Mitä uutta tietoa rahankeräyksestä?

Suomen Helluntaikirkon puheenvuorossa Kotkan Syyspäivillä kerrottiin Poliisihallituksen uudesta rahankeräyslain tulkinnasta, jonka mukaan yhdistyspohjaisilla seurakunnilla ei olisi kolehdinkanto-oikeutta tilaisuuksissaan ilman erillistä rahankeräyslupaa. Helluntaikirkon edustajat lupasivat hoitaa asian jatkoselvittelyä viranomaisten kanssa ja tehdä myös tarvittavia muutosesityksiä, jotta oikeus kolehtien keräämiseen säilyisi kaikilla seurakunnilla.

Mitä asiassa on Syyspäivien jälkeen tapahtunut, Suomen Helluntaikirkon toiminnanjohtaja Esko Matikainen?

– Helluntaikirkko on ollut asiassa aktiivinen, koska merkittävä osa sen jäsenseurakuntia toimii edelleen yhdistyksenä, ja koska Helluntaikirkon tehtävänä on helluntaiherätyksen edunvalvonta yhteiskunnan suuntaan.

– Olemme tuoneet viranomaisten tietoon sen hankalan aseman, johon Poliisihallituksen linjaukset ovat seurakunnat saattaneet. Sisäministeriöstä ja Poliisihallituksesta on pyydetty tarkempia perusteluja lain tulkinnalle, ja niitä on myös saatu. Lisäksi Helluntaikirkon edustajat ovat osallistuneet uutta rahankeräyslakia koskevaan järjestöjen kuulemiseen sekä työpajaan, jossa pohjustetaan uuden lain valmistelua.

Miten helluntaiseurakuntien tulisi suhtautua Poliisihallituksen tekemään linjaukseen?

– Poliisihallitus on perustellut kantansa hyvin perusteellisesti laajassa muistiossa ja pitänee siitä kiinni. Seurakuntien hallitusten olisi hyvä käynnistää selvitys siitä, miten seurakunta aikoo jatkossa järjestää kolehdinkeräyksen laillisuuden. Kolehdinkeräämistä ei voi lopettaa, koska silloin luovuttaisiin tärkeän kristillisen elementin, antamisen, esillä pitämisestä.

On väitetty, että Helluntaikirkko olisi painostanut esimerkiksi Seinäjoen helluntaiseurakuntaa kolehdinkanto-oikeuden menettämisellä, jos se ei liity Helluntaikirkkoon. Miten kommentoit väitettä?

– Seinäjoen helluntaiseurakunta on yksi niistä seurakunnista, joilta Poliisihallitus on vaatinut rahankeräyslupaa kolehdinkeräämistä varten. Seurakunnan hallitus on sen jälkeen itsenäisesti selvittänyt eri vaihtoehtoja ja siinä yhteydessä tutkinut myös Helluntaikirkon jäsenyyttä.


34/2016Sateet

Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan