Mitä ajatuksia YLEn Perjantai-ohjelmasta?

Yle TV1:n Perjantai-ajankohtaisohjelmassa haastatellun ex-helluntailaisen Kaisa Klapurin kuvaukset lapsuuden kokemuksistaan Kälviän helluntaiseurakunnassa ovat nostattaneet keskustelua muun muassa sosiaalisessa mediassa.

 

Viime viikon lähetykseen osallistunut Klapuri kertoi, miten seurakunnan lastenleireillä oli pyritty johdattamaan lapsia henkikasteen ja kielilläpuhumisen armolahjan vastaanottamiseen. Hänen mukaansa tilaisuuksissa kaikkien oli muun muassa ”pitänyt itkeä kauheasti” ja ”hokea mantroja”. Lisäksi Klapuri kuvaili muun muassa niin sanottuun torontolaisuuteen liittyneitä ääri-ilmiöitä.

 

Kärkevässä haastattelussa koko helluntaiyhteisö näyttäytyi lähinnä lakihenkisenä hourulana.

 

Millä mielellä katsoit ohjelmaa, Kälviän helluntaiseurakunnan hallituksen puheenjohtaja Eero Ranta-Ylitalo?


– Lähinnä hämmentyneenä ja miettien sitä, mitä kertomuksen taustalla on. Olen itse ollut mukana seurakunnassamme vuodesta 2004 enkä ole kohdannut tämänkaltaisia asioita. Tietysti samalla ajattelin hänen läheisiään, joita on yhä seurakuntamme jäseninä. Jotakin hänen kokemuksistaan tiesin jo etukäteen, kun hän on niistä lehdissä ja verkossa kertonut.

 

Ovatko seurakuntalaiset kommentoineet haastattelun sisältöä?


– Jonkin verran on tullut kommentteja, ja nekin ovat olleet pääosin hämmentyneitä ja kyseleviä. Jokainen peilaa kuvausta omiin kokemuksiinsa. Toki noin 400 seurakuntalaisen joukkoon mahtuu monenlaista ajatusta. Hallituksen ja vanhimmiston kesken sovimme, että otamme tämän asian lähiaikoina esille myös jumalanpalveluksessa.

 

Mitä ajatuksia Klapurin kuvaus lastenleireillä tapahtuneesta henkikasteen anomisesta herätti, seurakunnan pastori, sairaalasielunhoitaja Voitto Marjeta?


– Tämäntyyppisiä ylilyöntejä on varmaan joskus ollut, mutta itse en ole vuosiin nähnyt mitään sellaista. Olen ollut Kälviällä pastorina 12 vuotta, eikä sinä aikana ole järjestetty edes lastenleirien iltarukouskokouksia saati kuvatun kaltaista kielilläpuhumisen ”harjoittelemista”. Nykyään seurakunnassamme kaikki leiriohjaajat joutuvat osallistumaan turvakoulutukseen, ja kun leirillä rukoillaan ja opetetaan uskonasioista, se tapahtuu sellaiseen kellonaikaan, jolloin lapsilla on kaikki voimavarat tallella – ei silloin, kun on pimeää, väsyttää ja on koti-ikävä.

 

– Mielestäni karismaattiseen hengellisyyteen tutustuttaminen on myös hyvä tehdä lasten vanhempien läsnäollessa.

Uutiset
8/2017

UutisetSuomalaisten kollektiivinen omatunto punnitaan uuden kansalaisaloitteen käsittelyssä.
UutisetSeurakuntalaisten odotukset ja luovuus otettiin käyttöön: kymmenet ihmiset suunnittelevat yhdessä jumalanpalvelusta.
UutisetEvankeliumin ja liiketoiminnan yhdistelmällä voidaan puuttua esimerkiksi ihmiskaupan kaltaisiin ongelmiin.
UutisetAito avioliitto -nimeä kantava kansalaisaloite kaatui eduskunnan äänestyksessä viime perjantaina luvuin 120–48. Sen tarkoituksena oli kumota maaliskuun alussa voimaan astuva sukupuolineutraali aviolii...
UutisetToissa lauantaina pidetty muusikko ja äänittäjä Kaj Karjalaisen muistokonsertti kokosi mukavasti väkeä Helsingin Saalemiin.

Karjalainen työskenteli neljällä vuosikymmenellä satojen kristittyjen...
UutisetAikamedia Oy:n hallituksen kaikki jäsenet, Olavi Hakola, Jari Mikkola, Jyrki Palmi, Seppo Rajamäki ja Katri Valtari, ovat eronneet Aikamedian hallituksesta.

Väistyvän hallituksen tavoitte...
UutisetHelluntaiseurakuntien yhteisten rekisteröityjen palvelujärjestöjen eli Hyryn johtohenkilöt kokoontuivat päivittämään ajankohtaisia asioitaan Keravalle viime viikon maanantaina. Avainmedian toimitilois...
UutisetMinecraft on saanut nyt myös Raamattuun sijoittuvan peliympäristön.
UutisetKälviän helluntaiseurakunnan Menora-kuoro järjesti viime vuoden lopussa hyväntekeväisyyskonsertin, jonka tuotto kohdennettiin Romanian lasten auttamiseen. Apu tuli erittäin ajankohtaiseen tarpeeseen,...
UutisetFidan kehitysyhteistyöprojektissa Pohjois-Koreassa toiminut HLL Pirkko-Liisa Tarvonen väitteli viime perjantaina Itä-Suomen yliopistossa  Kuopiossa lasten ja nuorten suunterveyden hoidosta.
UutisetPresidentti valjasti viranomaiset ja oppilaitokset evankelisten kirkkojen suurkampanjan tueksi.
UutisetAustralialaislähtöinen Hillsong-seurakuntaverkosto aloittaa toimintansa Israelissa. Populaarista ylistysmusiikistaan tunnetuksi tullut, nopeasti kasvava liike perustaa tytäryhteisön Israelin suurimpaa...
UutisetIrakin pääkaupungissa Bagdadissa toimiva kristillinen radiokanava saa jatkossa tukea toimintaansa Suomesta. Medialähetysjärjestö Avainmedia on lupautunut auttamaan radioasemaa sekä taloudellisesti ett...
UutisetUsko maanviljelijän elämässä oli aiheena sveitsiläisten kristittyjen maataloustuottajien kokoontumisessa Pohjois-Sveitsin Wintherthurissa.

Noin 800 osallistujan viikonlopputapahtuma sisälsi ruk...
UutisetOman kotinsa avaaminen vieraille on helppo mutta mullistava tapa, jolla tavallinen rivikristittykin voi liittyä Jumalan missioon maailman pelastamiseksi, vakuuttavat amerikkalaispastorit Dustin Willis...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan