Mitä muutoksia Avainmedian tiloissa?

Aikamedia Oy muutti Keravalle Jäspilänkadulle Avainmedian vuokralaiseksi helmikuussa 2006. Keravalla ovat toimineet muun muassa Aikamedian lehtitoimitukset, musiikkituotanto ja osittain myös markkinointi.

Toimittuaan yli kymmenen vuotta Avainmedian tiloissa ja hyvässä yhteistyössä sisarjärjestönsä kanssa Aikamedia siirtyi huhtikuussa toimittajien etätyöskentelyn lisääntymisen myötä pienempiin vuokratiloihin. Uusi toimipiste sijaitsee Keravalla Klondyke-talossa osoitteessa Kumitehtaankatu 5. Paikka on aivan Savion juna-aseman lähellä muutaman kilometrin päässä Keravan keskustasta.

Avainmedian alakerran tilat vapautuvat vuokrasopimuksen päättyessä toukokuun alusta muuhun käyttöön.


Mitä kuuluu Jäspilänkadun mediakiinteistöyhtiölle, Avainmedian toiminnanjohtaja Niilo Närhi?

– Kiinteistö palvelee hyvin medialähetystyöhön keskittyvien osakkaiden tarpeita. Kiinteistöyhtiön hallitus yhdessä isännöintitoimiston kanssa on parhaillaan suorittamassa tutkimusta kiinteistön katon kunnosta. Edessä on suurella todennäköisyydellä isohko kattoremontti.


Haetteko nyt alakerran tiloihin uusia vuokralaisia?

– Avainmedialla on tällä hetkellä tiloissaan useita vuokralaisia, mutta Aikamedialta vapautuviin tiloihin ei haeta uusia vuokralaisia.


Millaiseen käyttöön vapautuvat tilat tulevat ja mitä niille aiotaan tehdä?

– Avainmedia ottaa yhdessä kumppaneidensa kanssa vapautuvat tilat omaan käyttöönsä. Tiloihin rakennetaan useita pieniä kiinteitä studioita, ja sinne asetetaan jonkin verran laitteistoa. Näin säästytään siltä työltä, jota erilaisten kulissien pystyttäminen edellyttää toimittaessa vain yhdessä studiossa. Tällä toimenpiteellä säästyy ajan myötä työaikaa ja varoja.

– Oli ilo ja etuoikeus pitää Aikamediaa vuokralaisena. Molempien talojen henkilökunta tutustui vuosien varrella toisiinsa ja yhteys oli saumatonta. Jäämme avainmedialaisina kaipaamaan yhteisiä aamuhartauksiamme ja erityisesti joulun alla järjestettyjä kokoontumisia. Toivotamme Aikamedian väelle siunausta ja menestystä uusissa toimitiloissa.


40/201

Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan