Näyttävä Suomi 100 -juhla Rautavaaralla

Rautavaaran monitoimihalli täyttyi vieraista, jotka seurasivat tasokasta ohjelmaa ja iloitsivat itsenäisyydestä.Rautavaaran monitoimihalli täyttyi vieraista, jotka seurasivat tasokasta ohjelmaa ja iloitsivat itsenäisyydestä. Kuva:Matti Hanhinen.
Rautavaaran monitoimihalli täyttyi vieraista, jotka seurasivat tasokasta ohjelmaa ja iloitsivat itsenäisyydestä.Rautavaaran monitoimihalli täyttyi vieraista, jotka seurasivat tasokasta ohjelmaa ja iloitsivat itsenäisyydestä. Kuva:Matti Hanhinen.
Ristin maa yhdisti kuntien ja eri yhteisöjen toimijat.

Rautavaaran 1 700 asukkaan kunnassa yhteisöt löivät hynttyyt yhteen ja järjestivät Suomi 100 vuotta -juhlan monitoimihallille 7. lokakuuta. Paikalle saapui noin 300 vierasta. Tapahtuman vapaaehtoisia järjestelijöitä ja musiikkiväkeä oli noin sata henkilöä.

Juhlassa esiintynyt lapsikuoro koostui Rautavaaran omista sekä Kaavin ja Iisalmen Jippii-kuorolaisista. Lisäksi ohjelmaan toivat oman värinsä Kuopion Kings Kids -ryhmä ja Rautavaaran nuorisosirkus, jolla oli neljä esitystä. Pienimmät ajoivat kuvioita yksipyöräisillä Katajaisen kansan tahtiin. Lisäksi nähtiin muun muassa tuoliakrobatiaa. 

Musiikkia monipuolisessa juhlassa johti kuopiolainen Arto Koistinen, joka oli koonnut vajaan kymmenen muusikon House Bandin. Kanttori Janne Saarelaisen johdolla esiintynyt Rautavaaran kirkkokuoro huipensi tapahtuman laulamalla Finlandian

Rautavaaran evankelis-luterilainen seurakunta vastasi juhlan kakkukahveista ja kunnan sosiaalitoimi antoi juhlaan oman panoksensa järjestämällä kunnan vanhuksille taksikyyditykset tilaisuuteen. Myös kaksi paikkakunnan yritystä sponsoroi tapahtumaa.

Ilkka Roininen



Muut
43/2017

MuutIdän ja lännen vuorovaikutus on välttämätöntä maanosamme uudessa heräämisessä.
MuutVakava sairauskaan ei estä työtä köyhien ja syrjäytettyjen hyväksi.
MuutEhyttä arkkuun!
MuutRiviseurakuntalainen päätti jättää unelmatyönsä seuratakseen Jumalan kutsua. IK-opisto tarjosi eväät ensiaskeliin lähetystyössä.
MuutMarja Liisa Lappalainen tunnetaan Lapinlahdella hymyilevänä hammaslääkärinä. Ei siis ihme, että vastaanotolla 1980-luvun alkuvuosina käynyt maanviljelijä Heikki Lappalainen ihastui naiseen ja heidät v...
UutisetTukholman suomalainen Filadelfia-seurakunta on lähtenyt liikkeelle tukemaan Euroopan lähetystyötä, ei vain palkkaamalla siihen työntekijän, vaan tekemällä sen hyväksi myös CD-levyn.
MuutEero Sorila: Taskurahalla maailman ympäri. Omakustanne, 326 s.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan