Mitä kuuluu, Radio Patmos?
Radio Patmos panostaa voimakkaasti radio-ohjelmiin. Se aloitti vakituisella toimiluvalla lokakuussa 2016 kymmenellä kuuluvuusalueella ja lyhytaikaisella luvalla 14 paikkakunnalla. Vaikka lyhytaikaiset taajuudet poistuivat vuodenvaihteessa, vuoden 2017 alusta Radio Patmos kuuluu edelleen FM-taajuuksilla 10 paikkakunnalla sekä Tampereella entisen Love FM:n taajuudella ja Helsingissä Järviradio Puhe -taajuudella.
Monesta kuulijasta tuntui, että istuitte ennen joulua juontajakaverisi, tyttäresi Sadun kanssa koko ajan studiossa juontamassa ohjelmia, toimittaja Markku Vuorinen. Millainen tuo kokemus oli, ja millaista palautetta olette saaneet?
– Kokemus oli miellyttävä ja antoisa. Kuulijoilta saatu palaute noin kolminkertaistui viime joulusta. Monet ilmaisivat kiitollisuutensa siitä, että Radio Patmos palvelee heitä hengellisenä opettajana ja yksinäisyyden poistajana.
Miksi Patmos Lähetyssäätiö on halunnut panostaa näin voimakkaasti radioohjelmiin?
– Se on lähetyssäätiön johtajien pitkäaikainen näky ja kutsumus. Nyt meillä on riittävät voimavarat käytettävissä radiotyöhön. Uskomme vahvasti, että nyt on Radio Patmoksen aika.
Ohjelmissa mainostetaan paljon myös kirjoja. Onko sillä ollut vaikutusta myyntiin?
– Toimittajien ja vieraiden omat kokemukset kirjojen lukemisesta ovat edistäneet myyntiä. Jos pastori mainitsee jumalanpalvelussaarnassaan lukeneensa jonkin kirjan, niin heti sitä kysytään kirjamyynnistä tai kustantajalta. Sama ilmiö toimii erinomaisesti myös radiossa.
Onko Radio Patmoksella tarkoitus haastaa Radio Dei valtakunnallisena kristillisenä kanavana?
– Eihän toki. Radio Dei on meidän yhteistyökumppanimme, ja me tyydymme nöyrästi ”pikkuveljenä” siihen osaan, johon Jumala on meidät asettanut. Myös Radio Dein kanavalla ohjelmatuotantomme lisääntyy alkaneena vuonna.
Mitä uutta vuosi 2017 tuo Radio Patmoksen ohjelmiin?
– Uudet toimitilamme studioineen antavat paremmat mahdollisuudet erilaisten keskusteluohjelmien tekemiseen ja hyväksi havaittujen ohjelmien toteuttamiseen. Tahdomme palvella laajasti Suomen kristillistä kenttää ja rakentaa 100-vuotiasta Suomea kristillisten arvojen varaan.