"Piristyn meren äärellä tai kotisohvalla"

En koskaan unohda hetkeä, jolloin esikoistyttäreni syntyi.

Kun kaipaan piristystä, läh­den ulos kävelylle meren ääreen nauttimaan Luojan kätten töistä. Tai ostan suklaata ja vietän yksinäisen koti-illan sohvalla.

Lapsuuden haaveammattini oli palomies, koska siinä amma­tissa saisin auttaa ihmisiä ja ko­kea jännittäviä hetkiä.

Kun katson peiliin, näen hy­vän tyypin jolla on silmissä edelleen pilkettä ja ihossa alkaa näkyä naurusta tulleet rypyt ja kipujen tuomat uurteet.

Minulle rakkain bändi on ol­lut Jerusalem Ruotsista. Jerusa­lemissa yhdistyy raskas ja intohimoinen musiikki terävään ja suoraan sanomaan.

Kun ryhdyin solistiksi, yllät­tävintä oli kuunnella studiossa omaa ääntä ja opetella hyväksymään ja pitämään siitä.

Ylistysmusiikki kolahti, kun kävin elämäni suurinta surua läpi ja ei ollut voimia vain kuin sulkeutua Pyhän Hengen syliin turvaan eheytymään.

Jos pitäisi aloittaa jokin uusi ura, se voisi olla jonkinlainen puhuja tai vaihtoehtoisesti radiojuontaja – toivon välittäjä.

Jos saisin ohjata elokuvan, se varmaankin kertoisi ihmises­tä ja ihmisen mielestä, sillä rakastan ihmisyyttä ja sen selittä­mätöntä mysteeriä ja moninai­suutta.

Rakastan keskustella uskos­ta, koska siihen kytkeytyy koko elämäni, moraalini ja se, keneksi olen tullut.

Rukoilen, että saisin tulla juu­ri siksi Olliksi, miksi Jumala on minut suunnitellut, ja että Jumala siunaisi ja suojaisi perhee­ni ja rakkaani.

Jeesus merkitsee minulle kaik­kea; hän on keskipiste, apuni, turvani, iloni, lohtuni, armahtajani, vapauttajani.

Anssi Tiittanen