”Meidän ei tarvitse mainostaa” - Puskaradio tuo joka viikko yli sata lasta Kiikan kristilliseen toimintakerhoon

Timo ja Pirjo Raunion piha on muuttunut toimintapuistoksi. - On huikeaa saada olla mukana tällaisessa työssä. Kylvetty evankeliumi ei varmasti mene hukkaan, pastori Matti Karvinen sanoo. (Timo Raunio)
Timo ja Pirjo Raunion piha on muuttunut toimintapuistoksi. - On huikeaa saada olla mukana tällaisessa työssä. Kylvetty evankeliumi ei varmasti mene hukkaan, pastori Matti Karvinen sanoo. (Timo Raunio)

Vammalan helluntaiseurakunta tavoittaa viikoittain enemmistön Kiikan kylän alakoululaisista. Joka keskiviikko Pirjo ja Timo Raunion pihaan saapuu yli sata lasta leikkimään ja pelaamaan, hyppimään pomppulinnassa tai trampoliineilla sekä ajamaan polkuautoilla tai mönkijöillä. Ilta alkaa hartaudella, ja toiminnan ohessa lapset saavat herkutella Citymarketista saaduilla pullilla ja makkaroilla. 

Juhannuskonferenssin puuhateltan aloittanut pariskunta on rakentanut kerhoa pihapiiriinsä lähes kolme vuosikymmentä. 

– Olemme ostaneet naapurustosta lisämaata rakennuksineen. Lisäksi saamme hyödyntää naapurien maita pysäköintialueina, Timo Raunio kertoo. 

Toimintapuistossa vierailee myös erilaisia yhdistyksiä ja päiväkoti- ja koululaisryhmiä. 

– Viime keväänä meillä oli noin viisi viikkoa putkeen koululaisten vierailuja, Pirjo Raunio sanoo. 

 

Kiikan toimintakerho esitellään kylän kotisivuilla yhtenä harrastuksena muiden joukossa. Kytkös helluntaiseurakuntaan kerrotaan peittelemättä – ovathan myös vakuutukset seurakunnan nimissä. 

– Toimintakerho on niin suosittu, että urheiluseurat ovat joutuneet muokkaamaan ohjelmaansa siten, ettei se mene kerhon kanssa päällekkäin, Vammalan helluntaiseurakunnan pastori Matti Karvinen tietää. 

Kerholaisten määrä on kasvanut koko ajan. Esimerkiksi lokakuun kerhoissa oli yli 130 lasta. 

– Emme ole hirvenneet mainostaa enää vuosiin. Jos kerho on välillä ollut tauolla, ei ole tarvinnut kuin lähettää pojan mukana kouluun sana kerhon alkamisesta, Pirjo Raunio kertoo. 

 

Rauniot kokevat, että suosio kertoo Jumalan mukanaolosta. Samoin monet yllätykset, kuten lahjoituksina saadut välineet ja herkut. He korostavat silti, ettei vastaavan kerhon perustaminen vaadi paljon muuta kuin viitseliäisyyttä ja tilaa. 

– Paikkoja löytyy varmasti. Varsinkin toimintansa lopettaneet maatilat ovat unelmapaikkoja, koska niissä on paljon rakennuksia eikä sotkemista tarvitse pelätä, Timo Raunio selventää. 

Matti Karvinenkin kokee työn Jumalan ihmeenä, jonka toivoisi laajenevan muuallekin. Seurakunnan roolin hän näkee ennen muuta Raunioiden tukijana. 

– Meidän osuutemme on tehdä kaikkemme, etteivät he jäisi yksin. Esimerkiksi vuosi sitten lähdimme vanhimmistona mukaan ohjaajiksi, kun heistä oli pulaa. Se aurasi tietä myös muille vapaaehtoisille.


Elina Rautio

 




40/201

Tutkimus: Kutsumustyössä myös haittoja
Traumatietoisuutta lasten kohtaamiseen – ViaDia ry panostaa huostaanotettuihin, adoptoituihin ja kotimaastaan paenneisiin lapsiin
Tapaamisia vuosikymmenien jälkeen – Nuorisokuoro on jättänyt monelle lähtemättömän myönteisen jäljen