Perjantai 16. huhtikuuta.
Nimipäivää viettää Jalo, Patrik, Patrik, Patricia

Lähetyslentäjä Olavi Kumpulainen Aikamedian toimitusjohtajaksi

Aikamedia Oy on saamassa uuden toimitusjohtajan. Toimitusjohtajan nimityksestä ilmoitti hallituksen puheenjohtaja Waltteri Haapala torstaina 18.3. yhtiön henkilökunnan kokouksessa. Uusi toimitusjohtaja Olavi Kumpulainen on toiminut vuosia lähetyslentäjänä mutta on myös pitkän linjan yrittäjä. Vantaalla hänet valittiin vuoden 2020 yrittäjäksi. Kumpulaisen työsuhde alkaa heinäkuun alussa.

– Etsimme henkilöä, jolla olisi kokemusta yritysmaailmasta sekä seurakuntakentästä, Waltteri Haapala kertoo.

– Olavissa yhdistyvät nämä kummatkin. Myös Aikamedian tuotteet ja palvelut ovat hänelle tuttuja ja merkityksellisiä. Uskomme, että hän on oikea henkilö rakentamaan Aikamediaa tulevina vuosina.

Lähetyslentäjästä kertova Ristin Voiton julkaisema kirja Hanski sytytti aikanaan Kumpulaisessa kaipuun lentäjän uraa kohtaan. Lähetyslentäjän ura alkoi Etiopiassa ja jatkui sitten Australiassa. Papua-Uuden-Guinean vuorilla hän vietti kahdeksan vuotta.

– Ristin Voiton tuotanto on ollut aina läsnä elämässäni. Isäni Heikki oli Ristin Voiton aluetoimittaja ja todella aktiivinen kirjojen, äänitteiden ja tietokirjojen myyjä. Tulen Aikamediaan kustannusmaailman ulkopuolelta, mutta vahvasti kyllästettynä Aikamedian tuotannolla, Kumpulainen toteaa. 

Waltteri Haapalan mukaan nyt on saatu yksi tärkeä palanen paikalleen ja muodostetuksi kokoonpano, jolla on erittäin luontevaa kääntää uusi sivu Aikamediassa.

– Katsomme nyt tulevaisuuteen odottaen ja luottavaisesti. Olemme myös äärimmäisen kiitollisia panoksesta, jonka Jari Vieltojärvi on menneen vuoden aikana tehnyt Aikamedian vt. toimitusjohtajana. Hänen työnsä talouspäällikkönä jatkuu tulevaisuudessakin.


Petri Mäkilä



UUTISET