"Minullahan on äiti!" – Isi, tule kotiin -kampanja tavoittaa tuhansia lapsia ja eheyttää perhesuhteita

Kun aikuiset tekevät rikoksia ja joutuvat vankilaan, eniten joutuvat yleensä kärsimään heidän syyttömät lapsensa. Joka aamu he heräävät ilman äitiä tai isää. Ero saattaa kestää useankin vuoden.

Venäjän vankilat suoriutuvat hyvin tehtävästään eristää ihminen yhteiskunnasta. Joissakin laitoksissa vangit eivät voi pitää yhteyttä lapsiinsa edes kirjeitse. Tähän tarpeeseen syntyi vuonna 2003 Isi, tule kotiin! -hanke. Sitä toteuttavat Venäjällä evankeliset kristityt. Hankkeen pääkoordinaattori on Jan Volkov, jota auttaa yli 4 000 vapaaehtoista.

Hanke toimii niin, että vankilassa pyydetään äideiltä ja isiltä tieto heidän lastensa olinpaikasta, iästä ja mahdollisista lahjatoiveista. Vanki kirjoittaa omin käsin värikkään joulukortin lapselleen, jonka uskovat vievät perille. Kortin kera ojennetaan esinelahja ja Lastenraamattu. Lähes aina lapsi on nähnyt Lastenraamatun ensimmäistä kertaa elämässään.

Tällaisten käyntien kautta avautuu valtava mahdollisuus julistaa evankeliumia vangeille, heidän lapsilleen ja sukulaisilleen sekä lastenkotien ja erityiskoulujen opettajille. Kosketus vankeihin ei ole hetkellinen, vaan lasten luota tuodaan vastauksena kortteja, piirustuksia ja valokuvia.

Vaikka vanhempi olisi murhaaja, silti lapsen sydän kaipaa häntä, ja siksi yhteyden rakentaminen on arvokasta. Se avaa tien Jumalan rakkaudelle ja perhesuhteiden eheytymiselle.

Ensimmäisellä kerralla hankkeeseen osallistui 150 äitiä Pietarin lähellä sijaitsevasta naistenvankilasta. Viime vuosina hanke on tavoittanut joka joulu jopa 25 000 lasta, joiden isä tai äiti on vankilassa eri puolilla Venäjää.

Jelena oli kärsinyt rangaistustaan Sablinon naistenvankilassa Pietarin lähellä jo useamman vuoden. Hän innostui Isi, tule kotiin! -hankkeen suomasta mahdollisuudesta lähettää joulutervehdys pojalleen, 10-vuotiaalle Sergeille.

Vapaaehtoistyöntekijä Vera Roganova lähti viemään äidin lahjaa Viipuriin lastenkotiin. Siellä selvisi, että poika oli haluttu adoptoida uuteen kotiin. Kun tämä perhe tuli katsomaan Sergeitä, poika ilmoitti lujasti:

– Minä en halua uuteen perheeseen. Minullahan on äiti!

Jelena-äidin kuultua tämän hänessä tapahtui valtava muutos. Hän alkoi elää aivan kuin uutta elämää. Hankkeen vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa hän alkoi lukea Raamattua ja rukoilla. Pian hän pääsikin vapauteen ja tuli uskoon. Hän kävi poikansa luona säännöllisesti kesäleirillä ja teki sovinnon pojan isän kanssa.

Kaikki olivat ihmeissään, kun 12 vuotta huumausaineita käyttänyt, vankilassa istunut nainen muuttui huolehtivaksi äidiksi. Loppukesästä Jelena soitti pojalleen lastenkotiin ja sanoi, että hänellä on sekä hyviä että huonoja uutisia.

– No kerro ensin huonot, poika sanoi.

– Minä en enää jatka näitä vierailuja lastenkotiin, äiti vastasi.

Poika oli hetken hiljaa, ja sitten pettynyt ääni kuului:

– No mitäs ne hyvät uutiset sitten voisivat olla?

– Minä tulen hakemaan sinut kokonaan pois luokseni!

Luurista kuului riemun kiljahdus. Ilon kyyneleille ei tullut loppua.

Alina jäi 15-vuotiaana isoäitinsä hoiviin, kun hänen äitinsä sai pitkän vankeustuomion tapettuaan miehensä, Alinan isän. Nyt Alina oli jo 21-vuotias, ja isoäiti vastusti kaikkea yhteyttä miniäänsä, poikansa murhaajaan. Alinakaan ei halunnut ottaa äidin lahjaa vastaan.

Epäonnistuneen käynnin jälkeen uskovien onnistui saada Alinan puhelinnumero. Häneen otettiin yhteyttä, mutta hän ei halunnut kuulla äidistään. Varovasti keskustellen tytär yritettiin saada ymmärtämään, että äiti on täysin yksin ja että hänelle pitäisi antaa anteeksi, koska kukaan ei tiedä, miten elämä muotoutuu.

Jonkin ajan kuluttua Alina soitti itse takaisin ja kertoi haluavansa tavata äidin. Tapaaminen järjestyi, vaikka äiti oli jo menettänyt kaiken toivonsa yhteydestä tyttäreensä. Ilolla ei ollut rajoja, kun tapaaminen meni hyvin ja perhesuhteet pääsivät eheytymään.

Heikki Jäntti