Matalan kynnyksen gospeltapahtuma Kihniöllä

Yksi Kihniön esiintyjistä oli puoliakustinen Maksetujt viulut. Kuva: Markku Sandberg.
Yksi Kihniön esiintyjistä oli puoliakustinen Maksetujt viulut. Kuva: Markku Sandberg.


Kihniöllä Osuuspankin tapahtumatorilla soi heinäkuisena lauantaina hengellinen musiikki jo kuudettatoista kertaa. Tapahtuma jatkui puolesta päivin iltamyöhälle, ja ryhmät ja musiikkigenret vaihtuivat.

Tapahtumatoimikunnan jäsen Matti Sillanpää kertoo, että kynnys on pyritty pitämään matalana. 

– Joka vuosi tänne tulee musiikkia kuuntelemaan henkilöitä, joita ei kirkoissa eikä seurakunnissa näy. Tällaiselle tapahtumalle on ollut tilausta.

Monipuolinen ohjelma

Musiikillinen kattaus oli taas monipuolinen, ja väkeä oli hyvin paikalla.  Niin esiintyjissä kuin yleisössä edustui monta ikäryhmää. 

Mukava oli vaipua nuoruusmuistoihin kihniöläisten Oksasen sisarusten musiikin mukana. Erityisesti The Aaltos -yhtyeen laulut soivat mielessä vielä kotimatkalla. 

Uudempaa osaamista kuultiin muun muassa Maksetut viulut- ja Lähettiläät -ryhmiltä. Myös vanhat tutut laulut olivat saaneet uusia, raikkaita taidokkaita sovituksia. Oli hienoa kuulla niitä ja viulujen ja sellojen sopusointua rytmiryhmän kanssa. Käytössä oli muuta kuin kolmen sanan ja kolmen soinnun genret. 

Tapahtumassa saatiin nauttia myös Marita ja Petri Välimäen, ConBrion, Jorma Sepposen ja Hannu Heikki Hyppösen yhtyeen musiikista.

Tapahtuman rakensivat Kihniön seurakunnat yhdessä.

Markku Sandberg



51

Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan