Lauantai 20. huhtikuuta.
Nimipäivää viettää Lauha, Arla

Kirkkonummen helluntaiseurakunta uusiin tiloihin

Kirkkonummen helluntaiseurakunta asettuu maaliskuussa uusiin tiloihin, joita on viime aikoina remontoitu ahkerasti.  (Hannu Grönroos)
Kirkkonummen helluntaiseurakunta asettuu maaliskuussa uusiin tiloihin, joita on viime aikoina remontoitu ahkerasti. (Hannu Grönroos)

Ruut Ahonen 

(16.2.2023) Uudellamaalla sijaitseva Kirkkonummen helluntaiseurakunta siirtyy uusiin toimitiloihin maaliskuun alussa, jolloin seurakunnassa aloittaa samalla osa-aikaisena pastorina Hannu Grönroos

Asukkaita Kirkkonummella on noin 44 000, ja helluntaiseurakuntaan kuuluu 60 pääosin työikäistä jäsentä. 

– Heistä noin 30 on aktiivisia. Seurakunta ei ole hautaan vaipuvien joukossa, Grönroos sanoo. 

Helluntaiherätyksen suomenkielinen työ Kirkkonummella alkoi aikoinaan Helsingin Saalem-seurakunnan rukouspiirinä, joka itsenäistyi seurakunnaksi 1980-luvulla. Alkuun oltiin vuokralla Karmel-rukoushuoneella, ja vuosituhannen vaihteen tienoilla siirryttiin Kirkkonummen Palvelukeskuksen kautta vuonna 2016 remontoituihin liiketiloihin aivan kaupungin ydinkeskustaan. 

– Valitettavasti kyseinen rakennus sai purkutuomion ja jouduimme lähtemään tilasta. Nyt seurakunta on muuttamassa uuteen osoitteeseen niin sanotussa Liikeportin talossa, jossa käytössämme on 130 m2 tilaa, Lassi Lehto kertoo. 

– Remontti on valmistumassa maaliskuun alkuun mennessä, ja jos aikataulu pitää paikkansa, niin tilan käyttöönotto tapahtuu 5. maaliskuuta kello 16:n tilaisuudessa. 



UUTISET