Muut mediat 5/2017

Inger Dahl saa itsekin voimaa rukoillessaan toisten puolesta (Kotimaa 3/17).

Olen mukana järjestössä, joka tukee vankilasta vapautuvia naisia takaisin normaaliin elämään. Tarjoamme heille uuden mahdollisuuden, ja olen nähnyt monen elämän muuttuvan.

Teemme niin, koska Jeesus kehotti meitä menemään vankien luokse. Kun meillä ei ole lapsia, minulla on ollut mahdollisuus antaa aikaa muille. ––

Minut johti kristityksi se, etten osannut rakastaa niin kuin halusin.

Olin kokeillut monenlaista, ollut politiikassa ja tutustunut erilaisiin uskonnollisiin liikkeisiin. Olin marxilainen ja feministi. Sitten tutustuin kristittyihin eräässä kollektiivissa. En halunnut olla sellainen kristitty kuin he olivat, mutta näin heissä jotain sellaista, jota minä kaipasin ja tarvitsin.

Päätin heittäytyä Jeesuksen seuraan. Perhepiirissä ajateltiin, että taas Inger on lähtenyt johonkin uuteen seikkailuun, josta hän pian palaa takaisin. Mutta 35 vuotta myöhemmin voin sanoa, että se oli kestävää.


Nina ja Miska Karin perheessä äiti on luterilainen ja isä sekä lapset ortodokseja (Aamun Koitto 1/17).

Reilusti yli 90 prosentissa ortodoksien avioliitoista toinen osapuoli ei ole ortodoksi. Ekumeeninen perhe on pikemminkin sääntö kuin poikkeus.

Ninalle ja Miskalle ekumenia ei ensisijaisesti tuo mieleen kristittyjen pyrkimystä näkyvään ykseyteen, yhteen kirkkoon.

Heille ekumenia merkitsee kirkkojen kunnioittavaa rinnakkaiseloa ja yhteistyötä, erilaisuuden kohtaamista ja suvaitsemista, ymmärryksen syvenemistä ja ennakkoluulojen poistamista. Tässä mielessä perhe on mitä erinomaisin ekumenian kenttä.

Seurusteluaikana kirkkojen erilaisuus ei tuntunut Ninasta ja Miskasta erottavalta asialta.

– Meillä on sama Jumala, ja maailmankatsomuskin näin arjen vinkkelistä varsin samankaltainen, Miska tuumaa.


Blogisti Maria Kuutti toivoo lyhempiä jumalanpalveluksia, joihin koko perhe jaksaa osallistua yhdessä (seurakuntalainen.fi 23.1.).

Nyt huomasin, että omat lapseni jaksoivat keskittyä noin 40–50 minuuttia. Sitten esikoinen sai luettua Raamattunsa ja alkoi odottaa lopun keksitarjoilua. Ja niin kuin tiedämme, odottavan aika on pitkä. (Ja odottavan lapsen äidin aika on ehkä vielä pitempi.) Kun kävimme ehtoollisella, lapset eivät malttaneet olla juoksematta takaisin paikoilleen, koska olivat istuneet paikallaan omasta mielestään tarpeeksi pitkään.

Siinä häpeillessäni omien lasteni riehakkuutta mieleeni nousivat Markuksen evankeliumin sanat: ”–– Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.” (Mark. 10: 13–14.)


10/2016Kirjallisuus:The

Helluntaiseurakuntien jäsenkehityksessä pientä virkistymistä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja