Miten valtakirjan valmistelu etenee?

Helluntailiikkeen Syyspäivät päätti viime lokakuussa jatkaa työntekijöiden valtakirjan valmistelua. Pastori Usko Katon johdolla toiminut laajapohjainen toimikunta on työstänyt valtakirjan yksityiskohtia ja sen hakemiseen liittyvää käytäntöä. Toimikunnan tehtävänä on myöntää työntekijävaltakirjat ja järjestää myös perehdytyskoulutusta.


Millainen valtakirjakäytäntö tulee olemaan, toimikunnan puheenjohtaja Usko Katto?

– Työntekijävaltakirjan saajille annetaan virallinen kuvallinen henkilökortti, joka todistaa hänelle myönnetystä asemasta. Vuoden 2017 loppuun saakka valtakirja myönnetään työntekijöille suoraan työkokemuksen perusteella, eikä koulutusta vielä vaadita.

– Seurakunta voi anoa seurakuntatyöntekijän valtakirjaa työntekijälleen, jolla ei ole vielä koulutusta. Myös senioripastorit voivat saada valtakirjan sitä hakemalla, ja eläköityessä pastorinvaltakirja jää voimaan. Lisäksi Hyry-yhteisöt anovat halutessaan seurakuntakentällä työskentelevälle työntekijöilleen valtakirjoja, mutta silloinkin kotiseurakunnan puolto on ratkaiseva.

– Kaikilta hakijoilta edellytetään valtakirjaa varten yhden päivän kestävä perehdytyskoulutus. Perehdytyksen kustannukset sisältyvät valtakirjan hintaan. Siirtymäkauden jälkeen perehdytyskoulutus muuttuu kolmen päivän pituiseksi.


Milloin valtakirjoja voi ryhtyä anomaan?

– Työntekijävaltakirjoja voidaan anoa lokakuussa pidettävien Kotkan Syyspäivien jälkeen. Seurakunta lähettää työntekijöistään hakemuksen tarvittavine liitteineen toimikunnalle Helluntaikirkon toimistoon. Kuten edellä mainittiin, hakemisessa noudatetaan siirtymäaikaa, joka jatkuu 2017 vuoden loppuun asti. Tänä aikana muun muassa pastorivaltakirjat myönnetään automaattisesti kokeneille työntekijöille, joilla on takanaan vähintään viisi vuotta päätoimista pastorin työtä.


Milloin ja missä koulutusta järjestetään?

– Ensimmäinen perehdytyskoulutus työntekijävaltakirjaa varten järjestetään Kotkan Syyspäivien yhteydessä keskiviikkona 5. lokakuuta. Päivä on jo nyt hyvä laittaa kalenteriin. Loppuvuodesta koulutukset järjestetään myös Helsingissä ja Oulussa, jotta mahdollisimman moni halukas pääsisi niihin helposti mukaan.


34/2016Sateet

Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan