Torstai 6. toukokuuta.
Nimipäivää viettää Ylermi, Frej, Frejvid, Freja

Kuolleeltamereltä löytyi uusia tekstijäännöksiä – osa iältään lähes 2 000 vuotta

Uusia kaivauksia Juudean erämaassa suorittavat yrittävät ehtiä tehdä tärkeät löydöt ennen ryöstäjiä. Kuva Masadan raunioilta. (Shutterstock)
Uusia kaivauksia Juudean erämaassa suorittavat yrittävät ehtiä tehdä tärkeät löydöt ennen ryöstäjiä. Kuva Masadan raunioilta. (Shutterstock)

Israelissa julkaistiin hiljattain arkeologinen löytö, johon kuuluu kymmeniä muinaisten kirjakääröjen osia. Kokonaisten kääröjen sijaan kaivauksissa on löydetty pieniä osasia muinaisista tekstijäännöksistä.

New York Timesin mukaan vastaavia löydöksiä ei ole tehty eikä julkaistu Juudean erämaasta lähes 60 vuoteen. Suurin osa kuuluisista Kuolleenmeren kirjakääröistä löytyi jo 1900-luvulla. Ne olivat hepreankielisen Raamatun kopioita, jotka on kirjoitettu pergamentille ja papyrukselle.

Tuoreet tekstilöydökset sisältävät jopa lähes 2 000 vuotta vanhoja kirjoituksia. Niistä on tunnistettu esimerkiksi kaksi jaetta profeetta Nahumin kirjan alusta sekä yksitoista riviä tekstiä profeetta Sakarjan kirjan kohdasta 8:16–17, jossa kehotetaan puhumaan totta ja olemaan rakastamatta väärää valaa, koska Herra vihaa valehtelua.

Tekstit kaivettiin esiin osana Israelin antiikkiviraston nelivuotista hanketta, jossa on löydetty myös monia muita juutalaisuuden historiasta, varhaiskristillisestä ajasta ja muinaisten ihmisten elämästä kertovia esinejäännöksiä.

Israelin antiikkiviraston uusia löydöksiä tutkivaan asiantuntijatiimiin kuuluva Oren Ableman kuvailee New York Timesissa löytöjä ”jälleen yhdeksi pieneksi palaksi historian palapeliä”.



UUTISET