Miksi niin iso lehti-ilmoitus?

Tuusulan helluntaiseurakunta haki Ristin Voiton numerossa 7/2016 vapaaehtoista nuorisotyöntekijää/ohjaajaa harvinaisen suurella lehti-ilmoituksella, jonka hinta on 2 112 euroa. Ilmoitus herätti runsaasti huomiota muun muassa nuorisopastoreiden keskuudessa.

Millaisia tavoitteita seurakuntanne on asettanut nuorisotyölle ja nuorisotyöntekijälle, Tuusulan helluntaiseurakunnan vanhimmiston puheenjohtaja Marko Honkanen?

– Nuorisotyön keskeinen tavoite on tuusulalaisten nuorten saavuttaminen Jeesukselle. Lähdemme myös siitä, että nuorisotyön täytyy muodostaa seurakunnan muun toiminnan kanssa ehyt ja saumaton yhteyttä rakentava palvelukokonaisuus. Nuorisotyön toiminnalliset tavoitteet keskittyvät alkuvaiheessa lähinnä toiminnan käynnistämiseen ja myöhemmin sen pitkäjännitteiseen kehittämiseen.

Miten vapaaehtoisena toimiva nuorisotyöntekijä pystyy vastaamaan näihin tavoitteisiin?

– Nuorisotyöntekijällä on yhdessä seurakunnan johdon kanssa mahdollisuus vaikuttaa tehtävässään siihen, miten ja millaisia tavoitteita nuorisotyölle kulloinkin asetetaan. Toivomme, että työntekijä voisi kasvaa tehtävässään seurakunnan luontaisen kasvun ja kehityksen kautta.

Miten päädyitte näin näyttävään lehtiilmoitukseen?

– Ilmoituksen mediakanavaksi valitsimme RV-lehden, jolla on paras kattavuus valitussa kohderyhmässä.

– Halusimme tehdä lehti-ilmoituksella selväksi Tuusulan alueen uskoville nuorisotyötä koskevan tarpeemme ja innostaa heitä tulemaan mukaan seurakuntamme toimintaan. Samalla toimme esille, millainen seurakunta olemme ja lisäsimme näin tietoisuutta itsestämme. Haluamme kutsua ja rohkaista Tuusulan alueen uskovia palvelemaan omassa paikallisseurakunnassa, jotta Jumalan valtakunta voisi kasvaa ja menestyä Tuusulassa. Meillä on avoinna monia muitakin palvelutehtäviä.

Oletteko saaneet yhteydenottoja nuorisotyöstä kiinnostuneilta?

– Yhteydenottoja Tuusulan alueelta emme ole saaneet mutta ulkopuolelta kylläkin. Tehtävähaku on edelleen avoinna ja kannustamme alueen uskovia tulemaan mukaan seurakuntamme toimintaan. Odotamme mahdollisia hakemuksia vielä maaliskuun ajan, ja teemme sen jälkeen päätökset.


40/201

Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan