Mitä mieltä STM:n päätöksestä?

Sosiaali- ja terveysministeriö myönsi lokakuussa 765 000 euroa valtion tukea ruokaapua jakaville yhdistyksille, jotka Samaria rf:n koordinoimana hakivat avustusta toimintaansa. Tuen saajien joukossa oli useita helluntailiikettä ja kansanedustaja Mika Niikkoa (ps) lähellä olevia yhdistyksiä. Helsingin Sanomissa (14.10.) jopa epäiltiin tukipäätöstä valmistelleen Niikon ohjanneen varoja omalle lähipiirilleen.

Sininauhaliitto ja Suomen Vapaakirkon diakoniatyöstä vastaava ViaDia eivät saaneet tukea, vaikka ne ovat Suomen suurimpiin ja kokeneimpiin lukeutuvia ruoka-avun toimittajia ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n asiantuntija arvioi niiden hankkeen tukea saaneita vahvemmaksi.

Eri medioissa ja somessa hankerahoitusta koskevasta päätöksestä onkin virinnyt vilkas keskustelu.

Mitä mieltä olet STM:n päätöksestä, Via-Dia ry:n toiminnanjohtaja Kristian Vilkman?

– Olemme iloisia siitä, että suomalaista ruoka-aputyötä tuetaan valtion taholta ja siunaamme kaikkien järjestöjen työtä, jotka rahoitusta nyt saivat. Olemme toki pettyneitä siihen, että yhteistyössä Sininauhaliiton kanssa tekemämme hakemus ei saanut avustusta.

– Virinneessä keskustelussa ViaDia ry:n ruokajakelun on sanottu olevan pääasiassa kuivamuonaa, jolloin tarvetta esimerkiksi hankepäätöksessä mainittuihin kylmäketjun edellyttämiin välineisiin ei olisi. Se ei pidä paikkaansa. Vuoden 2015 laskennan mukaan kuivamuonan osuus jaetusta ruoka-avusta oli viiden prosentin luokkaa.

– ViaDian toiminta tapahtuu pääosin vapaaehtoisten voimin. Myös varat tulevat suurelta osin vapaaehtoisina lahjoituksina. Vuoden 2015 laskennan mukaan ViaDia ry:n jäsenet ja seurakunnat jakoivat ylijäämäruokaa noin 1 100 000 kg, ateria-annoksia 140 000 kpl ja EU-ruoka-apua 57 872 kg.


Miten kielteinen päätös vaikuttaa Via-Dia ry:n työhön?

– Totta kai monet paikallisella tasolla työtä tekevät ovat pettyneitä, koska odottivat pientä avustusta. Hanketuki olisi mahdollistanut toiminnan kehittämistä, mutta ilman avustustakin pystymme edelleen jatkamaan ruoka-aputyössä merkittävänä toimijana.


40/201

Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan