Torstai 10. lokakuuta.
Nimipäivää viettää Aleksi, Aleksis, Alexis

Lieksaan afrikkalaistaustainen pastori

Johanna, Renaud, Jonathan ja Rebecca Lomba etsivät seuraavaksi kodin Lieksasta. Kuva: Matti Sivonen
Johanna, Renaud, Jonathan ja Rebecca Lomba etsivät seuraavaksi kodin Lieksasta. Kuva: Matti Sivonen
Lieksan helluntaiseurakunta on saanut uuden johtavan pastorin. Renaud Lomba on tiettävästi kautta aikojen ensimmäinen ulkomaalaistaustainen tässä tehtävässä suomenkielisissä helluntaiseurakunnissa.

Kongosta lähtöisin oleva Lomba on asunut Suomessa vajaat seitsemän vuotta ja sai Suomen kansalaisuuden kaksi vuotta sitten. Suomen kieli tulee ulos sujuvasti mutta vahvalla aksentilla. Kieli olikin kysymys, joka meinasi viedä Lomban perheen työhön aivan toiselle mantereelle.

– Olimme ajatelleet, että menemme takaisin Etelä-Afrikkaan tai muutamme Kongoon. Jumala kuitenkin puhui, että meillä on työtä Suomessa, Renaud Lomba kertaa.

Hän ja Joensuusta kotoisin oleva Johanna tapasivat aikanaan Missionuorten opetuslapseuskoulussa Etelä-Afrikassa. Perheeseen kuuluu myös juuri viisi vuotta täyttänyt Jonathan ja pian neljävuotias Rebecca.

Se, että 140-jäseninen Lieksan helluntaiseurakunta päätti palkata Lomban paimenekseen, tuli miehelle vähän yllätyksenä. Seurakunnassa tehdään toki myös maahanmuuttajatyötä: on esimerkiksi pidetty pääasiassa Syyriasta ja Irakista tulleille turvapaikanhakijoille iltoja, ja jatkoksi on suunnitteilla uskon perusteita käsittelevä kurssi. Lieksassa olevat afrikkalaiset vaikuttavat sen sijaan olevan muslimeja.

– Yritin kutsua tapaamiani somaleja tilaisuuteen, mutta heille kirkon kynnys on korkea, pastori kertoo.

Pastori monessa mukana

Renaud Lomballa oli pastorin työkokemusta jo Afrikasta, ja hän on ollut puhujavieraana seurakunnissa ympäri Suomea. Mies kiittää Isoa Kirjaa: 3,5 vuotta seurakuntatyön englanninkielisessä ohjelmassa ja BA-tutkinto antavat hyvät valmiudet pastorin työhön.

Pienehkön mutta aktiivisen helluntaiseurakunnan pastorin pesti on ennen kaikkea monipuolinen.

– Jumalan sanan opettaminen seurakunnassa, yhteishengen luominen, sielunhoitajien työn johtaminen, evankeliointi, yhteiskristillinen toiminta, yhteistyö vanhimmiston ja hallituksen kanssa, Lomba luettelee edessä olevia tehtäviä.

– Koemme olevamme kotona. Tämä on aktiivinen seurakunta, ja ovet ovat olleet todella auki meille, paimen kiittää.

”Jumala on sama kaikkialla”

Renaud Lomba varttui kongolaisessa kyläyhteisössä pitkälti mummon hoivissa, kunnes 11-vuotiaana muutti isän luokse kaupunkiin. Lomban isä oli poliitikko, joka tuli uskoon kaksi vuotta ennen kuolemaansa – vähän ennen kuin myös hänen poikansa löysi Jeesuksen. Myös Renaudin sisko on uskossa. Toisaalta suvun menneisyyteen kuuluu myös uskoa vainajahenkiin ja isoisä, joka toimi meediona.

Ihminen tarvitsee toivoa, olkoon sitten Afrikassa tai Itä-Suomessa, Lomba toteaa. Monella lieksalaisellakin on vaikeuksia elämässään väen vähenemisestä kärsivässä pohjoiskarjalaisessa rajapitäjässä. Renaud Lomban tavoite on toimia yhteistyössä kaikkien kanssa ja olla lähellä seurakuntalaisia. Yhtä kirkas päämäärä on, että lieksalaisia tulisi uskoon.

– Meillä on sama Jumala ja Jeesus, josta Raamattu kertoo. Hänen sanansakin on sama eri kulttuureissa. Jumala ei katso ihmistä.

– Toivon, että saan aikaa olla Lieksassa, sillä seurakuntaperheessäkin luottamus syntyy ajan kanssa. Olemme nyt ottaneet ensimmäisen askeleen yhdessä.


Anna Lehtinen

UUTISET