”Mikään vamma ei ole maailmanloppu”

Jenny (vas.) ja Margaret aloittivat opintonsa samaan aikaan ja ystyvystyivät jo alkuvaiheessa. Margaret ja muut valmistuneet saivat todistustenjaossa kukkaköynnöksen kaulaansa. Diploma-kurssin käyneet muodostivat kynttiläkulkueen matkalla kirkkoon. Margaret (oik.) oli koulun historian ensimmäinen sokea opiskelija. Kuva: Päivi Tuokkola
Jenny (vas.) ja Margaret aloittivat opintonsa samaan aikaan ja ystyvystyivät jo alkuvaiheessa. Margaret ja muut valmistuneet saivat todistustenjaossa kukkaköynnöksen kaulaansa. Diploma-kurssin käyneet muodostivat kynttiläkulkueen matkalla kirkkoon. Margaret (oik.) oli koulun historian ensimmäinen sokea opiskelija. Kuva: Päivi Tuokkola
Tansanian aurinko porottaa kirkkaalta taivaalta. Istun kirkossa, jossa puhaltimet yrittävät viilentää salia. Kirkkoon on tulvinut juhlavierailta läheltä ja kaukaa.

Kaiuttimista alkaa kuulua laulua: ”There is a candle in every soul... Jokaisessa sielussa on kynttilä, jotkut palavat kirkkaasti, jotkut ovat pimeitä ja kylmiä. Henki tuo tulen ja sytyttää kynttilän tehden sen kodikseen.”

Kirkon takaosasta alkaa hitaasti edetä kulkue valmistujaiskaapuihin puettuja miehiä ja naisia kynttilät käsissään. Liekit lepattavat, kun kulkue etenee parijonossa kohti kirkkosalin etuosaa. Kiinnitän huomioni kahteen naiseen, jotka astelevat peräjälkeen, käsi kädessä eteenpäin.

”Kanna kynttilääsi, juokse pimeyteen, etsi avuttomia ja rikkinäisiä. Pidä kynttilääsi niin, että kaikki voivat sen nähdä. Ota kynttiläsi ja valaise maailmasi... Huomaatko, miten turhautunut veljesi yrittää sytyttää omaa kynttiläänsä. Katso siskoasi, hänet on ryöstetty ja hänelle on  valehdeltu, hän pitää edelleen kynttiläänsä, joka on vailla liekkiä...”

Kahdeksanvuotiaan elämä mullistui

Margaret Muza Kishiwa on 63-vuotias sokea Jumalan palvelijatar, evankelista ja raamatunopettaja. Vaikka hänen fyysiset silmänsä ovat sokeutuneet, hänen sisällään palaa liekki, joka on Pyhän Hengen synnyttämä. Liekki, joka levittää valoaan ympärillä oleviin ihmisiin.

Margaret on yksi kahdeksasta englanninkielisen kaksivuotisen Diploma-ohjelman suorittaneista, jotka tänään juhlivat yhdessä opintojensa päättämistä. TPBC, Tazengwa Pentecostal Bible College, on keski-Tansaniassa Nzegan kaupungin liepeillä sijaitseva raamattuopisto, jota Free Pentecostal Church of Tanzania -helluntaikirkko ylläpitää Fida Internationalin tukemana. Opiskelijat tulevat ympäri Tansaniaa oppimaan lisää Raamatusta ja suorittamaan eriasteisia tutkintoja, jotta he voivat paremmin palvella, perustaa uusia seurakuntia ja tavoittaa vielä tavoittamattomia heimoja evankeliumilla.

Margaret syntyi tavalliseen perheeseen Nkingan kaupungissa. Yllättävän sairauden seurauksena hän sokeutui ollessaan 8-vuotias. Hänet vietiin sairaalaan, mutta apua ei sieltä löytynyt. Hän joutui totuttelemaan elämäänsä sokeana.

Margaret aloitti koulunkäyntinsä Furahassa, kristillisessä sokeiden koulussa, ja tutustui siellä uskoviin luokkatovereihin. Heidän laulunsa kiehtoivat Margaretia, niin että hän antoi elämänsä Jeesukselle jo ensimmäisellä luokalla ollessaan.

Margaret osoitti sitkeyttä opiskelussaan. Pian hän toimi jo apuopettajana. Oppikoulun hän aloitti Taborassa normaalissa koulussa yhdessä neljän muun sokean tytön kanssa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun sokeat tytöt hyväksyttiin tavalliseen oppikouluun.

Margaret suoritti koulun neljä luokkaa kiitettävin arvosanoin ja pääsi opettajaopistoon Dodomaan. Opettajaksi valmistumisen jälkeen hän palasi takaisin Taboraan ja toimi vuosia opettajana Furahassa sokeiden koulussa.

Myöhemmin hän muutti Tansanian suurimpaan kaupunkiin, Dar es Salaamiin, jossa hän jatkoi opiskelujaan suorittaen arvosanan kasvatustieteessä. Dar es Salaamissa hän työskenteli Opetusministeriön alaisuudessa opettajan tehtävissä sekä myöhemmin kirjapainossa, joka oli erikoistunut pistekirjoitukseen. Siitä työstä hän pääsi eläkkeelle 60-vuotiaana.

Kutsu raamattukouluun

Margaret on aina ollut aktiivinen myös kirkossa. Hän kiittää pastoria, joka huomioi hänet ja auttoi häntä kasvamaan uskossaan, niin että hän oppi syvemmin tuntemaan Jeesusta. Hänet siunattiin evankelistaksi vuonna 2000, jolloin hän sai valtuudet saarnata ja opettaa kirkossa sekä kirkon ulkopuolella. Pastori oli huomannut Margaretin lahjat, joilla tämä palveli mielellään Jumalaa ja toisia ihmisiä.

Evankelistana toimiessaan Margaretin nälkä Jumalan Sanan puoleen kasvoi, ja hän osallistui kirkon järjestämälle vuoden mittaiselle raamattukurssille. Erään kerran hänen kirkkoonsa tuli pitämään raamattuseminaaria Tazengwan raamattukoulun johtaja Innocent Makanza. Makanza kertoo, kuinka hän huomasi sokean evankelistan penkissä ja meni keskustelemaan väliajalla tämän kanssa. Margaret oli  hämmästynyt, että joku huomioi hänet niin erityisellä tavalla.

Keskustelun kuluessa Margaret kertoi unelmastaan mennä raamattukouluun. Makanza rohkaisi häntä käymään eteenpäin unelmansa toteuttamisessa.

Niinpä vuonna 2014 tammikuussa Margaret oli yksi Diploma-kurssin aloittaneista oppilaista Tazengwan raamattukoulussa.

Huolet hälvenivät

Istumme koulun pihamaalla valmistujaisjuhlan jälkeen Margaretin ja koulun johtajan kanssa. Tunnelma on avoin ja lämmin.

Margaret kertoo tunnoistaan ja peilaa kahden vuoden opiskeluaikaansa. Hän kertoo, miten vaikeaa oli lähteä omasta rakkaasta kirkostaan
ja muuttaa yli 1 000 kilometrin päähän raamattukoululle. Miten hän selviytyisi opiskelusta, ja vielä oudossa ympäristössä? Kuka auttaa häntä käytännön asioissa? Kuinka toiset opiskelijat suhtautuvat sokeaan naiseen? Monet huolestuttavat ajatukset risteilivät hänen päässään.

Margaretin pelot sulivat kuitenkin lämpimään vastaanottoon. Samalla luokalla oli Jenny, joka myös aloitteli opintojaan. Margaret kertoo, että hän pystyi heti luottamaan Jennyyn, koska tällä oli hymyilevä ääni. Jenny tutustutti hänet asuntolaan, kouluun ja pihapiiriin.

Innocent Makanza puolestaan muistelee omia pelkojaan. Miten hän tulikin kutsuneeksi Margaretin, sokean opiskelijan kouluun? Miten tuo nainen pärjäisi muiden joukossa? Miten he opettajina pärjäisivät sokean oppilaan kanssa? Tämä oli koulun historiassa ensimmäinen kerta, kun he olivat ottaneet sokean opiskelijan.

Kuitenkin vaikeudet ja haasteet voitettiin yhdessä. Kaikki oppilaat ja opettajat olivat auttavaisia, ja Margaret oli tarpeeksi rohkea muistuttaakseen tunnilla opettajia, että ”there is me”, minäkin olen täällä, jos opetus eteni liian kovaa vauhtia.

– Mikään vamma ei ole maailmanloppu, vaan riippuu pitkälti omasta asenteesta, miten suhtautuu elämään vammansa kanssa. Vaikka haasteita tulee, niistä selviää oikealla asenteella ja toisten avulla. Myös luottamus Jumalaan antaa voimaa, Margaret sanoo.

Hän muistuttaa, että vammaisia pitää kohdella ihmisinä, ei ensisijaisesti sokeina, kuuroina tai erilaisuutta korostaen.

Johtajan viesti on aivan sama; hän kertoo oppineensa, että vammaiset ovat todellakin Jumalan luomia ja semmoisenaan arvokkaita.

– Opin nöyryyttä ja toisista huolehtimista Margaretin kautta. Kokemus on antanut minulle arvokasta pääomaa työhöni raamattukoulun
johtajana ja pastorina.

63-vuotiaan Margaretin näky on työskennellä edelleen Dar es Salaamin ympäristössä. Hän uneksii uuden rukouspiirin istuttamisesta sekä työskentelemisestä orpojen ja katulasten parissa. Raamattukoulun käytyään hän on saanut uutta tietoa, näkyä ja rohkeutta julistaa, opettaa, auttaa ja olla tukena lähimmäisilleen.

Lainaukset Christopher Ricen laulusta Go Light Your World vapaasti suomennettuna.


Päivi Tuokkola



34/2016Sateet

Helluntaiseurakuntien jäsenkehityksessä pientä virkistymistä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja