Päätyikö Hamasille myös suomalaisten rahoja?

Viime viikkoina kansainvälisiä lähetys- ja kehitysyhteistyöpiirejä ovat kuohuttaneet  kristillisen World Vision -järjestön Gazan-työn johtajan väitetyt yhteydet terroristijärjestö Hamasiin.

Israelin tiedusteluviranomaisten mukaan World Visionin Gazan-toimintojen johtaja Mohammed El-Halabi on kuulunut Hamasiin nuoruudestaan saakka ja soluttautui avustusjärjestöön tietoisesti voidakseen ohjata sen varoja terroristien käyttöön. Käytännössä väärinkäytökset tapahtuivat muun muassa tekaistujen hyväntekeväisyysprojektien kautta.

Israelin nyt pidättämä El-Halabi on ollut World Visionin palveluksessa tiettävästi noin kymmenen vuoden ajan. Esitettyjen arvioiden mukaan hänen johtaja-aikanaan jopa noin 60 prosenttia Gazan alueen vuosibudjetista eli noin kuusi miljoonaa euroa vuodessa päätyi Hamasille.

Israel on esittänyt vastaavia syytöksiä myös kahta muuta kansainvälistä avustusjärjestöä kohtaan.


Millä mielellä olette seuranneet tapauksen uutisointia Suomen World Visionissa, järjestön toiminnanjohtaja Tiina Antturi?

– Olemme todella järkyttyneitä niin Suomessa kuin muuallakin, ja kansainvälisessä World Visionissa asia halutaan tutkia perinpohjaisesti. Toistaiseksihan kyse on Israelin esittämistä syytöksistä: mitään omaa varmaa faktaa meillä ei ole. Järjestönä kuulimme asiasta samaan aikaan kuin suuri yleisökin.

– Sen tiedämme, että syytöksissä kaikki asiat eivät täsmää. Esimerkiksi World Visionin koko Gazan-työn kymmenen vuoden yhteenlaskettu budjetti on pienempi kuin Israelin esittämät luvut.


Onko Suomesta ohjattu varoja Gazan-hankkeisiin?

– Ei ole. Kansalliset World Vision -järjestöt ovat itsenäisiä, ja meidän hankkeemme sijaitsevat muissa maissa.


Mikäli syytökset osoittautuvat tosiksi, uskotko tapauksen vaikuttavan kohdemaiden paikallisten työntekijöiden rekrytoimiskäytäntöihin?

– Kyllä; jo pelkkä epäilys tulee edelleen tiukentamaan jo ennalta tiukkoja rekrytointikäytäntöjämme. Rahaliikenteen valvonnassa käytämme jo nyt ulkopuolisia tilintarkastajia, oman valvontamme lisäksi.

– Surullisinta tällaisissa tapauksissa on se, että avun saajat, lapset ja hädänalaiset, kärsivät.


40/201

Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan