Mihin Afrikassa vielä tarvitaan lähettejä?

Ensimmäinen Suomen helluntailähetyssaarnaaja Emil Danielsson lähti yli 100 vuotta sitten Keniaan. Suomen helluntaiseurakuntien virallinen lähetystyö siellä alkoi 1949. Työstä on syntynyt itsenäinen helluntaikirkkokunta, Full Gospel Churches of Kenya, jonka vaikutuspiiriin kuuluu nykyisin noin 1,5 miljoonaa ihmistä.

Liikkeen koko herättää kysymään, mihin enää tarvitaan valkoisia lähettejä: eikö viestikapula ole jo siirretty paikallisille?

– Isä–poika-suhde ei lopu koskaan – jatkatte vauvan kanssa, kunnes se on kasvanut aikuiseksi. Koulutusta tarvitaan edelleen monilla alueilla. Meillä on myös paikkoja, joilla ei ole vielä julistettu evankeliumia ja joilla voimme tehdä työtä käsi kädessä, luonnehtii kirkon piispa Charles Kokombo.

– Suomalaisten työ on kehittynyt evankeliumin perusjulistamisesta rinnalla kulkemiseen, tiivistää Kokombon kollega, piispa Eli Rop.

Vaikka suomalaisten itäafrikkalaiset kumppanikirkot vaikuttavat näkyvästi yhteiskunnissaan ja selviävät jo pitkälti omillaan, ne tarvitsevat koulutusta. Niinpä esimerkiksi Fidan lähetit Afrikassa ovat nykyisin kouluttajia tai konsultteja. Opetusta annetaan erityisesti teologiaan ja johtajuuteen.

– Johtajuuskoulutuksella on ollut positiivia vaikutuksia. Se näkyy parempana taloudenhoitona, hallintotyöskentelyssä ja myös parempana työn suunnitteluna, kertoo Ugandassa toimiva Fidan lähetti Arto Heinonen.

Fidan Itä-Afrikan lähetystoimintojen aluepäällikkö Päivi Tuokkola kouluttaa puolisonsa Samin kanssa Etiopian syrjäseuduilla hengellistä työtä tekeviä evankelistoja ja opettajia. Tuokkolat ovat satsanneet etenkin raamattukoulujen innokkaisiin ja motivoituneisiin nuoriin, joista on kasvanut vastuuntuntoisia pastoreita ja johtajia.

– Olemme huomanneet, että joka on myös käytännössä saanut elää ja oppia lähetiltä, on päässyt kasvamaan uskossaan ja oppinut ottamaan vastuuta. Läsnäolo ja mentorointi on tärkeää, Päivi Tuokkola toteaa.


Ruut Ahonen, Anna Lehtinen

Lue myös: