Miksi mukaan lehtikampanjaan?

Ensi syksynä toteutetaan helluntaiseurakuntien Parasta Suomelle -evankelioimiskampanja osana Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuotta. Kampanjaan valmistautuminen on parhaillaan käynnissä. Kampanjaorganisaatiossa ja helluntaiseurakunnissa on suunniteltu maan talouksiin jaettavan Hyvä Sanoma -lehden ja paikallisten vaihtosivujen sisältöä. Seurakunnat ovat ilmoittaneet tilaamiaan lehtimääriä ja valmistelleet kampanjan yksityiskohtia.

Vaasassa helluntaiseurakunta jakaa 24 000 lehteä kaupungin kaikkiin suomenkielisiin talouksiin.


Miksi Vaasan helluntaiseurakunta on päättänyt lähteä Hyvän Sanoman kampanjahaasteeseen mukaan, johtava pastori Tero Koivisto?

– Seurakuntamme tämän vuoden teemana on ”Parasta Vaasalle”. Tämä haastaa meitä toimimaan ulospäin. Haluamme olla evankelioiva seurakunta.

– Kampanjan koimme mahdollisuutena ja työkaluna, joka toteuttaa myös omaa teemaamme. Oikeastaan emme edes miettineet mukaan lähtemistä vaan ainoastaan sitä, kuinka aiomme toteuttaa lehtien jaon. Koimme, että nyt on aika kylvää.


Miten aiotte hoitaa Vaasassa lehtikampanjan rahoituksen?

– Olemme haastaneet seurakuntaa erityiseen kampanjauhriin. Tämän on voinut toteuttaa kolmella eri tavalla: suoraan tilille viitenumeroa käyttäen, jättämällä rahalahjan kampanjaa varten tai antamalla lupausuhrin, jossa useamman kuukauden aikana voi osallistua kampanjaan. Näistä puroista on kasvanut merkittävä summa. On ollut erittäin rohkaisevaa huomata, millä innolla seurakuntalaiset ovat lähteneet yhteiseen kampanjaan. Evankeliointi yhdistää seurakuntaa ja vaikuttaa intoa.


Millaista muuta toimintaa kampanjaanne liittyy lehden jakamisen lisäksi?

– Lehden jakoviikolla viikonloppuna järjestämme Parasta Vaasalle -kampanjan yhdessä ruotsinkielisen Sion-seurakunnan kanssa. Tapahtumaan saamme vieraaksi evankelista  Suzette Hattinghin. Viikonlopun ohjelmassa on myös Ristin maa -tapahtuma. Lisäksi tarkoituksena on jalkautua kaupungin keskustaan kohtaamaan ihmisiä.

– On ollut rohkaisevaa huomata seurakunnan keskellä odotuksen ilmapiiriä ja intoa miettiä ihmisten tavoittamista.


34/2016Sateet

Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan