Lääkäriliitolta edelleen ei eutanasialle

Lääkäriliiton valtuuskunta päätti kokouksessaan joulukuussa, ettei liitto edelleenkään kannata eutanasian laillistamista, vaikka eutanasiakysymys jakaa lääkäreiden mielipiteitä. Liiton mukaan lääkäreitä ei tule velvoittaa toimenpiteisiin, joiden ensisijaisena tarkoituksena on jouduttaa potilaan kuolemaa.

 

Liiton kanta perustuu liiton jäsenille tehtyyn kyselyyn, johon vastasi lähes 7 000 lääkäriä. Kyselyn tulokset eivät olleet juuri muuttuneet vuoden 2013 kyselystä. Nyt 57 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että eutanasiaa ei tarvitse laillistaa, kun pidetään huolta hyvästä saatto- ja kivunhoidosta.


40/201

Tutkimus: Kutsumustyössä myös haittoja
Traumatietoisuutta lasten kohtaamiseen – ViaDia ry panostaa huostaanotettuihin, adoptoituihin ja kotimaastaan paenneisiin lapsiin
Tapaamisia vuosikymmenien jälkeen – Nuorisokuoro on jättänyt monelle lähtemättömän myönteisen jäljen