu lukitussa kopissa koulukodin yläkerrassa ja miettii Martin Luther Kingin sanoja. Hänet piestiin rangaistukseksi siitä, että hän kirjoitti ilmiantokirjeen poikakodin oloista – väkivallasta, hyväksikäytöstä, kuolemista. Pikkupojasta lähtien hän on odottanut niitä, jotka olisivat valmiita tarttumaan ”koko painollaan suureen vipuun ja kääntämään maailman asentoa.” Ketään ei tullut. 

Colson Whiteheadin Pulitzer-palkittu romaani Nickelin pojat valottaa sitä todellisuutta, jonka keskellä afroamerikkalaisväestö eli pitkään.

Romaanin poika ei löydä lohtua Martin Luther Kingin sanoista. Kansalaisaktivistin, baptistipastorin työ on jäänyt kesken. Missä ovat sen jatkajat? 

Vajaan vuoden päästä kirjan ilmestymisestä, 9. kesäkuuta, vietetään poliisiväkivallan uhrina kuolleen George Floydin muistotilaisuutta Houstonissa The Fountain of Praise -kirkossa. Sitä seuraavat suuret joukot ihmisiä ympäri maailman – yksistään NBC Newsin Youtube-kanavan kautta katselukertoja kertyy yli 1 300 000. 

Tilaisuus alkaa Andrae Crouchin laululla The blood will never loose its power. Musiikki avaa väylän yhteiselle surulle, kanavoi tuskan avunhuudoksi Jumalan puoleen mutta myös toimintatarmoksi. Laulut vaihtuvat, tunnelma säilyy. Musiikki tempaa kuulijat mustan gospelin eri vuosikymmenten äänimaisemiin, liittää nykyhetken osaksi jatkumoa.

– Se ei ollut vain Floydin perheelle vaan laajemmalle kuulijakunnalle, sanoo musikologi Tammy L. Kernodle Christianity Todaylle.

– Se oli myös viesti Amerikalle. Sukupolvesta ja kirkkokunnasta riippumatta se tarjosi samastumiskohtia. 

Kun Black Lives Matter -mielenosoitukset loppukeväästä käynnistyivät, seurakunnat heräsivät asiaan hitaasti. Sittemmin monet pastorit ja uskovat yli kirkkokuntarajojen liittyivät marssijoiden joukkoon. 

Yhdysvaltalaispastoreista melkein jokainen, 94 prosenttia, on sitä mieltä, että seurakunnilla on vastuu tuomita rasismi. Suurin osa, 62 prosenttia, kertoo seurakuntansa ottaneen kantaa George Floydin kuolemaan ja siitä seuranneisiin tapahtumiin. Näin kertoo Barna Groupin tuore tutkimus, Church Pulse Poll. 

– On merkkejä siitä, että pastorit ovat avoimempia kuin koskaan puhumaan rasismista, sanoo Barna Groupin johtaja David Kinnaman. 

Sen suhteen, tulisiko saarnoissa käsitellä ”poliittisia aiheita, kuten rotujen suhteita”, mielipiteet jakautuvat, kertoo Pew Research Centerin tutkimus. Afroamerikkalaisista protestanteista 62 prosenttia ja valkoisista evankelikaaleista 39 prosenttia katsoo tällaiset saarnat aiheellisiksi.

Aihe on jakanut mielipiteitä aiemminkin – jo Martin Luther Kingin aikana. 

– Oli monia mustien seurakuntia, jotka vastustivat tohtori Kingiä ja muita [kansalaisaktivisteja] eivätkä halunneet olla liikkeen kanssa missään tekemisissä, sanoo chicagolaisen baptistiseurakunnan pastori Watson JonesChristianity Todaylle.  

Vaikka nykyinen Black Lives Matter -liike ei ole lähtenyt liikkeelle seurakuntien piiristä, Jones näkee sen juurten silti ulottuvan takavuosikymmenten kristillisyyteen. 

– Monet heidän tekemistään asioista ovat samoja, mitä pastorit ja uskolliset kristityt tekivät 50- ja 60-luvulla, jopa 70-luvulla. Mutta nykyistä liikettä eivät johda pastorit.

- Tämä liike ei saanut alkuaan kirkoista, rukouskokouksista, alttareilta, joilta olisi tulvinut ihmisiä kaduille.

Miksi näin ei ole? Jones näkee yhdeksi syyksi sen, että seurakuntaelämä ei ole enää yhtä keskeisessä asemassa afroamerikkalaisyhteisössä kuin ennen. 

– Seurakunnalla on yhä paikkansa siinä, mutta se ei ole välttämättä enää niin keskiössä. 

– Oli aika, jolloin seurakunta oli ainut instituutio, joka meillä oli. -- Nyt on paljon enemmän muita kokoontumispaikkoja.

Yhdysvalloissa afroamerikkalaisten sitoutuminen kristillisyyteen on silti edelleen huomattavan korkea. Afroamerikkalaiset lukevat Raamattua enemmän kuin mikään muu ryhmä Yhdysvalloissa ja paljon muita todennäköisemmin pitävät Raamattua auktoriteettiasemassa. Näin osoittaa Pew Religious Landscapes -tutkimus. 

Usko oli osa myös George Floydin elämää. Vankilasta päästyään tämä oli mukana kristillisen järjestön toiminnassa kotiseudullaan Houstonin Third Wardissa, mentoroi nuoria miehiä, toimi sillanrakentajana pastoreiden ja paikallisten yhteisöjen välillä. 

Muistotilaisuus Houstonissa jatkuu. 

– Rasismi ei alkanut meidän elinaikanamme, mutta rasismi voi päättyä meidän aikanamme, haastaa pastori Steve Wells.

– Rasismin kukistaminen edellyttää rakkautta, joka on suurempi ja vahvempi kuin pelko. Vain Jeesus tarjoaa meille sellaista rakkautta.