Perjantai 29. maaliskuuta.
Nimipäivää viettää Joonas, Jouni, Joni, Joona, Jonne, Jonni

Mieskuoro Graniitti konsertoi Pentti Hietasen kanssa Ruoveden kirkossa 18. heinäkuuta – "Kesän ensimmäinen konsertti livenä!"

Pentti Hietanen
Pentti Hietanen
Pirkanmaalla Ruoveden kirkossa konsertoi sunnuntaina 18. heinäkuuta klo 18 mieskuoro Graniitti ja tenori Pentti Hietanen perheenjäsenineen.
Graniitin konsertin piti olla jo juhannuksena 2020 Keuruun kirkossa osana Juhannuskonferenssin ohjelmaa. Kun konferenssia siirrettiin koronapandemian vuoksi, konsertti siirrettiin myös, ensin elokuun 8. päivään ja lopulta Juhannuskonferenssiin 2021. Tuli kevät 2021 ja tilanne näytti siltä, ettei konferenssin kokoista tapahtumaa vieläkään ollut mahdollista pitää livenä. Tulevaisuuskin näytti epävarmalta.

– Keskustelin Pentti Hietasen ja Sakari Kokkosen kanssa tilanteesta ja päätimme ottaa riskin. Konsertin ajankohdaksi tuli heinäkuun 18. päivä 2021 klo 18.00, Helluntaiseurakuntien musiikki ry:n (HSM ry) puheenjohtaja Pirkko Hyttinen kertoo. 
Soi Kunniaksi Luojan -konsertin paikaksi löytyi 1700-luvulla rakennettu Ruoveden puukirkko, jonne kirkkoherra Tero Matilainen toivotti kuoron tervetulleeksi. Konsertin nimi kertoo esiintyjien tahdosta korostaa tähän erikoiseen aikaan erityisesti Jumalan, Luojan ja Kaikkivaltiaan, kunniaa.

Pirkko Hyttinen kertoo, että korona-aika on ollut myös HSM ry:kke työteliästä mutta turhauttavaa.

– Mottona on ollut "järjestä, toivo, peruuta ja siirrä". Retro-tapahtuma, jossa HSM on mukana, siirtyi ensimmäisenä, ja yhteislauluristeily siirtyi ensin lokakuulta 2020 maaliskuulle 2021 ja lopulta tulevaan syksyyn lokakuun lopulle. Nyt toivo ja luottamus tapahtumien toteutumiseen ovat korkealla.

Graniitin kanssa Ruovedellä konsertoiva Pentti Hietanen on tämän hetken valovoimaisimpia ja tunnetumpia mieslaulajia. Hietanen on kokenut uskon Jumalaan henkilökohtaisella tavalla ja elää uskoaan avoimesti todeksi lauluissaan. Konsertissa mukana ovat myös Pentti Hietasen vaimo Heini Hietanen sekä tyttäret Iina ja Roosa.

Mieskuoro Graniitti
Mieskuoro Graniitti
Mieskuoro Graniitti on vuonna 2004 perustettu valtakunnallinen mieskuoro, jota johtaa Sakari Kokkonen. Kirkkokonsertit ja seurakuntavierailut ovat vuosien aikana olleet kuoron toiminnan ydin. Kuoroa säestää Pirkko Hyttinen, piano, Leo Kunnas, kitara, Raimo Helenius, harmonikka ja Allan Ahonen, kontrabasso. Uruissa konsertissa kuullaan Matti Pesosta.

– Konsertista on tulossa riemullinen hengellisen musiikin tapahtuma, kesän ensimmäinen konsertti livenä! Pirkko Hyttinen hehkuttaa.


UUTISET