Mikä muuttui irtisanomisten jälkeen?

Helluntaiseurakuntien lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestö Fida International irtisanoi useita työntekijöitä noin vuosi sitten valtion kehitysyhteistyöleikkausten myötä.

Järjestö joutui lopettamaan monia työkohteita eri puolilla maailmaa. Kotimaassa irtisanotuiksi joutui tukitoimintojen parissa työskennelleitä henkilöitä.

Irtisanomiset olivat työyhteisön sisällä isku. Järjestö oli lisäksi juuri aloittanut työn uusissa toimitiloissa.


Toiminnanjohtaja Harri Hakola, minkälaisena järjestön työ on jatkunut tämän jälkeen?

– Tämä vuosi on ollut työn sopeuttamista uuteen toiminnan tasoon. Erityisesti kipeää on tehnyt kymmenien tuhansien lasten ja nuorten jääminen avun piiristä. Olemme siirtäneet katseemme tulevaisuuteen tekemällä Fidalle uuden yleisstrategian. Lisäksi toimiala- ja toimintokohtaisia strategioita on tehty tai tekeillä.


Miten irtisanomiset vaikuttivat työyhteisöön henkisesti, ja näkyvätkö vaikutukset yhä Fidan arjessa?

– Henkisesti irtisanomiset ovat vaikuttaneet paljon. Jäljelle jääneelle henkilöstölle on siirtynyt tehtäviä irtisanotuilta. Toimenkuvat ovat muuttuneet. Vaikka pahin onkin jo takana, on vielä paljon asioita, jotka vaativat toimenpiteitä niin toimistolla kuin kentillä.


Miten irtisanotut ovat tietojenne mukaan sijoittuneet työelämässä irtisanomisten jälkeen?

– Useimmat ovat sijoittuneet hyvin.


Onko Fida aloittamassa uusia kehitysyhteistyöprojekteja?

– Mahdollisesti vuonna 2018.


40/201

Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan