”Oli AlfaTV:llä oma merkityksensä” - Kristillisten ohjelmien tekijät muistelevat yhteistyötä konkurssiin menneen kanavan kanssa

Nyt lauletaan -ohjelmaa tehtiin kolme kautta. Laulattajina keväällä 2021 lähetetyssä ohjelmassa toimivat Niina Sillanpää, Leevi Ahopelto ja Tapani Sopanen. (Ruutukaappaus)
Nyt lauletaan -ohjelmaa tehtiin kolme kautta. Laulattajina keväällä 2021 lähetetyssä ohjelmassa toimivat Niina Sillanpää, Leevi Ahopelto ja Tapani Sopanen. (Ruutukaappaus)

Anssi Tiittanen 

 

Konkurssin myötä toimintansa viime viikolla lopettaneella AlfaTV-kanavalla oli joukko kristillisiä ohjelmantekijöitä, jotka pitävät työjaksoaan kanavalla rohkaisevana. 

– Oli tietysti pettymys, että tällainen kanava välittää evankeliumia meni kiinni, Nyt lauletaan! -ohjelmaa isännöinyt Leevi Ahopelto kuvailee tunnelmiaan. 

Nyt lauletaan! oli E-Compass ry:n tuottama ohjelma. Kaikkiaan jaksoja tehtiin parikymmentä, ensin Vesilahdella ja viimeiseksi AlfaTV:n studioilla Keravalla. 

– Kanava vastasi ohjelman jakelusta. Meidän ja AlfaTV:n välillä ei liikkunut rahaa. 

– Moni luuli, että minä sain palkkioita, mutta kyllä se oli juuri päinvastoin. Itse kustantajina laitoimme rahaa kiinni ohjelmiin, Leevi Ahopelto kertoo. 

 

Kristillisiä ohjelmia AlfaTV:lle tuottanut medialähetysjärjestö IRR-TV ilmoitti viime viikolla tiedotteessa, että sen toiminta jatkuu normaalisti. 

– Emme lopeta suomenkielisten kristillisten ohjelmien tuotantoa, vaan etsimme uusia ulostulokanavia sisällöillemme, yhdistyksen hallituksen allekirjoittamassa tiedotteessa kerrottiin.  

– IRR-TV hallinnoi myös jatkossa AlfaTV:n aiemmin vuokraamaa toimitilaa ja tv-tuotantokalustoa. 

IRR-TV on toissa viikolla konkurssihakemuksen tehneen, AlfaTV:n taustayhtiönä toimineen Brilliance Communications Oy:n enemmistöomistaja ja -velkoja.

 

Konkurssia on uutisoitu päämedioissa laajasti, muun muassa , :n ja raportoimana.

 

 

– Kyllä AlfaTV johonkin tarpeeseen Suomessa vastasi, pastori ja Astu tarinaan -ohjelmaa tehnyt studioisäntä Markku Tuppurainen sanoo. 

– Jos aikaa vain olisi ollut enemmän, ehkä kuvio olisi lähtenyt toimimaan. 

Tuppurainen teki Astu tarinaan -ohjelmaa yhdeksän vuoden ajan, noin 270 jaksoa. Hän muistelee ohjelman tekemistä hyvällä. 

– Teimme pitkiä työpäiviä, aina 8–10 jaksoa päivässä. 

AlfaTV:n saadessa laajempaa katsojajoukkoa myös Tuppurainen alkoi saada ohjelmista enemmän palautetta. 

– Kun liikun seurakunnissa, niin edelleen ihmiset sanovat, että juuri katsottiin sinua televisiosta, Tuppurainen kertoo viitaten ohjelman uusintoihin, joita näkyi AlfaTV:llä lähes loppuun asti.  

 

Ohjelmantekijät pohtivat uusia väyliä tekemiselle. 

– Kaikelle on aikansa, konkursseillekin, Leevi Ahopelto sanoo. 

– Pitäisi vain osata aina ottaa kiinni niistä mahdollisuuksista ja siitä ajasta, jota eletään. 

Ahopelto pitää merkittävänä, että esimerkiksi Nyt lauletaan! -ohjelmaa näytettiin juuri koronavuosina, kun kirkot olivat kiinni. 

– Parhaimmillaan meillä oli 100 000 katsojaa. Viisi kertaa sen, mitä Olympiastadion vetää, Ahopelto vertaa. 

Markku Tuppurainen on miettinyt jonkinlaista jatkoa ohjelmalleen.  

– Tarinat ovat merkittäviä tässä ajassa. Niillä tuntuu olevan kantopinta-alaa. 

Tuppurainen pohtii, että jos hän jatkaa ohjelmasarjaa, hän olisi innostunut tuottamaan sitä itse.

 

 

 

, josta ohjelmia voi ainakin toistakseksi katsoa.



Uutiset
49/2022

UutisetTuula Pirinen
(6.12.2022) Ukrainalainen saarnaaja ja helluntaikirkon diakoni Anatoli Prokopchuk, 52, on surmattu Nova Kah’ovkan kaupungissa lähellä Hersonia. Aluetta yhdeksän kuukauden ajan m...
UutisetAnssi Tiittanen


Konkurssin myötä toimintansa viime viikolla lopettaneella AlfaTV-kanavalla oli joukko kristillisiä ohjelmantekijöitä, jotka pitävät työjaksoaan kanavalla rohkaisevana...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan