Muut mediat 1/2016

Suomen Kuvalehti kysyi kirjailija Katja Ketulta, kansanedustaja Päivi Räsäseltä, kulttuurivaikuttaja Claes Anderssonilta ja teologian professori Martti Nissiseltä, mikä on syntiä (51/15).

”Laiskuus, välinpitämättömyys ja pelkuruus ovat maailman pahimpia syntejä. Siinä synnin suossa uimme kaikki – minä ja sinä muiden mukana. Mutta mikä tekemistämme synneistä on kaikkein kohtalokkain? Tietenkin kyltymättömyys, ’mulle kaikki heti’ -asenne, rajaton tarve saada loputtomasti aina vain enemmän kaikkea: rahaa, valtaa, statusta, tavaroita, mainetta ja yltäkylläisyyttä.” (Claes Andersson)

”Pyrin kirjoissani hahmottamaan synnin käsitettä, vaikken tunnista sitä sisälläni. En tunne sitä, se ei kalva sisuskalujani synkkinä aamuyön sudenhetkinä. Seitsemän kuolemansyntiä, kuten mässäilyn kieltäminen, ovat tapamoraalisia käytösohjeita. Synnintunto tarkoittaisi sitä, että olen vastuussa teoistani jollekin korkeammalle voimalle. Minulla on vahva käsitys moraalista, siitä mikä on oikein ja väärin. –– Toki oma eettinen kompassini värähtää, kun väärintekemisessä on kohteena ihminen, eläin tai luonto.” (Katja Kettu)

”Kuvitelma syyllistävästä saarnasta ahdistaa niin paljon, että synti on ollut tarpeen kesyttää ja kotouttaa, tehdä se vaarattomaksi kuin suklaakakku. –– Synti on teologinen termi, joka on parhaiten kotonaan uskonnollisessa puheessa, mutta sen käyttöä ei tarvitse rajoittaa saarnoihin ja seurapuheisiin. Synti on hyvä sana kuvaamaan ihmisen taipumusta, jopa vimmaista halua, pahan tekemiseen. Sellaista pahan potentiaalia ei olekaan, josta ihminen ei tekisi totta.” (Martti Nissinen)

”Kristillisen ihmiskuvan mukaan ihminen on mittaamattoman arvokas Jumalan kuva, mutta myös syntinen. Monelle jälkimmäinen on kompastuskivi. Ihminen ei halua kuulla tai myöntää olevansa syntinen. Synti on kaikkea mikä on vastoin rakkauden kaksoiskäskyä: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseä. –– Synti on myös sitä, että asetamme Jumalan paikalle jonkun epäjumalan, esimerkiksi rahan. Tämän ajan suosituin epäjumala on ’minun jumalani’. Nykyjumalaa ei veistetä puusta, vaan se keksitään omasta päästä. ’Minun jumalani’ toimii minun ehdoillani. Tällaisesta jumalasta on yhtä vähän hyötyä kuin puujumalasta. (Päivi Räsänen)

Somalialaistaustainen, Suomessa muslimista kristityksi kääntynyt Rahmo Mohamed Aden kertoo Sana-lehdessä (51–52/2015) kääntymyksestään.

1990-luvun lopulla Rahmon perhe oli mukana ryhmässä, joka halusi perustaa moskeijan Poriin. Perhe tarjosi kotinsa rukouspaikaksi. Samalla Rahmo tunsi kuitenkin kasvavaa kiinnostusta kristinuskoa kohtaan.

– Minulla oli tyhjä olo. Toivoin, että elämäni muuttuisi. Eräänä päivänä tunsin, kuinka Jumala puhui minulle sydämessäni. Ymmärsin, että kuljin kahta tietä, ja pyysin Jeesusta elämääni. Raskas taakka lähti päältäni. Pian sen jälkeen minut kastettiin.