Ketkä pääsevät Senioripäiville?

Viime viikolla 170 ikääntynyttä pastoria ja evankelistaa kokoontui Iso Kirja -opistolle Senioripäiville. Kolmipäiväistä tapahtumaa luotsaili Hyvä Sanoma ry:n seniorityön  yhdyshenkilö Tapio Sopanen.


Kenelle Senioripäivät on tarkoitettu, Tapio Sopanen?

– Ne on tarkoitettu yli 65-vuotiaille kokoaikaisessa evankeliumin työssä olleille. Ikäraja on vedetty vanhan kansaneläkeiän mukaan, koska suuret ikäluokat lisäävät joukkoa. Alle 65-vuotiaat eläkeläiset joutuvat vielä odottamaan.


Kuinka kauan Senioripäiviä on järjestetty?

– Niitä on ollut jo Katinalan ajoista eli 1960-luvulta lähtien. Päivien muoto on kuitenkin kehittynyt vuosien saatossa.

– Nykyisin eri maakuntien seniorityöntekijät yhdessä Hyvä Sanoma ry:n edustajan kanssa laativat ohjelman. Tänä vuonna siitä vastasivat Satakunta ja Varsinais-Suomi yhdessä.


Miten päivät kustannetaan?

– Helluntaiseurakunnissa on ollut kaunis tapa kerätä uhrilahja pitkäperjantaisin ”vanhojen todistajien eläkerahastoon”. Eläkeasioiden kehityksen myötä varsinaista eläkerahastoa ei tosin enää ole, mutta Hyvä Sanoma ry on käyttänyt nämä uhrivarat seniorien virkistyspäivien kustantamiseen. Valitettavasti vain läheskään kaikki seurakunnat eivät osallistu tämän yhteisen kunniavelan hoitamiseen.


Miten osallistujat valitaan? Pääsevätkö kaikki mukaan?

– Seurakunnat ilmoittavat seniorityöntekijänsä Hyvä Sanoma ry:lle, joka ylläpitää heistä luetteloa. Heille lähetetään kirjallinen kutsu.

– Ison Kirjan tilanpuutteen takia kaikki halukkaat eivät kuitenkaan mahdu mukaan, vaan ilmoittautumisjärjestys ratkaisee. Tämä on aiheuttanut aina murhetta joillekin, mutta tilanteelle ei voi mitään.


Mikä merkitys tapahtumalla on?

– Osanottajilta saadun suoran palautteen mukaan päivät ovat heille vuoden kohokohta. Jumalan sanan ja Pyhän Hengen ilmapiirissä myös työtoverien tapaamisella on tärkeä merkitys.

– Helluntailiikkeen olisi tyhmää jättää käyttämättä se potentiaali, joka seniorityöntekijöissä on. Toivottavasti seurakunnat ymmärtävät arvostaa heitä ja heidän työtään.


40/201

Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan