Kristinusko uhanalaistuu lännessä

Nuorista briteistä jopa 40 prosenttia ei usko mihinkään yliluonnolliseen, ja 18 - 25-vuotiaista amerikkalaisista yli kolmannes ei ole sitoutunut mihinkään uskontokuntaan. Kehitys alkaa näkyä kristillisten arvojen vieroksuntana.
Nuorista briteistä jopa 40 prosenttia ei usko mihinkään yliluonnolliseen, ja 18 - 25-vuotiaista amerikkalaisista yli kolmannes ei ole sitoutunut mihinkään uskontokuntaan. Kehitys alkaa näkyä kristillisten arvojen vieroksuntana.
Terrorismin pelko on saanut myös osan läntistä maailmaa kiinnittämään huomiota uskonnolliseen ja poliittiseen ääriajatteluun ja suitsimaan sen leviämistä. Samalla kristillisyys on niputettu osaksi keskustelua muun muassa Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa.

Kristillinen tutkimuskeskus Barna Group julkaisi alkuvuodesta selvityksen, jonka mukaan Yhdysvalloissa kristinusko nähdään kasvavassa määrin äärimmäisenä. Tutkimuksen mukaan jo noin puolet väestöstä pitää kristinuskoa ääriaatteena. Erityisesti tämä koskee evankelista protestanttisuutta ja vakaumuksellista katolisuutta. Samalla uskonnollisesti sitoutumattomat ja epäilijät edustavat yhteiskunnan kulttuurillista ”normia” paljon vahvemmin kuin uskonnolliset konservatiivit.

Herätyskristillisyys haitallista?

Selvityksen mukaan yli 80 prosenttia amerikkalaisista pitää äärimmäisenä, jos uskonnolla oikeutetaan väkivaltaa, evätään lapselta normaali lääketieteellinen hoito tai ei palvella asiakasta, jonka elämäntapa poikkeaa omista uskomuksista.

Hieman harvempi mutta yli puolet laskee äärimmäiseksi uskonnollisen sanoman julistamisen julkisella paikalla, käännytysyritykset, uskonnollisen materiaalin jakamisen ovilla, rukouksen vieraiden puolesta julkisella paikalla tai sen, jos lapsille opetetaan, että samaa sukupuolta olevien seksisuhde on moraalisesti väärin.

Moni (20–49 prosenttia) pitää äärimmäisenä myös esimerkiksi sitä, että seksistä pidättäydytään ennen avioliittoa tai vaihdetaan hyvätuloinen työ lähetystyöhön toisessa maassa.

Barna Groupin tutkimus osoittaa, että herätyskristittyjen ja uskonnosta etääntyneiden amerikkalaisten väliset näkemyserot ovat suuria. Ryhmät olivat samaa mieltä vain siitä, että uskonnon oikeuttama väkivalta ja lääkehoidosta kieltäytyminen ovat ääriajattelua.

Eräs tutkimuksen keskeisimpiä havaintoja on, että siinä missä kristinuskoa on aiemmin pidetty joko myönteisenä tai merkityksettömänä, nyt yhä useampi amerikkalainen pitää sitä haittana yhteiskunnalle.

Brittien kiistelty lakialoite

Ääriajattelusta on keskusteltu viime aikoina myös Isossa-Britanniassa. Siellä halu estää ääriaatteiden leviäminen on nostanut päätään etenkin, kun nuoria kansalaisia on liittynyt Isisin riveihin.

Vuosi sitten maan pääministeri David Cameron totesi, että Britannia on ollut liian kauan passiivisen suvaitseva ja voimistaa nyt otteitaan radikalisoitumisen estämiseksi. Cameron esitteli ääriaatteiden ennaltaehkäisemiseksi laaditun ”Extremism Disruption Orders” (EDO) -lakiehdotuksen. Sitä on moitittu epämääräiseksi, ja sen sanotaan toteutuessaan kieltävän  jopa perinteisen kristillisen opetuksen.

YK:ssa kokoontumisvapaudesta erikoisraportoiva lakimies Maina Kiai totesi pari viikkoa sitten The Guardian -lehdelle, että Britannian yritys suitsia ääri-islamia EDO:n kautta on ”luonut levottomuutta ja epävarmuutta siitä, mistä voi keskustella laillisesti julkisuudessa”.

Kiai varoitti, että maan ratkaisut asiassa ovat kansainvälinen signaali: malli omaksutaan helposti.

– Se johtaa paljon vähemmän avoimiin yhteiskuntiin, jotka käyttävät tätä esimerkkinä:  ”Britannia rajoittaa tätä, miksi me emme voi?”

Turhauttava arvotörmäys

Useat kristilliset amerikkalaisvaikuttajat, kuten Barna Groupin toimitusjohtaja David Kinnaman ja kristillisen Breakpoint-sivuston radiotoimittaja John Stonestreet, ovat analysoineet muuttunutta ilmapiiriä yhtäläisin äänenpainoin.

Stonestreetin mukaan jälkikristillinen aikakausi on vaihtunut ajaksi, jossa kristillisyyden taakse jäämisestä ollaan ylpeitä.

– Uskon todeksi eläminen on vaikeaa näinä päivinä. Ja se on turhauttavaa. Kinnaman sanoo,  että aiemmin äärimmäisinä pidettiin toimintoja, nyt myös uskomuksia, mikä sysää tunnustavat kristityt kulttuurisen valtavirran ulkopuolelle.

– Tämä tosiasia selittää, miksi miljoonat hartaat kristityt kokevat sellaista turhautumista ja huolta. He kokevat olevansa ulkopuolella sosiaalisista normeista ja kulttuurisesta voimasta.

Kinnamanin mukaan erityisen kipeä kohta kristityille ovat samaa sukupuolta edustavien parisuhteet.

– Kuitenkin ”sosiaalisen ääriajattelun” aistimus koskee myös monia muita uskomuksia ja toimintoja, kuten henkilökohtaista evankeliointia ja lähetystyötä, Kinnaman tiivistää.


Ruut Ahonen


18/2016

UutisetEpäonnistunut äiti tarvitsee armoa tuomitsemisen sijaan, tutkija muistuttaa.
PuheenaiheSeurakunnissa pitäisi tiedostaa, että äitiys on yhtä aikaa ihana ja vaikea kokemus.
UutisetVuosi sitten perustetussa Station-seurakunnassa Jokelassa pidettiin toissa viikonloppuna ensimmäinen kastetilaisuus, jossa kastettiin viisi eri-ikäistä uskovaa. Seurakunta oli täynnä, kun paikalla oli...
UutisetKirkkohallituksen tuet evankelis-luterilaisten kirkkojen kunnossapitoon jaettiin tänä vuonna eri tavalla kuin ennen.

Kirkon yhteiskunnallisten tehtävien rahoitus uudistui vuonna 2016. Seurakunt...
UutisetJumalasta puhuminen ei kummastuta muslimitaustaista, mutta Kristuksen ovitustyö on hankalampi pala.
UutisetOulun ja Haukiputaan helluntaiseurakunnat sekä Hyvä Sanoma ry järjestivät Oulun seudulla viisi Suurin ilo -evankelioimistilaisuutta 27.4–1.5. Tilaisuuksissa puhui evankelista Marko Selkomaa. Musiikist...
UutisetKahdeksankymmentä virttä sisältävä Virsikirjan lisävihko sisältää muun muassa laulut Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, Kahden maan kansalainen sekä Maksettu on velkani mun.

– Virsikirjan lisä...
UutisetUhkaavien tilanteiden taustalla on yleensä mielenterveysongelmia.
UutisetKansanedustaja Peter Östman (kd) vaatii, että Suomen ulkoministeriö ja ulkoministeri Timo Soini (ps) arvioivat uudelleen YK:n palestiinalaispakolaisjärjestön UNRWA:n rahoittamisen edellytykset. Östman...
UutisetJari Haukka arvioi viime viikolla kriittisesti edistyksellisinä itseään pitämiä piirejä blogissaan Kotimaa24.fi-palvelussa.

– Varsin usein ”liberaalit” kristityt ja ateistit korostavat oman aat...
UutisetEnemmistö yhdysvaltalaisista pitää esimerkiksi julkisella paikalla evankelioimista uskonnollisena kiihkoiluna.
UutisetÄsken 90 vuotta täyttänyt Englannin kuningatar Elizabeth II sanoo tuoreessa kirjassa, että Kristus on Kuningas, jota hän palvelee.

Kuningatar kiittää ihmisiä esirukouksista ja Jumalaa hänen jär...
UutisetNational Association of Evanglicals (NAE) julkisti viime viikolla tutkimuksen, joka osoittaa, että suurin osa Amerikan pienten evankelisten seurakuntien pastoreista kamppailee taloudellisten ongelmien...
UutisetKristillisen Breakpoint-sivuston kolumnisti John Stonestreet kysyy, miten säilyttää kristillinen maailmankuva nykyajassa.

”Tapaan jatkuvasti ihmisiä, jotka aistivat, että asiat ovat muuttuneet...
KolumniMitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän arvostan äitiäni. Arvostan häntä ihmisenä ja Jumalan palvelijana mutta ennen kaikkea kasvattajana. Ajattelen aidosti, etten olisi voinut saada parempaa äitiä.
...
MielipideRistin Voitto tuotti minulle pahan mielen kirjoituksillaan alkoholista (RV 15). Vuosien saatossa tässä asiassa on tapahtunut valitettavasti kristittyjenkin keskellä kehitystä väärään suuntaan. S...
MielipideSuomeen on saapunut tuhansia pakolaisia eri puolilta maailmaa. Televisio, radio ja lehdistö ovat tuoneet riittävän selvästi kansalaisten tietoisuuteen, että maahanmuuttajien joukossa on todellisia avu...
MielipideOlen iloinen siitä, että Hyvä Sanoma ry järjestää evankelistojen koulutusta. Evankelistat on mainittu Ef. 4:11:ssä rinnan apostolien, profeettojen, paimenten ja opettajien kanssa. Kaikki ovat Kristuks...
MielipideKiitän teologikollegoitani vastineesta koskien minusta tehtyä haastattelujuttua Ristin Voitto -lehdessä (RV 16). Naisteologia ei ollut haastattelun varsinainen fokus, eikä jutussa ollut näkemyksiäni m...
ArtikkelitParantumisten ja muiden ihmeiden tavoin kielillä puhuminen voi olla merkki uskosta osattomalle. Mutta oletko rukoillut, että osaisit myös selittää puhumasi sanoman?
UutisetYksi suurimmista esteistä todelliselle seurakunnan kasvulle on huomion kiinnittäminen pelkkään jäsenmäärään. Surukseni olen nähnyt Suomessa sellaisia seurakuntia, jotka pitävät jäsenmäärää seurakunnan...
MuutPirjo ja Kalevi Marin täyttivät huhtikuun lopulla yhteensä 150 vuotta. Noista vuosista he ovat yhteensä olleet 25 vuotta eläkkeellä.

– Mielenkiintoista on se, että eläkepäivät ovat täyttyneet h...
MuutValta kotonamme on vaihtunut. Demokratia on muisto vain, ja elämme nyt diktatuurin ajassa.

Meille vajaat viisi kuukautta sitten muuttanut pieni yksinvaltias määrää suvereenisti tahdin ja odotta...
UutisetKoulutus mahdollistaa kunnon työn saamisen ja avaa tien Raamatun aarteiden äärelle. Suomalaiset ovat istuttaneet Länsi-Ukrainan romanikyliin muutoksen siemeniä.
MuutTeini-iässä syttynyt into evankeliumin työlle on säilynyt tuoreena. Boliviaan Huotari ja hänen perheensä lähetettiin ”patalapuilla”.
UutisetHämeenlinnan naiset ovat hankkineet jo kaksitoista kaivoa intialaisiin kyliin.
PikavisiittiJyrki Liukkonen on kuopiolainen muusikko ja nuorisopastori, joka on näyttänyt aina samalta. Liukkonen on myös äitienpäivää odotteleva aviomies ja seitsemän lapsen isä.

En koskaan unohda hetkeä,...
MuutNangula Kathindi on Namibian puolustusvoimien johtava kappalainen ja maan ensimmäinen anglikaaninen naispastori (Maailman Kuvalehti 4/16).

Namibialaisia osallistuu YK:n rauhanturvaoperaatioihin...
MuutPresidentti Urho Kekkonen aloitti ensimmäisen virkakautensa 1.3.1956. Samana päivänä alkoi myös 20 päivää kestänyt yleislakko, ja koko Suomi lamaantui.
PuheenaiheErossa olo ei ole etäännyttänyt äitiä ja tytärtä toisistaan.
Miten onHelluntailiikkeen Syyspäivät päätti viime lokakuussa jatkaa työntekijöiden valtakirjan valmistelua. Pastori Usko Katon johdolla toiminut laajapohjainen toimikunta on työstänyt valtakirjan yksityiskoht...
PääkirjoitusÄitienpäivä on vuosittain vietettävä juhlapäivä, jolloin liput nousevat salkoihin Suomessa ja tasavallan presidentti jakaa kunniamerkkejä ansioituneille äideille. Juhlalla on maassamme pitkät perintee...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan