Sunnuntai 1. elokuuta.
Nimipäivää viettää Maire, Gerda, Gerd

Kesälukemistossa dekkareita? – Kirjailija Timo Kyllönen: Jännitys on osuva tyylilaji kristilliselle kirjallisuudelle

Timo Kyllönen pitää mielekkäänä kirjoittaa henkilöhahmojensa elämään sitä toivoa, joka koskettaa meitä myös oikeassa maailmassa. (Kati Kyllönen)
Timo Kyllönen pitää mielekkäänä kirjoittaa henkilöhahmojensa elämään sitä toivoa, joka koskettaa meitä myös oikeassa maailmassa. (Kati Kyllönen)

Dekkarikirjailija Timo Kyllönen uppoutui kristillisten dekkareiden maailmaan vuosia takaperin Terri Blackstockin sarjan Cape Refuge kautta.

– Pidin kirjoista erityisesti siksi, että ne antoivat jännittävän lukuelämyksen ohella vielä paljon enemmän: syvät henkilöhahmot arvomaailmoineen eivät ainoastaan tulleet lähelle lukijaa vaan kutsuivat samaistumaan ja elämään mukana kirjan tapahtumissa.

Timo Kyllöselle samaistuttavuus on kuin paras ”koukku”, johon hän uskoo myös kristillisessä kaunokirjallisuudessa.

– Jos tavallinen tunteisiin, järkeen ja jännityksen kaipaukseen nojaava kirja voi nousta bestselleriksi, minkälaiset mahdollisuudet ovat kirjalla, joka pystyy koskettamaan myös hengellisellä taustavireellään, hän sanoo ja raottaa ovea kristillisten dekkareiden ihmeelliseen maailmaan.

– Dekkarit ovat itse asiassa todella osuva tyylilaji kristilliselle kirjallisuudelle, sillä niiden perusasetelmaan kuuluu aina hyvän ja pahan taistelu. Esimerkiksi Blackstock on onnistunut kirjoissaan kuvaamaan hienosti sitä, kuinka valo loistaa erityisen kirkkaasti syvässä pimeydessä.

 

Kaikki kirjailijat vetoavat lukijoiden tunteisiin parhaaksi katsomillaan tavoilla. Se, mikä tapa koskettaa erilaisia lukijoita parhaiten, riippunee Kyllösen mukaan siitä, kuinka lukijan oma maailmankatsomus resonoi kirjan esittämien arvojen kanssa.

– Tässä mielessä kirjojen ja kirjailijoiden lokeroiminen on myös hieman riskialtista, sillä näin muodostettavat mielikuvat voivat nostaa aiheettomia raja-aitoja suuntaan jos toiseenkin.

Kun Kyllönen ryhtyi kirjoittamaa Aava-dekkaria, oli hänelle selvää, että kirjasta tulee erilainen kuin dekkareiden valtavirta on tällä hetkellä.

– Halusin luoda jännitystä ei niinkään väkivaltaa kuvailemalla vaan arvomaailmojen törmäysten ja oikean ja väärän kuvaamisen kautta. Oli kiehtovaa pohtia fiktiivisten hahmojen kautta sitä, miksi niin hyvät kuin huonotkin asiat tapahtuvat.

 

Tuoreessa Quadro-dekkarissaan Kyllönen jatkaa saman ajatusmaailman parissa seuraamalla tuttujen päähenkilöiden seikkailuja.

– Idea kirjaan syntyi vuosi sitten, kun Suomessakin uutisoitiin muun muassa Turkin armeijan käyttämistä aseistetuista droneista. Viimeistään tuolloin oli selvää, että halvat, moneen käyttötarkoitukseen muunneltavissa olevat kopterit ovat valitettavan tehokkaita laitteita myös ei-hyviin tarkoituksiin.

Kirjassa tuntematon ryhmä käyttää koptereita hajottaakseen yhteiskunnan rakenteita. Päähenkilö Matias Virta kumppaneineen joutuu selvittämään, miksi näin tapahtuu ja miten ryhmän voi pysäyttää. Samalla hän joutuu puntaroimaan omaa toimintaansa, eikä pettymyksiltäkään vältytä.

– Omassa elämässään keskeneräinen päähenkilö on minulle kirjailijana kiehtova hahmo siinäkin mielessä, että sellaisen rakentaminen tuntuu varsin inhimilliseltä.

– On rohkaisevaa, että lukijapalautteen perusteella tällaisille "sankareille" on paikkansa dekkarigenressä, Timo Kyllönen sanoo.

 

Hanna-Kaisa Rahikainen



UUTISET