Syksyllä Ristin Voiton (RV 41/2015) yleisönosastolla pyydettiin kertomuksia helluntaiseurakunnasta eroamisesta. Niitä keräsi lapsuutensa helluntailiikkeessä viettänyt teologian opiskelija Sanja Fält, jota kiinnosti, mikä saa ihmiset jättämään helluntaiseurakunnan.
Aiemmin tutkija Kati Tervo-Niemelä on selvittänyt Suomen luterilaisesta kirkosta eroamisen syitä, mutta helluntailiikkeen osalta asiaa ei ole juurikaan tutkittu. Jokunen viikko sitten Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan valmistuikin Fältin kirkkososiologian pro gradu -työ Helluntaiseurakunnista eroamisen syyt Suomen helluntailiikkeestä eronneiden kertomuksissa.
Tutkimuksen aineistona oli 31 sähköpostitse saatua erotarinaa, jotka Sanja Fält keräsi syys-lokakuussa 2015. Niistä merkittävä osa tuli RV-lehden yleisönosastolle laitetun ilmoituksen kautta.
Sukupuolikohtaisia eroja
Helluntaiseurakunnista eronneet vastaajat olivat 20–86-vuotiaita ja eri puolilta Suomea. Fält löysi heidän tarinoistaan viisi erilaista eroajatyyppiä: armoa kaipaavat suorittajat, elämänkriisin kokeneet ja ilman seurakunnan tukea jääneet, seurakunnan käytäntöjä kritisoivat, helluntailaista opetusta kritisoivat sekä yhteisön normeihin sopeutumattomat, joita mukana oli vähiten.
Tutkimuksesta ilmenee, että helluntaiseurakunnan jättämiseen on usein eri syitä, mutta jokin niistä korostuu. ”Esimerkiksi ensimmäistä ryhmää yhdistivät uskon suorittaminen, väsyminen ja armon kaipaaminen, kun taas toisessa ryhmässä eroamisen syyt olivat selkeästi yhteydessä johonkin elämänkriisiin, kuten avioeroon”, Fält kirjoittaa gradussaan.
Vaikka vastaajien maantieteelliset etäisyydet olivat suuret ja seurakunnat erilaisia, kirjeet antoivat hyvin yhtenäisen kuvan helluntailiikkeestä.
Sen sijaan sukupuolten välillä näkyi selvää hajontaa eroamisen syissä: naiset ilmaisivat eron syyksi useimmin elämäntilanteen, kun taas miehet kritisoivat itse herätysliikettä, kuten seurakunnan käytänteitä tai helluntailaista oppia.
– Naisilla syy seurakunnan jättämiseen oli monissa tapauksissa avioero tai ihmissuhteeseen liittyvä kriisi, joka laukaisi tunteen, ettei saanut tukea seurakunnasta, tuli tuomituksi tai jäi yksin, Fält toteaa.
– Miehet eivät puhuneet henkilökohtaisista asioista, vaan syyt olivat analyyttisiä ja koskivat seurakuntaa. Kyse ei kuitenkaan ehkä ole erilaisessa kokemuksessa vaan tavassa kirjoittaa siitä, tutkija aprikoi.
Kun ei riitä
Kaikkia gradun erotarinoita yhdisti ”käännekohta, jonka seurauksena suhtautuminen yhteisöön alkoi muuttua”. Suurimmiksi etääntymiseen johtaviksi kipupisteiksi nousivat helluntaiseurakunnan suorituskeskeisyys, avoimuuden puute ja kykenemättömyys kuunnella kritiikkiä.
– Avoimuutta toivottiin lisää – sitä, että saa olla rehellisesti oma itsensä, myös elämän vaikeuksissa ja niinä hetkinä, kun on heikoimmillaan. Se tuli esiin useissa kirjeissä, Fält kertoo.
– Moni koki esimerkiksi, että ei pysty kieltäytymään tehtävistä, pitää käydä aktiivisesti ja osallistua kaikkeen toimintaan, ja jos ei käy, tulee selän takana puhumista.
Kokemus suorituskeskeisyydestä ulottui myös opetukseen. Kirjeistä kävi ilmi, että helluntaiopetuksessa korostetaan elämäntapojen muutosta, maailmasta erottautumista ja sitä, että tulee täysin antautua Jumalalle ja Jumalan työhön. Monen ”käännekohta”, lipuminen poispäin yhteisöstä alkoikin siitä, että itseltä puuttui seurakunnassa korostettuja uskonnollisia kokemuksia, kuten kielilläpuhumisen lahja.
– Tunne, ettei riitä, tuli monissa kertomuksissa esiin, mikä on surullista. Kelpaamattomuuden tunne oli ajanut epäilemään omaa uskoa, Fält sanoo. Moni kaipasi seurakuntiin lisää rehellistä, kokonaista ihmisyyttä.
– Kävi ilmi, ettei uskalleta olla yhteisön edessä täysin aitoina ja rehellisinä. Omia heikkouksia ei uskalleta näyttää, ja oli tunne, ettei kelpaa tai riitä joko Jumalalle tai yhteisölle.
Myös naisten asema seurakunnassa tuli monessa kirjeessä esiin.
– Oli koettu, että siitä asiasta ei saa puhua liikkeen sisällä. Naisten asemasta mainitsivat sekä miehet että naiset.
Saako kritisoida?
Eräs keskeisin kompastuskivi vastaajille oli ollut helluntaiseurakuntien keskustelukulttuuri.
– Se nousi esiin todella monista kirjeistä. Jos itsellä oli noussut kritiikkiä yhteisöä kohtaan ja sanoi sen ääneen, koki että kritiikki kiellettiin, sitä ei hyväksytty tai henkilö leimattiin väärän hengen johdossa olevaksi, Sanja Fält kertoo.
Useilla vastaajista seurakunnasta eroamiskokemus oli melko tuore. Useimmat olivat ilmoittaneet eronsa sähköpostitse, ja moni oli saanut postiinsa myös vastauksen. Sen sijaan syvällisempää keskustelua aiheesta ei ollut käyty, vaikka osa jäikin toivomaan, että eroon johtaneista asioista olisi voinut keskustella. Jotkut toivoivat myös, että oma ero muuttaisi seurakunnassa asioita.
Hyvin moni erkaantuja kaipasi pohjimmiltaan laadukkaampaa vuorovaikutusta.
– Heillä oli toive siitä, että yhteisössä olisi voinut olla myös eri mieltä ilmiöistä tai toimintatavoista ilman, että kyseenalaistaminen tuomitaan, Fält kiteyttää.
Helluntaiseurakunnasta eroaminen oli kaikille ollut pitkä prosessi, joka teki myös kipeää. Yhteisöstä ei lähdetty henkseleitä paukutellen, ja moni halusi varmistaa sekä oman että eron kohteena olleen seurakunnan tunnistamattomuuden gradussa.
Sanja Fältin mukaan yksi suuri ero helluntaiseurakunnan ja kansankirkon jättäneiden välillä liittyy juuri tunneprosessiin.
– Luterilaisesta kirkosta eroavalle kirkko ei välttämättä ole ollut ikinä merkityksellinen. Hän ei ole ehkä ollut edes kirkkoon kontaktissa, joten hänellä ei ole ollut yhteisöä, mistä lähteä. Mutta kun kuuluu helluntaiseurakuntaan, se on aina ollut yhteisö. Niinpä eroaminen ei ole helppo ja nopea ratkaisu.
Ikävä yhteisöä
Sanja Fält yllättyi siitä, että valtaosa helluntaiseurakunnista eroajista ei ollut hylännyt uskoaan vaan oli liittynyt joko luterilaiseen seurakuntaan tai muihin vapaakristillisiin yhteisöihin, tai etsi uutta hengellistä kotia.
– Ryhmä 1 eli armoa kaipaavat suorittajat olivat kaikki siirtyneet evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja löytäneet sieltä aktiivisen yhteisön, hän mainitsee. Nekin vastaajat, jotka etsivät uutta hengellistä kotia, kokivat jotakin olennaista puuttuvan elämästään.
– Monet kaipasivat yhteisön tukea. Hengellinen elämä oli köyhää ilman yhteisöä, ja moni koki olevansa tuuliajolla.
Fältin mukaan useat vastaajat ilmaisivat myös, etteivät pidä mahdottomana liittyä jossakin vaiheessa takaisin helluntaiseurakuntaan.
Ruut Ahonen
Karismaattisuus – etu vai haitta?
Sanja Fältin pro graduunsa saamat 31 helluntaiseurakunnasta eronneen kirjettä osoittavat Suomen helluntailiikkeen ”henkisen ytimen” melko yhtenäiseksi.
Eniten yhteisöt eroavat ilmapiiriltään, joka on pienissä seurakunnissa usein isompien kaupunkien seurakuntia ahtaampi, sekä karismaattisuuden asteessa, joka voi koitua joko uskon kasvuksi tai käynnistää liikkeestä etääntymisen.
– Osa kokee karismaattisuuden hyväksi ja osa ensin hyväksi, mutta sitten tulee kritiikkiä sitä kohtaan, että korostetaan niin paljon kokemusta. Ne, jotka eivät ole kokeneet samalla tavalla, kyseenalaistavat uskoaan ja miettivät, olenko täysin antautunut, Fält kuvailee.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...