Muut mediat 17/2016

Helena Salakka pohtii kolumnissaan Jumalan johdatusta (Sana.fi 14.4.2016).

Kuulin kerran myös eläkeläisparista, joka halusi muuttaa toiselle paikkakunnalle. Heitä ei sitonut vanhassa asuinpaikassa enää mikään. Ei työpaikka eivätkä ihmiset. Omat lapset olivat jo aikuisia ja asuivat paikkakunnalla, jonne he halusivat muuttaa. Mutta he eivät voineet muuttaa, koska he eivät olleet saaneet omasta mielestään siitä tarpeeksi merkkejä Jumalalta. Sitten he vuodesta toiseen valittelivat, että voi, kun emme vieläkään pääse muuttamaan.

Mikä on kristityn vastuu omasta elämästään? Jäädäkö odottamaan ihmeellistä johdatusta vai ollako myös itse aktiivinen toimija? –– Voiko Jumalan johdatus olla ihan arkista toimintaa? Työpaikkahakemusten täyttämistä? Koulun pääsykokeeseen lukemista? Ystäviltä avun pyytämistä?


Vartija, mikä hetki yöstä on? kysyy Jürgen Bühler maalis-huhtikuun 2016 Sana Jerusalemista -lehdessä.

Iltatähtikristityt ja kointähtikristityt lukevat samaa Raamattua. Toiset näkevät vain lähestyvän pimeyden, kun taas toiset ovat täynnä toivoa. Vartija näki molemmat. Hän oli tarpeeksi realisti nähdäkseen, että yö oli tulossa, mutta ensimmäinen vastaus hänen huuliltaan oli ilmoitus saapuvasta aamunkoitosta.

Yksi seurakunnan tärkeimmistä tunnusmerkeistä on, että se tuo toivoa. Toivo ei saata häpeään ja tarjoaa ankkurin sieluillemme. Jumalaa kutsutaan toivon Jumalaksi, mikä tarkoittaa sitä, että Jumala itse määrittelee omaksi luonteenpiirteekseen toivon. Tämän vuoksi meidän ei koskaan pitäisi luopua toivosta. Ei ole väliä sillä, mitä sanomalehdet kirjoittavat, poliitikot tai edes lopunajan ekspertit sanovat, älä koskaan luovu toivosta!


Professori Don Carson: Pelkkä uskon puolustelu ei riitä (seurakuntalainen.fi 16.4.2016).

Don Carson sanoi kuitenkin huomanneensa, että kaksi asiaa herättää yleensä tänä päivänä närkästystä. Toinen on puhe Kristuksen ainutlaatuisuudesta ja toinen on puhe synnistä. Jos kristitty menee väittämään, että Jeesus on ainoa tie taivaaseen tai että jokin asia on väärin kaikkien ihmisten kohdalla, tällainen puhe tuomitaan suvaitsemattomana. ”Tuo on vain sinun mielipiteesi”, kuuluu tyypillinen vastaväite. ––

Carsonin mukaan uskoa haastavat vastaväitteet on kohdattava ––. Professori painotti kuitenkin, että pelkkä puolustautuminen vastaväitteiden singotessa ei riitä. ––

– Emme tarvitse ainoastaan vastauksia tiettyihin ongelmiin, vaan vaihtoehtoisen kertomuksen ja maailmankuvan, joka vaikuttaa ja luo.

Carsonin mukaan Raamatun suuri kertomus, pelastushistoria, joka alkaa luomisesta ja  syntiinlankeemuksesta ja joka huipentuu Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen, on kristittyjen vaihtoehtoinen kertomus, jota on pidettävä esillä pelkkien yksittäisten apologeettisten vastausten lisäksi


17/2016

UutisetElämän rikkinäisyys on puoleensavetävää ja jopa hauskaa, Pietu Korpelainen sanoo.
MuutHerman Blomérus on tehnyt pian 50 vuotta sitä, mistä Jumala puhui hänelle teini-ässä.
PuheenaiheItkuja ei lasketa teoksessa Nauru pidentää isää.
PuheenaiheHuumori vapauttaa ilmapiiriä ja auttaa käsittelemään vaikeita aiheita.
MuutJoskus pitää muuttaa arkisia tapojaan, jotta suhde aviopuolisoon voi paremmin, Buckinghamit tietävät.
MuutKari Honkasen uusin teos ottaa lukijansa mukaan vakavasti sairastuneen ihmisen sisäiselle matkalle kohti itseään, lähimmäisiä ja Jumalaa. Parkinson-diagnoosi pysäytti tuotteliaan ja menevän kirjailija...
PakinaHuomasin olevani hauska vuonna 2009 helatorstain tienoilla. Se tapahtui Ranskassa yhteiskristillisessä Taizé-yhteisössä, jonka päiväohjelmaan kuului pienryhmäkeskusteluita. Havahduin siihen, että aika...
UutisetHelluntaiseurakuntien kasvuun ja kuihtumiseen on omat syynsä, jotka olisi tärkeä tuntea.
MuutMalmin Saalem -seurakuntaan kuuluva Oiva Alanenpää syntyi Oulussa Runebergin päivänä vuonna 1956 Kauko ja Siiri Alanenpään perheeseen. Perhe muutti Nuuskakairaan Ylitorniolle, isän synnyinseudulle, ku...
MuutEvankelistakodilla järjestetään viikonloppu, jossa jaetaan elämän kipeitä puolia.
MuutHelena Salakka pohtii kolumnissaan Jumalan johdatusta (Sana.fi 14.4.2016).

Kuulin kerran myös eläkeläisparista, joka halusi muuttaa toiselle paikkakunnalle. Heitä ei sitonut vanhassa asuinpaika...
PikavisiittiHeli Ahvenainen-Saaristo säestää hengellisen musiikin huippusolisteja. Vastaviritetty flyygeli on suuri nautinto.Yksi Heli Ahvenainen-Saariston viime vuosien sydämen projekteista on ollut ruandalaisla...
KolumniSanat eivät tunnetusti ole vain sanoja. Ne ovat täynnä erilaisia merkityksiä ja lataumia, toiveita ja tavoitteita. Nimeämällä haetaan suuntaa ja luodaan ihanteita.

Muutama viikko sitten (RV 12/...
MielipideOlipa Tuomas Havukaisen artikkelissa armollinen näkökohta syntien tunnustamiseen (RV 15). Parannuksen teosta puhuttaessa pipo vedetään usein kovin tiukasti päähän. Tosin katumuspenkilläkin on oma teht...
MielipidePidän itseäni täysin raittiina, vaikka kerran kuussa nautinkin ”sormustimellisen” ehtoollisviiniä. En varmaankaan täytä sitten absolutistin kriteeriä, mutta omasta ”kulttuuritaustastani” katsoen olen...
MielipideRistin Voitossa (RV 15) haastateltiin pastoreita alkoholinkäytöstä. Pastori Kari Korhosen haastattelu herättää monia kysymyksiä. Alkoholia nauttiva pastori kertoo olevansa absolutisti. Miksi? ...
MielipideMia Kainulainen kiteytti hyvin sen, mitä itsekin ajattelen naisen asemasta seurakuntiemme johtamisen suhteen (RV 15). Olen ollut viitisenkymmentä vuotta helluntaiseurakunnan kuvioissa ja Kainulaisen t...
MielipideNaisen asemasta seurakunnassa on virinnyt keskustelu. Siinä on annettu ymmärtää, että naisten armoitukset eivät pääse seurakunnissa toteutumaan.

Jos me luotamme siihen, että Raamattu on Jumalan...
MielipideRistin Voitossa on ollut keskustelua naisen asemasta helluntaiseurakunnassa. Erityisesti on keskusteltu siitä, voiko nainen toimia paimentehtävässä. Haluan ymmärtää kirjoittajien vilpittömyyttä, mutta...
UutisetKirkkojen johtajat Intiassa syyttävät maan hallitusta kristinuskon vastaisesta ohjelmasta. Hallitus päätti vastikään arvioida uudelleen eräiden koulujen vähemmistöasemaa Madhya Pradeshin osavaltiossa...
UutisetKristittyjen joukkopako Lähi-idästä rapauttaa alueen yhteiskuntia, varoittaa tuore Maan suola -raportti. Raportin on laatinut kolme kristillistä järjestöä, Open Doors, Middle East Concern ja Served, s...
UutisetNorjassa romanialaistaustaiset helluntailaiset vanhemmat Ruth ja Mariu Bodnariu ovat saaneet takaisin nuorimman lapsensa.

Norjan lastensuojeluviranomaiset ottivat huostaan perheen viisi lasta v...
UutisetKöyhistä ja sodan runtelemista kotimaistaan lähteneet pakolaiset pyrkivät epätoivoisesti yli rajaesteiden.
UutisetHelluntaiseurakuntien maakunnallisilla työntekijäpäivillä on vetovoimaa vielä ainakin Kainuussa ja Koillismaalla: Kajaanissa pari viikkoa sitten järjestetty tapahtuma kokosi 45 seurakuntien vastuunkan...
UutisetKansanlähetysopistolla toissa viikonloppuna järjestetty Apologiaforum toi jälleen Suomeen yhden evankelisen maailman tunnetuimmista älyköistä. Tällä vuonna kyseessä oli yhdysvaltalainen Uuden testamen...
UutisetKevätperinteeksi muodostunut hyväntekeväisyyskampanja käynnistyi Nepalin maanjäristyksen vuosipäivänä.
UutisetEvankelis-luterilainen kirkko haluaa jatkossakin käyttää väliviivaa nimessään. Kotimaisten kielten keskus toivoisi nimestä käytettävän muotoa ”evankelisluterilainen”. Asiasta uutisoi Kotimaa24.fi.
...
UutisetEtelä-Kuopion alueella muutaman vuoden toiminut 80 jäsenen innokas helluntaiseurakunta kutsui paikkakuntalaisia koolle Kevättä ilmassa -tapahtumaan sunnuntaina 17. huhtikuuta.

Martti Ahtisaaren...
UutisetOsa helluntaiseurakunnista jäi missiosta pois. Kotkassa ollaan tyytyväisiä tuloksiin.
UutisetEu-ruoka-avun kumppanuushaku on avattu uudelle kaudelle. Maaseutuvirasto valitsee kumppaniorganisaatiot ruoka-avun jakajiksi ajalle 2017–2020. Hakuaika on 12.4.–20.5.2016.

Helluntaiseurakuntien...
UutisetSuomen vapaakristillinen neuvosto SVKN ry perustettiin 1967, ja nyt yhdistys on valmistautumassa ensi vuonna pidettävään 50-vuotisjuhlavuoteen. Se sattuu samaan aikaan reformaation merkkivuoden ja Suo...
UutisetArkadianmäen kristittyjen hyvä yhteys saa kiitosta.
Miten onIso Kirja -opisto järjestää maanantaina 9.5. kello 18 helluntaiseurakuntien pastoreille ja vanhimmille saunaillan, jossa keskustellaan hengellisten ilmiöiden ja virtausten arvioinnista.

Miksi t...
PääkirjoitusRistin Voiton numero 15 käsitteli uskovien suhdetta alkoholiin sekä siitä annettavaa opetusta helluntaiseurakunnissa.

Aihe on ajankohtainen ja tärkeä. Alkoholin väärinkäytön traagiset seuraukse...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan