Käytetty kirja ostetaan vain halvalla - kirppareille muodostunut tehtävä hengellisen kirjallisuuden levittäjinä

Suomalaiset ostavat yhä vähemmän kirjoja – ja mitä ilmeisimmin myös luopuvat nopeammin hankkimistaan kirjoista. 

Toukokuussa julkaistussa Mitä Suomi lukee 2021 -tutkimuksessa kävi ilmi, että kirjojen ostaminen on vähentynyt rajusti. Vuonna 2013 suomalaiset ostivat noin 21 miljoonaa painettua kirjaa. Seitsemässä vuodessa kansakunnan vuotuinen kirjapino on madaltunut 15 miljoonaan niteeseen. 

Sivistyshakuisuus ei ilmeisesti ole laskenut samassa suhteessa, mistä kertoo samanaikainen äänikirjojen suosion vakuuttava nousu. Tutkimuksen mukaan äänikirjojen kuuntelijoiden määrä on kolminkertaistunut kahden viime vuoden aikana. 

 

Painettujen kirjojen suosion lasku heijastuu käytetyn tavaran myymälöihin. Kaikenlaisia kirjoja lahjoitetaan kodeista paljon, ne päätyvät myymälöiden hyllyihin, ja uuden omistajan puutteessa uhkaavat usein jäädä sinne. 

Päällikkö Nina Uusila Oulun helluntailähetyksen Toppila-Centerin kirpputorilla kertoo, että jonkinlainen ”kirjaongelma” on olemassa. 

– Kirjat eivät oikein liiku. Tavaraa kyllä olisi tarjolla myyntiin. 

Ihmiset tuntuvat haluavan eroon kirjoistaan. 

– Esimerkiksi sellaista tapahtuu, että joku tyhjentää ison omakotitalon koko kirjavaraston meille. 

 

        "Hyvät kirjat kertovat jotakin omistajastaan. "

 

Myymäläpäällikkö Jemina Rajamäki Fidan Leppävaaran myymälästä toteaa, että sisustustrendit eivät nyt suosi kirjaa. 

– Kyllä sen huomaa, että ihmiset ovat olleet luopumassa kirjoista. Meille lahjoitettiin jossain vaiheessa paljon kirjahyllyjä myyntiin. 

Toisaalta pientä paluuliikettäkin on ollut havaittavissa. 

– Hyllyjä on ilmeisesti taas kodeissa. On ehkä ymmärretty, että hyvät kirjat kertovat jotakin omistajastaan, Jemina Rajamäki sanoo. 

Rajamäki on työskennellyt aiemmin muissa pääkaupunkiseudun Fida-myymälöissä ja hänen mukaansa alue vaikuttaa jonkin verran kirjojen menekkiin. 

– Kyllä joillekin alueille on selvästi tyypillistä, että etenkin sivistävää kirjallisuutta arvostetaan ja ostetaan. 

 

Fida Secondhand -myymälöiden kehityspäällikkö Tiina Haimila vahvistaa havainnon, että kirjojen menekillä on alueellisia eroja. Kirjoissa näkyy sama kuin huonekaluissa ja vaatteissa: klassikot ovat haluttuja aarteita. 

– Esimerkiksi Iso Robertinkadun myymälään tulee kyllä hyvää tarjontaa, ja parhaat kirjat menevät parissa päivässä. 

Haimila tunnistaa kuitenkin ilmiön, jossa kodin hyllyjä ja kaappeja tyhjennetään kirjoista, ja niteitä vyöryy kirpputoreille. 

– Haasteena on nykyisin se, että kun massa on iso, kuinka löydettäisiin vain mielenkiintoiset kirjat ja osattaisiin vielä laittaa ne hyvin esille. 

Monessa myymälässä asiakasta odottaa seinällinen kirjoja. 

– Jos esillä on liikaa, tulee ähky, eikä jaksa alkaa tutkia tarkemmin, mitä hyllystä löytyy, Haimila pohtii. 

 

Joensuussa Fida Secondhand -myymälässä käy paljon seurakuntien ihmisiä, ja etenkin hengellisellä kirjallisuudella on hyvä menekki. 

– Kirjat myyvät meillä paremmin kuin vaikkapa elektroniikka, myymälänhoitaja Susanna Laaksonen kertoo. 

Hintoja on vuosien saatossa reivattu alaspäin. Keskihinta kirjalla on Joensuussa 1,50 euroa, ja sillä hinnalla tavara tuntuu liikkuvan hyvin. 

– Myymme mieluummin halvalla ja paljon kuin kalliimmalla vähän. Hinta takaa sen, että tulee kiertoa. 

Korona-aika tuntui luovan kirjoille kysyntää. 

– Ihmiset löysivät taas kirjan. Niitä ostettiin paljon koteihin. 

Susanna Laaksonenkin painottaa esillepanon merkitystä. 

– Kiinnostavat kirjat nostetaan esiin. Siten ne lähtevät liikkeelle. 

– Tulee toki sitäkin kirjaa, joka ei myy, ja se päätyy sitten ilmaispöydälle. Toisaalta tämä koskee myös esimerkiksi vaatteita. Ei kaikkia niitäkään saada myytyä. 

 

Anssi Tiittanen

 

 

Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää vietetään sunnuntaina 10. lokakuuta. 

 

 

 

Kirjan kierrättämisen säännöt 

Kirjoja koskevat samat periaatteet kuin muitakin kirpputoreille lahjoitettavia esineitä. Mikäli kirjan kunto on jo sellainen, ettei itse haluaisi sitä edullisestikaan hankkia, kirja ei kuulu kirpputorille. 

Useimmat secondhand-ketjut myös toivovat, ettei myymälöihin tuotaisi esimerkiksi vanhoja tietosanakirjasarjoja, Valitut Palat -sarjan kirjatiivistelmiä eikä tietokirjoja, joiden tiedot ovat vanhentuneita. Kirjoihin pätee siis sama käyttökelpoisuuden toivomus kuin muihinkin lahjoitettaviin tavaroihin. 

Jos kirjan haluaa poistaa itse, kovakantisen kirjan kannet tulee irrottaa ja laittaa ne sekajätteeseen. Kirjan sivut puolestaan voi laittaa paperinkeräykseen, minne myös pehmeäkantisen kirjan voi heittää sellaisenaan ilman kansien irrottamista. (AT)

 




40/201

Tutkimus: Kutsumustyössä myös haittoja
Traumatietoisuutta lasten kohtaamiseen – ViaDia ry panostaa huostaanotettuihin, adoptoituihin ja kotimaastaan paenneisiin lapsiin
Tapaamisia vuosikymmenien jälkeen – Nuorisokuoro on jättänyt monelle lähtemättömän myönteisen jäljen