Jyväskylän yliopiston kasvatuksen teorian ja tradition professori Tapio Puolimatka kirjoitti Oikea Media -julkaisun vieraskynäpalstalla 27.7. artikkelin otsikolla ”Kampanja pedofilian laillistamiseksi”. Puolimatka viittasi kirjoituksessaan tutkijoihin, joiden mukaan mielikuvat seksuaalisen suuntautumisen synnynnäisyydestä ja muuttumattomuudesta luovat perustan myös kampanjalle pedofiilien seksuaalioikeuksien puolustamiseksi.
Artikkelista nousi julkinen kohu. Sitä pidettiin ”homofobisena”, ja Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen tuomitsi sen julkisesti yliopiston arvoihin sopimattomana kuulematta Puolimatkaa itseään.
Puolimatka koki tulleensa prosessissa väärinymmärretyksi ja -kohdelluksi. Hän teki hallintokantelun yliopiston rehtorin menettelytavoista.
Mitkä asiat johtivat siihen, että artikkelistasi nousi tällainen kohu, professori Tapio Puolimatka?
– Kyseessä oli vihreiden poliitikkojen ja SETA-aktivistien hyvin koordinoima kampanja, jossa ihmisiä suositeltiin olemaan yhteydessä yliopiston rehtoriin ja vaadittiin yliopistoa ryhtymään ”tarpeellisiin toimiin”. Tämä vihreä aalto oli niin voimakas, että se vei rehtorin mennessään eikä hän ehtinyt edes ottaa minuun yhteyttä. Sain kuulla asiasta vasta STT:ltä.
Missä vaiheessa tapauksen käsittely on nyt?
– Siitä keskustellaan rehtorin, vararehtorin, dekaanin ja kahden yliopiston juristin kanssa torstaina 16. elokuuta.
Olet puhunut ”hiipivästä totalitarismista”, jota esiintyy julkisessa keskustelussa ja joka uhkaa myös sananvapautta. Mitä sillä tarkoitat?
– Tämä prosessi on yksi esimerkki siitä, että valta on siirtymässä poliittisille painostusryhmille, jotka uhkaavat yliopiston tutkimuksen ja opetuksen vapautta sekä sananvapautta ja ohittavat yhteiskunnan demokraattiset prosessit.
– Totalitarismi pysyy piilossa, koska ihmiset luonnostaan mukautuvat yhä lisääntyviin sananvapauden rajoituksiin voidakseen säilyttää työpaikkansa ja voidakseen yleensä olla sosiaalisesti hyväksyttyjä. Jokaisen tällaisen prosessin tuloksena ihmiset oppivat entistä varovaisemmiksi, jottei prosessi seuraavan kerran kohdistuisi heihin.