Kristinusko leviää ateismin ja santerian varjossa

Kuubassa hengellistä herätystä

Itäkuubalaisessa helluntaiseurakunnassa jumalanpalvelus alkaa ylistyksellä. Seurakunnat voivat toimiaKuubassa kohtuullisen avoimesti. Kuva: Sari Savela
Itäkuubalaisessa helluntaiseurakunnassa jumalanpalvelus alkaa ylistyksellä. Seurakunnat voivat toimiaKuubassa kohtuullisen avoimesti. Kuva: Sari Savela

Jumalanpalvelus al­kaa rukouksella, ylistyksellä ja tans­silla. Meno on vauh­dikasta. Pastori, joka on koko Kuuban metodisti­kirkon piispa, saarnaa Filippiläis­kirjeestä: ”Unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessä” (Fil. 3:13).

 

Havannan esikaupunkialueen metodistikirkossa kokoonnutaan jumalanpalvelukseen neljästi joka sunnuntai. Kirkkorakennus on iso ja hyväkuntoinen. Ulkomaisen avustusrahan jälki näkyy. Avus­tuksia saadaan etenkin Yhdysval­loista. Myös kaikki Raamatut tuo­daan ulkomailta.

 

Kuuban talous on kurjassa kunnossa, ja pulaa on lähes kai­kesta. Maa sinnittelee kauppasaarron, kommunismin ja köy­hyyden puristuksessa.

 

 

Polvistumisen yllättävä seuraus

Apu tavoittaa parhaiten Län­si-Kuubassa sijaitsevan pääkau­punkiseudun. Itä-Kuubassa seu­rakunnat kokoontuvat usein al­keellisissa olosuhteissa. Siitä huolimatta itäkuubalainen kris­tillisyys on elävää ja usko vahvaa.

 

Pienessä maaseutuseurakun­nassa aloitettiin kaksi vuotta sit­ten uskon varassa uuden seura­kuntatilan rakentaminen. Puo­lentoista metrin korkeuteen nousseet seinät odottavat yhä li­särahoitusta. Uusille tiloille olisi käyttöä, sillä seurakunta kasvaa.

 

– Uskon, että Jumala tekee Kuubassa jotain suurta, seura­kunnan pastori Enrique sanoo. Hän kertoo, että seurakunnassa rukoillaan ja paastotaan paljon.

 

Enrique tuli uskoon 16-vuoti­aana siskonsa todistuksen kautta.

 

– En uskonut, että Jumalaa on. Kasvoimme Kuubassa ajattele­maan niin. Sitten eräänä päivänä polvistuin ihan vitsillä ja sanoin: “Herra, pelasta minut”.

 

– Jumala otti sen todesta.

 

Enrique löysi sittemmin seura­kunnasta puolison, ja nyt he yh­dessä johtavat seurakuntaa. Paris­kunnalla on kolme lasta.

 

 

Evankeliumi tuo lohtua

Vaikka sosialistinen yhteiskun­tajärjestelmä on virallisesti ateis­tinen, suurin osa ihmisistä pitää itseään katolisina. Katolisuus on kuitenkin nimellistä ja kristillisen uskon tuntemus ohutta. Lisäk­si kulttuurin kaapuun naamioi­tu synkretistinen noituususkonto santeria rehottaa vapaasti ja naut­tii valtion hyväksyntää.

 

 

Elämän koettelemuksissa yhä useammat ihmiset etsivät apua ja lohtua Jumalalta. Evankeliumi uppoaa otolliseen maaperään maassa, jossa ihmisillä on vaikeuksia selvitä päivästä toiseen.

 

 

Kuuban protestanttiset seura­kunnat ovat kasvaneet voimak­kaasti parinkymmenen viime vuoden aikana. Seurakuntia syn­tyy koko ajan lisää, ja nykyiset saavat uusia jäseniä.

 

 

– Avain kasvuun on rukous, kertoo Mario, erään helluntaiseu­rakunnan pastori Camagüeyista, Kuuban kolmanneksi suurim­masta kaupungista.

 

 

– Se on rukousta tuskan ja kyy­nelien kera. Jos rukousvastaus vii­pyy, jatkamme rukousta.

 

 

Surullinen menneisyys

Pastori Mario kertoo, että moni hänen tuntemansa pastori on omistanut elämänsä rukoukselle. Se on myös suosittu saarna-aihe.

 

 

Kristittyyn perheeseen synty­nyt Mario, 58, on elänyt seura­kunnan monet vaiheet. Hänen lapsuudessaan ja nuoruudessaan seurakuntia suljettiin ja pastorei­ta vangittiin.

 

 

– Kun olin 7-vuotias, isäni, joka oli pastori, joutui vankilaan. Hän ei kestänyt sitä, vaan menetti jär­kensä.

 

 

Siihen aikaan kristityksi tun­nustautuminen saattoi merkitä perheen, ystävien, työn ja opis­kelumahdollisuuksien menettä­mistä. Nykyään opinahjojen ovet eivät enää sulkeudu kristityiltä ja kiusaaminenkin on vähentynyt. Tosin Mario muistuttaa, että kom­munistinen hallinto on edelleen sama, sen käyttämät metodit vain ovat muuttuneet.

 

 

Sari Savela

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuuba avautuu hiljalleen

Fidel Castron (1926–2016) johtama kapinallisjoukko syöksi Ful­gencio Batistan vallasta 1.1.1959. Pari vuotta myöhemmin Cast­ro julisti Kuuban sosialistiseksi valtioksi. Fidel Castro oli Kuuban presidenttinä aina vuoteen 2008, jolloin hän siirsi vallan pikku­veljelleen Raúl Castrolle. Raúl on ilmoittanut luopuvansa vallas­ta syksyllä 2018. Seuraajakseen hän on valinnut varapresidentti Miguel Diaz-Canelin.

 

Kuuban ja Yhdysvaltain välit tulehtuivat melko pian Fidel Castron noustua valtaan. Välejä hiersi epäonnistunut kuubalais­ten pakolaisten Yhdysvaltain tuella tekemä Sikojenlahden mai­hinnousu vuonna 1961. Suhteet kiristyivät entisestään Kuuban ohjuskriisin seurauksena vuonna 1962.

 

Yhdysvallat julisti 7. helmikuuta 1962 Kuuban kauppasaar­toon, joka on edelleen voimassa.




21/2018

Kolumni”Mä en halua elää mitään hengellistä elämää. Mä haluan elää elä­mää.” (Jouko Mäki-Lohiluoma)

Jos on kerran helluntailainen, viime sunnuntaina vietetyllä hel­luntailla l...
MuutRisto Huvila on tullut tun­netuksi Israelin valtion ole­massaolon oikeutuksen ja eskatologisen roolin puoles­tapuhujana. Tämän hän on tuonut esiin niin Israel-tilai­suuksissa kuin TV7:n ohje...
MuutIsraelin 70-vuotispäivän uutisraportteja hallitsivat kahakat Gazan rajalla. Miten mahduttaa samaan kuvaan Jumalan juutalaisille antamat lupaukset ja palestiinalaisarabien ihmisoikeudet?
UutisetVirolaistaustaisen pastorin mielestä seurakuntien tulisi olla uusien alkujen yhteisöjä.
PääkirjoitusIsraelin valtio täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Monella tapaa modernin valtion synty on ihme, ja vielä suurempi ihme on se, että Israel on pysynyt maailman kartalla. Sillä on riittänyt vihol...
MuutKysymys suhtautumisesta Israeliin jakaa näkemyksiä myös Suomen helluntailiikkees­sä. Fidan juutalaistyön asiantuntija Harri Krögerin mukaan (RV 19) Fidassa ja monissa helluntaiseurakunnissa ihmetel...
UutisetPastorien mukaan väistämisperinne sotii Raamatun periaatteita vastaan.
UutisetKristillistä naisten ja miesten välistä tasa-arvoa ajava RaTas ry isännöi vuosittain järjestettävää kansainvälistä konferenssia Hel­singissä elokuussa.

Kumppaneiksi luo...
UutisetIso Kirja ry aloittaa 18. toukokuu­ta kaksi viikkoa kestävät yhteis­toimintaneuvottelut henkilöstön kanssa.

Yt-neuvotteluissa keskustel­laan koko henkilökuntaan kohdis­...
UutisetPitkäjänteinen kristinuskon ja Raamatun opettaminen on muuttumassa lihaksi.
UutisetKonservatiivikansanedustajat olivat helpottuneita euta­nasiaa ajavan kansalaisaloitteen kaatumisesta eduskunnassa 4. toukokuuta. Muun muassa kan­sanedustaja Päivi Räsänen toivoi KD-lehden h...
UutisetLännen Media teki äitienpäivävii­konloppuna laajan artikkelin Us­kon Sana -seurakunnan entises­tä johtajasta Patrick Tiaisesta. Artikkeli julkaistiin useissa maa­kuntalehdissä, kuten Turun...
UutisetNuoret kristityt miehet pakenevat asepalvelusta ulkomaille, mutta kirkkoihin etsiytyy myös uusia ihmisiä.
UutisetUuden yhdysvaltalaistutkimuk­sen mukaan kristittyjen taipumus evankelioida hiipuu. Barna Grou­pin selvitys osoittaa, että yhä har­vempi uskova on asennoitunut elämäntapaan, jossa Jeesuksest...
UutisetYli 60 palestiinalaisen kuolemaa Gazan rajalla edelsi viikkojen ky­teminen. Se kärjistyi, kun Israel juhli 14.5. sekä 70-vuotispäivään­sä, Jerusalem-päivää vuoden 1967 muistoksi että Yhdysv...
MuutTaisto Bollström viihtyy yhtä hyvin bussin ratissa kuin saarnapöntössä. Hän on kiitollinen ammatistaan ja evankelistan kutsumustyöstään, joissa romanitausta ei ole ollut esteenä.
MuutTurun helluntaiseurakunnan lapsi- ja perhetyön ohjaaja Arto ”Artsi” Kemlin täytti 50 vuotta 3. toukokuuta. Monen toimen mies on siis tullut miehen ikään.

Artsille musii...
UutisetAteistinen järjestelmä ei onnistunut kitkemään kristinuskoa Kuubasta – päinvastoin. Evankeliumilla on kysyntää ja seurakunnat kasvavat.
PikavisiittiKahden kultturin perheessä eläminen tuo arkeen uudenlaista näkökulmaa, Emilia Koivisto on huomannut.
MuutKun identiteetti perustuu us­koon, siitä on helppo puhua, pikaluistelija Mika Poutala sanoo Golflehdessä (3/2018).
Poutala ei enää ota pettymyk­sistä paineita. –– Niiden sietä­minen on t...
MielipideTänä kesänä tulee kuluneeksi 60 vuotta ensim­mäisestä Läpi­käytävän lasten­leiristä Kuoreveden Hallissa. Leirin nimi tuli leiripaikkana toi­mineen maalaistalon nimestä.

Vanhat...
UutisetMonen lapsi­perheen ke­sän koho­kohta on Juhannus­konferenssi Keuruun Isossa Kir­jassa. Mukavan tekemisen ohel­la lapset saavat syventyä samalla myös Raamatun sanomaan.
...
MuutOpiskelijat saivat vuosien urakkansa päätökseen iloisin ja kiitollisin mielin.
MuutRisto Huvilalla on suuri tavoite. Hänen vasta ilmestynyt kirjansa kertoo Jumalan olevan yhä mukana kansansa vaiheissa. Entä miten on kristillisen seurakunnan laita?
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan