Mitä lahjaksi satavuotiaalle Suomelle?

Ensi vuonna juhlitaan Suomen satavuotista itsenäisyyttä. Mitä helluntaiseurakunnat voisivat antaa juhlavuottaan viettävälle isänmaalle?

Vastauksena tähän Kotkan Syyspäivillä esiteltiin Parasta Suomelle -evankelioimiskampanja. Se rakentuu laajalevikkisen Hyvä Sanoma -lehden ja siihen yhdistyvien paikallisten evankelioimistapahtumien ja aktiviteettien ympärille. Myös sähköinen media tukee tehokkaasti evankeliumin levittämistä.

Parasta Suomelle -kampanjan tarkoituksena on esittää helluntailiikkeen julkinen puheenvuoro itsenäisyyttään juhlivalle isänmaalle. Miljoonaan talouteen jaettu lehti tavoittaa yli kaksi miljoonaa suomalaista evankeliumilla. Samalla lehdessä esitellään yli sata vuotta maassamme vaikuttanut helluntaiherätys.

Miten Parasta Suomelle -kampanjaan on seurakunnissa suhtauduttu, Hyvä Sanoma ry:n toiminnanjohtaja Janne Lahti?

– Tähän mennessä mukaan ilmoittautuneet seurakunnat ovat iloinneet siitä, että laadukas lehti voidaan jakaa niin edullisesti. Lehtijaon ajoitus syyskauden alkuun sekä mahdollisuus omiin paikallisiin vaihtosivuihin ovat saaneet kiitosta.

Millaisia mahdollisuuksia kampanja tarjoaa paikallisille helluntaiseurakunnille?

– Se tarjoaa helpon ja edullisen tavan tavoittaa evankeliumilla jokainen paikkakunnan talous. Lehtien jakamiseen on luontevaa kytkeä myös evankelioivia tapahtumia. Lehden logo ja teema tukevat muutakin seurakunnan toimintaa. Lisäksi seurakunta voi esitellä vaihtosivuilla omaa toimintaansa paikallisilla ”kasvoilla”.

– Aikataulu mahdollistaa hyvin varainhankinnan suunnittelun lehtien jakamista ja evankelioivien tapahtumien järjestämistä varten.

Mistä saa lisätietoa?

– Seurakuntien päättäjille on julkaistu omat kampanjasivut. Yleistietoa löytyy myös osoitteesta www.parastasuomelle.fi. Yhteyshenkilöinä toimivat Vesa Halonen Aikamediasta ja Janne Lahti Hyvä Sanoma ry:stä.

Mikä on ajankohtaista juuri nyt?

– Nyt on tärkeää, että seurakunta tekee myönteisen päätöksen ja ilmoittautuu kampanjaan mukaan. Tarjotaan parasta omalle paikkakunnalle ja synttäreitä viettävälle Suomelle!


34/2016Sateet

Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan