Onko lähetystyön rahoitus monimuotoistunut?

Ristin Voiton numerossa 38 uutisoitiin, että Ison Kirjan lähetyslinjan suosio on laskenut, kun järjestöiltä on leikattu valtion tukea ja seurakunnillakaan ei ole entisenlaisia mahdollisuuksia sitoutua uusien lähettien tueksi. Fidan kotimaan osaston johtaja Jarmo Saarni arvioi, että Suomessa on vain noin 12 sellaista helluntaiseurakuntaa, jotka yksin pystyvät järjestämään lähetystyöntekijän palkan. Tyypillisesti lähetystyöntekijän taustalla on 3–7 seurakuntaa, mikä tuo omat haasteensa esimerkiksi yhteydenpitoon ja lähetysasian esilläpitoon seurakunnissa.

Jarmo Saarni, kuinka vaikeaa on lähetyskannatuksen löytäminen ja millaisia ratkaisuja tilanteeseen on kehitetty?

– Kyllä kannatuksen löytäminen on vaikeaa. Riittävän kannatuksen keräämiseen menee lähetyskandilta ainakin vuosi. Paljon riippuu siitä, onko lähettävällä seurakunnalla pitkän tähtäimen suunnitelma lähetyskandinsa varalle ja tekeekö seurakunnan johto määrätietoisesti töitä varojen löytämiseksi. Nyt näemme, miten lähettäminen on vähintään yhtä tärkeää kuin lähteminen.

– Erilaisia yhteiskunnan tukimuotoja käytetään jonkin verran, mutta ne soveltuvat vain lyhytaikaiseen lähetystyöhön. Työtön työnhakija voi nykyään oleskella ulkomailla mutta joutuu palaamaan kotimaahan välittömästi, jos töitä löytyy. Vuorotteluvapaakin soveltuu lähinnä vain lyhytaikaisiin avustaviin tehtäviin.

– Nouseva trendi on lähteä teltantekijäksi eli mennä ulkomaisen työnantajan palvelukseen tai perustaa yritys lähetystyön mahdollistamiseksi. Moniin maihin se onkin ainoa mahdollisuus, mutta toisaalta siinä putoaa pois Suomen sosiaaliturvasta.


Onko lähetystyössä siis pian palattava uskon varassa lähtemiseen niin, ettei lähetillä ole tietoa toimeentulostaan?

– Mielestäni uskon varassa lähteminen tarkoittaa jotain muuta kuin sukeltamista tuntemattomaan rahattomana. On liian monta tapausta, että tällaisessa tilanteessa on palattu rampana kotiin. Sellaiset ihmiset, joiden rahat riittävät vaikkapa kolmen vuoden jaksoon, ovat promilletason poikkeus.

– Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että jos seurakuntien yhteistyötä lisättäisiin vielä, pystyisimme lähettämään vähän nykyistä enemmänkin lähetystyöntekijöitä.

– Ennen seurakunnan johto etsi yhteistyökumppaneita, nyt lähetti itse. Hän törmää myös siihen, että päätöksenteko kestää seurakunnassa jopa vuoden. Mistä tämä kaikki kielii? Onko lähetystyö vielä seurakunnan DNA:ssa?


40/201

Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan