Muut mediat 40/2016

Uskonnonpedagogiikan tohtorikoulutettava Aino-Elina Kilpeläinen on tutkinut rippikoululaisten jumalakäsityksiä (Kirkko&kaupunki 35/16).

Valkopartainen ukkeli tuntuu kummittelevan monien aikuistenkin mielessä, kun Jumalasta tulee puhe. Ei ole tavatonta, että ihmisen mielikuvat lukkiutuvat rippikouluikäisen tasolle, jos hänellä ei sen jälkeen ole Jumalan pohtimisen paikkoja.

– Ihmisen hengellinen kasvu ei saisi olla puolen vuoden rippikoulusta ja viikon leirijaksosta kiinni, Aino-Elina Kilpeläinen sanoo.

Entä jos uskonto ei voisi vähempää kiinnostaa? Kilpeläisen mukaan jokainen meistä on synnynnäisesti spirituaalinen, hengellinen, olento.

– Uskonnollisen kielen oppiminen jo lapsuudessa voi tukea hengellistä pohdintaa. Se antaa käsitteitä, joilla voi ilmaista kokemuksia ja kaipausta.

Kilpeläinen arvioi, että jos uskonnollista kieltä alkaa opetella vasta rippikouluiässä, opittu kieli ei välttämättä kohtaa omaan elämään liittyviä kysymyksiä.


Laulaja-kirjailija Hanna Ekola on turvannut Jumalaan raskaina aikoina (Sana 38/16).

Olen ollut vaativa Jumalan lapsi. Olen tivannut Jumalalta asioita ja muistuttanut, että hän on luvannut olla kanssani. Yksi tällainen hetki oli, kun rakas puolisoni Juha Salonen oli äkillisesti kuollut. Olin surusta sekaisin. Juhan kuoleman jälkeen jouduin hahmottamaan koko elämäni uudestaan. Hän hoiti artistiasioitani managerin roolissa, mutta yhtäkkiä kaikki jäi minun hoidettavakseni. Olin kauhuissani mennessäni ensimmäistä kertaa yksin levy-yhtiöön neuvottelemaan. Silloin ymmärsin, että minulla on tuki ylhäällä, se kaikkein suurin Manageri.


Sari Tanuksen mielestä lastenhoitoon käytetty aika pitäisi laskea työkokemukseksi (Uusi Tie 38/16).

Suosittelen kaikkia kirjaamaan käytetyt äitiys-, isyys- ja hoitovapaat työhistoriaan. Työhaastatteluissa on hyvä nostaa esiin nuo jaksot, jolloin on saanut ainutlaatuista käytännön oppia hyödynnettäväksi myös työelämässä. Monille työnantajille tämä voi kuulostaa uudelta, mutta asenteiden parantamiseksi ja arvostuksen lisäämiseksi meidän on nostettava arvokkaat asiat esiin.


Espanjassa ja Pohjoismaissa vaeltanut Päivi Aikasalo allekirjoittaa ajatuksen, jonka mukaan pyhiinvaelluksessa jokainen askel on rukousta (Kotimaa 38/16).

– Ehkä myös koko elämä voi olla rukousta. Se voi olla kiittämistä siitä, että on elossa, ja elämistä Jumalan kunniaksi. Silloin kaikki teot, mitä ihminen tekee, hän tekee kristittynä sisimpäänsä kuunnellen.