Östman: Tuki pois palestiinalaiskoulujen vihakasvatukselta

Lapsia kasvatetaan monissa muslimimaissa vihaamaan Israelia. Kuva mielenosoituksesta Pakistanista.
Lapsia kasvatetaan monissa muslimimaissa vihaamaan Israelia. Kuva mielenosoituksesta Pakistanista.
Kansanedustaja Peter Östman (kd) vaatii, että Suomen ulkoministeriö ja ulkoministeri Timo Soini (ps) arvioivat uudelleen YK:n palestiinalaispakolaisjärjestön UNRWA:n rahoittamisen edellytykset. Östman jätti aiheesta kirjallisen kysymyksen ulkoministerille viime viikolla.

Östmanin mukaan ”Suomen väheneviä kehitysyhteystyövaroja ei tule käyttää sellaisten järjestöjen tukemiseen, joiden toiminta ei kaikilta osin vastaa Suomen kehitysyhteistyölle asettamia tavoitteita”.

Huolta kansainvälisesti

Muun muassa senaattori Hillary Clinton on kiinnittänyt huomiota palestiinalaiskirjojen sanomaan.

– Nuo kirjat myrkyttävät lasten mielet, Clinton sanoi Yhdysvaltain senaatissa vuosi sitten.

Östmanin mukaan Suomen tulisi asettaa tiukkoja ehtoja antamalleen avulle.

– Suomen rahoittamissa kouluissa ei saisi harjoittaa vihakasvatusta, oppimateriaalin tulisi olla neutraalia ja koulujen kiinteistöjä ei saisi käyttää sotilaallisiin tarkoituksiin.

Aiemmin palestiinalaisten lastenohjelmien on raportoitu esittelevän juutalaisia sikoina ja apinoina. Myös alueen kouluja on nimetty itsemurhaterroristien mukaan.


Anssi Tiittanen

Muut
18/2016

MuutPirjo ja Kalevi Marin täyttivät huhtikuun lopulla yhteensä 150 vuotta. Noista vuosista he ovat yhteensä olleet 25 vuotta eläkkeellä.

– Mielenkiintoista on se, että eläkepäivät ovat täyttyneet h...
MuutValta kotonamme on vaihtunut. Demokratia on muisto vain, ja elämme nyt diktatuurin ajassa.

Meille vajaat viisi kuukautta sitten muuttanut pieni yksinvaltias määrää suvereenisti tahdin ja odotta...
MuutTeini-iässä syttynyt into evankeliumin työlle on säilynyt tuoreena. Boliviaan Huotari ja hänen perheensä lähetettiin ”patalapuilla”.
MuutNangula Kathindi on Namibian puolustusvoimien johtava kappalainen ja maan ensimmäinen anglikaaninen naispastori (Maailman Kuvalehti 4/16).

Namibialaisia osallistuu YK:n rauhanturvaoperaatioihin...
MuutPresidentti Urho Kekkonen aloitti ensimmäisen virkakautensa 1.3.1956. Samana päivänä alkoi myös 20 päivää kestänyt yleislakko, ja koko Suomi lamaantui.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan