Milloin kommentaariraamattu saadaan käyttöön?

”Tätä on odotettu, sika jees!” kommentoi eräs Raamattua rakastava henkilö katsottuaan You Tubessa Aikamedian tekemän esittelyvideon Sana Elämään -kommentaariraamatusta.

 

Suomen oloissa ainutlaatuinen kommentaariraamattu on pian lukijoiden käsissä, vaikka sen valmistumisprosessiin onkin mahtunut yllättäviä mutkia ja viivästymisiä. Kustantaja Aikamedia ei kuitenkaan halunnut tinkiä suurteoksen laadusta, vaan asiantuntijat viimeistelivät teoksen huolella sen yksityiskohtia myöten.

 

Teos on painettu ulkomaisessa kirjapainossa, josta rahti on viime viikkoina matkannut Suomeen.

 

 

Milloin Sana Elämään -kommentaariraamattu on Suomessa ja lukijoiden käytössä, Aikamedian toimitusjohtaja Vesa Halonen?


– Olen seurannut raamattulähetyksen matkaa Suomeen koko heinäkuun ajan, ja voin ilokseni kertoa, että Sana Elämään -kommentaariraamattu saapuu maahan juuri tämän lehden ilmestyessä.

 

– Olemme hyvin kiitollisia, että suurteos on nyt valmis ja toimitettavissa lukijoille.

 

 

Millaisen vastaanoton teoksen ennakkomarkkinointi on saanut?


– Teoksen vastaanotto on ollut jopa ennakoitua myönteisempi. Kommentaariraamatun monipuolinen sisältö sekä esimerkiksi aikajanat ja laaja karttaliiteosio ovat kiinnostaneet kovasti ennakkotilaajia.

 

 

Kuinka paljon kommentaariraamatulla on ennakkotilaajia, ja milloin he saavat teoksen käsiinsä?


– Kommentaariraamattua on myyty jo ennakkoon yli 3 000 kappaletta. Tämä osoittaa sitä kohtaan koettua kiinnostusta. Kun teos saapuu Suomeen, se postitetaan heti ensimmäiseksi kaikille ennakkotilaajille. Jokainen heistä saa Raamatun elokuun aikana.

 

 

Millaiset ihmiset ovat tilanneet teosta ennakkoon? Voiko heistä tehdä jonkinlaista henkilöprofiilia?


– Ennakkotilaajat ovat pääosin aktiiviseurakuntalaisia, jotka haluavat syventyä Raamattuun. Monet helluntailiikkeen ja Vapaakirkon pastorit ovat hankkineet teoksen raamatunopetusta ja julistustyötä tukevaksi työvälineekseen. Ennakkotilaukset on tehty pääosin seurakuntavierailuilla.

 

– Uskomme, että teos on suureksi siunaukseksi lukijoille ja maamme seurakunnille.




40/201

Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan