Maahanmuuttajatyö koko seurakunnan näyksi

Jatkoseminaariin osallistuneet vapaaehtoistoimijat odottavat jo uutta koulutusta. Aika loppui kesken, kommentoi yksi osallistujista. Kuva: Henrietta Siimes
Jatkoseminaariin osallistuneet vapaaehtoistoimijat odottavat jo uutta koulutusta. Aika loppui kesken, kommentoi yksi osallistujista. Kuva: Henrietta Siimes
Isossa Kirjassa järjestettiin helmikuun lopussa jatkoseminaari viime marraskuussa pidetylle maahanmuuttajatyön seminaarille. Keskeisiä opetusaiheita olivat maahanmuuttajatyön missiologinen ja teologinen perusta, seurakunnallisen maahanmuuttajatyön organisoiminen sekä traumatietoisuus maahanmuuttajien kohtaamisessa.

Opetuksesta päävastuun kantoivat Sataedun koulutuspäällikkö Pirjo Raunio,  pakolaissihteeri, kouluttaja Heini Kuitunen ja vapaa tutkija ja konsultti Jorma Kuitunen.

Kohtaaminen tärkeää

Molempiin seminaareihin osallistuneet Lotta ja Ilkka Pekkarinen Pietarsaaresta kertoivat tiedostaneensa erityisesti sen, ettei maahanmuuttajatyö voi olla vain muutamasta aktiivista  koostuvan tiimin vastuulla.

– Työstä on tultava koko seurakunnan näky.

Yhdessä jyväskyläläisen Sanna Naarmisen kanssa he kokivat hyötyneensä erityisesti myös opetuksesta, joka avasi traumojen vaikutusta maahanmuuttajien elämään.

Ison Kirjan opiskelija Samuel Kuusela koki tärkeäksi ajatuksen seurakunnasta kaikkien kansojen rukoushuoneena.

– Lisäksi on muistettava kohdata itse ihminen; Jumalalla on aikaa istua maahanmuuttajan kanssa teekupin äärellä keksiä mutustellen ja tarinoiden.


Taina Karhu

Mielipide
10/2016

MielipideRaamatun mukaan profetiat täytyy koetella, koska kukaan ei kuule Jumalan ääntä täydellisesti.

Joskus 1990-luvulla alkoi levitä uskovien keskuudessa väärä ja Raamatun vastainen käsitys, että jos...
MielipideJärviradion hengellisessä illassa tammikuussa helluntaiseurakuntien edustajien aiheena oli anteeksiantamus. Ohjelmantekijät lukivat Raamattua, alustivat aiheesta ja keskustelivat siitä studioon soitta...
MielipideToissa viikon Ristin Voitto (RV 8) kertoi, että Tampereen Hervannan Katukappeli oli väliaikaisesti poistanut seinältään Israelin lipun, jottei se loukkaisi seurakunnassa vierailevia maahanmuuttajia....
MielipideRistin Voitossa oli uutinen tamperelaisesta Hervannan Katukappeli-seurakunnasta otsikolla ”Israelin lippu pois seurakunnan seinältä” (RV 8).

On hyvin vakavaa, että Raamatun sanomaa madalletaan...
MielipideRistin Voiton takasivulla oli esittely Eliisa Selkomaan uusimmasta kirjasta Vapauteen (Aikamedia, 2015). Kysyin kirjaa lainaksi kirjastosta, mutta sitä ei siellä ollut. Pyysin, että voisiko kirjan til...
Mielipide"Credo ut intelligam.” Tämä oli Iso Kirjan raamattulinjalla ensimmäinen tajuntaani iskeytynyt lause. Se räjäytti maailmani siinä määrin, että raapustin sen myös oman Raamattuni sisälehdelle.

”Y...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan