Juhannuskonferenssin uudistuksilla rönsyjä vähemmäksi

Jokaiselle jotakin on edelleen kaikille yhteisen Juhannuskonferenssin periaate. Järjestäjät toivovat rauhallisemman ympäristön antavan entistäkin mukavamman juhlatunnelman.
Jokaiselle jotakin on edelleen kaikille yhteisen Juhannuskonferenssin periaate. Järjestäjät toivovat rauhallisemman ympäristön antavan entistäkin mukavamman juhlatunnelman.
Juhannuskonferenssin ohjelma uudistuu ensi kesänä. Tilaisuuksien määrää vähentämällä ja
niiden paremmalla suunnittelulla tapahtumalle haetaan ennen muuta selkeyttä.

– Konferenssi on kasvanut niin, että lopulta viiteen päivään mahtui noin sata erilaista tilaisuutta. Nyt kun tapahtumalla alkaa uusi vuosikymmen, oli hyvä hetki tarkastella kokonaisuutta, konferenssi-isäntä Marko Halttunen kertoo.

Juhannuskonferenssin ohjelma keskittyy ensi kesänä pääasiassa kahteen telttaan: juhlatelttaan ja lastentelttana ennen palvelleeseen teematelttaan. Juhlatelttaan kokoonnutaan esimerkiksi aamunavauksiin, jumalanpalveluksiin, raamattutunneille, konsertteihin ja nuorteniltoihin. Teemateltassa on puolestaan kansainvälisiä tilaisuuksia
sekä ohjelmaa lapsille, varkeille ja nuorille.

Kokonaisuuden hallitsemiseksi juhlateltassa on päiväkohtaiset teemat ja house bandit sekä
konferenssin ohjelmatoimikunnan kutsumat tuottajatiimit: jyväskyläläiset esimerkiksi vastaavat iltapäivien keskustelevista tilaisuuksista, Iso Kirja raamattutunneista ja nuorisotyövaliokunta puolestaan nuortenilloista. Tuottajat suunnittelevat tilaisuudet
ehyiksi kokonaisuuksiksi päiväkohtaisten teemojen Suuri Jumala, Lähimmäisyys, Lähetys ja Lunastus alle.

Ajatukset ”väliinputoajiin”

Konferenssiohjelmasta on karsittu päällekkäisyyksiä. Jatkossa on siis vain yksi aamunavaus, jumalanpalvelus, keskustelutilaisuus ja musiikkiin painottava tilaisuus päivässä. Toisaalta Missioteltta on paikallaan, samoin monet muut tutut ohjelmapisteet. Ylistysteltan paikalle tulee nälkäisiä palveleva pikaruokateltta.

Marko Halttunen kertoo, että ylistysmusiikki tuodaan nyt monipuolisella tavalla erillisestä
paikasta osaksi juhlateltan tilaisuuksia house bandien voimin. Yhdessä laulamisen lisäksi juhlateltassa kuullaan myös esittävää musiikkia.

Juhlateltan tarjonnassa on ajateltu erityisesti keski-ikäistä ja perheellistä väkeä, joka on suuri ryhmä mutta ”jäänyt konferenssiohjelmassa vähän väliinputoajaksi”.

Ohjelmauudistus auttaa myös tapahtuman äänimaailman rauhoittamisessa, kun musiikki ei soi viidessä-kuudessa pisteessä yhtä aikaa.

Maailma lähellä

Juhannuskonferenssin teema on tänä vuonna ”Maailma kädessä”.

– Teemalla haluamme tukea uskoa Jumalaan maailman myllerrysten keskellä: maailma on hänen kädessään. Toisaalta maailma on tullut kätemme ulottuville esimerkiksi turvapaikanhakijatilanteen vuoksi ja älypuhelinten välityksellä, konferenssi-isäntä avaa teemaa.

Maahanmuuttajat näkyvät konferenssissa erityisesti lauantain keskustelufoorumissa ja
teemateltan kansainvälisissä tilaisuuksissa, joista vastaa Helluntaikirkon maahanmuuttajatyöryhmä. Tapahtuman kansainvälinen puhujavieras on israelilainen Avi Mizrachi.

Juhannusaattona kokoonnutaan viime vuoden tapaan juhlalliseen lipunnostoon, jossa puhuu kansanedustaja Sari Essayah ja musiikista vastaa kanteletaiteilija Ida Elina. Juhlaa jatketaan ruotsalaisartisti Samuel Ljungblahdin konsertilla, joka on maksullinen.
Ljungblahd on kotimaassaan hyvin tunnettu gospelartisti, joka esiintyi mieliinpainuvasti Ruotsin prinssin Carl Philipin häissä viime vuonna.

Lauantai-iltana juhlateltassa musiikki kajahtaa Kaikki saa Herralle laulaa -tilaisuudessa.

Juhannuskonferenssi alkaa tuttuun tapaan juhannusviikon keskiviikkona illalla ja päättyy
sunnuntai-iltapäivän ehtoollisjuhlaan.


Anna Lehtinen

Uutiset
9/2016

UutisetHelluntaiviikolla Lontoossa järjestetään ensimmäinen Euroopassa pidettävä alueellinen Empowered21-konferenssi. Tapahtuman odotetaan kokoavan helluntailaisia ja karismaattisia kristittyjä laajasti eri...
UutisetPohjois-Ruotsissa on käynnistetty projekti, jonka tavoitteena on kääntää koko Raamattu meänkielelle eli alueella puhuttavalle suomen murteelle.

Työ alkaa jo aiemmin meänkielelle käännettyjen ev...
UutisetPerinteiseen perheinstituutioon kohdistuva paine näkyy ensi kesänä järjestettävän harvinaisen ortodoksisen kirkolliskokouksen asialistalla.

Kaikkien eri ortodoksikirkkojen piispoja odotetaan ke...
UutisetKrusifiksit pois koulujen ja sairaaloiden seiniltä. Jumala-maininnat pois lainsäädännöstä.
Tässä keskeiset uskonnonvapausvaatimukset, joita sekularisoituneet poliitikot asettavat lähes kaikissa EU-...
UutisetFida International aloittaa Radio Deissä suorat iltalähetykset. Ensimmäiset kahden tunnin Lauantain lähetyslöylyt heitetään kanavalla 5. maaliskuuta kello 21.

Avausjaksossa Pertti Söderlund ja...
UutisetEtiopiassa Wondon alueella, 270 kilometriä pääkaupunki Addis Abebasta etelään, kärsitään
pahimmasta kuivuudesta vuosikymmeniin. YK arvioi, että noin 10 miljoonaa ihmistä, heistä puolet lapsia, tarv...
UutisetJuhannuskonferenssin ohjelma uudistuu ensi kesänä. Tilaisuuksien määrää vähentämällä ja
niiden paremmalla suunnittelulla tapahtumalle haetaan ennen muuta selkeyttä.

– Konferenssi on kasvanut...
UutisetMaailman rukouspäivää vietetään 4. maaliskuuta. Suomessa organisointivastuussa toimii
naisliike NNKY. Tilaisuuksia on eri seurakunnissa Jyväskylässä, Tampereella, Kuopiossa ja Helsingissä, jossa ar...
UutisetHelsingin Saalem-seurakunnan talvinen leiriviikko piti sisällään kaksi eri ikäisille suunnattua
leiriä.

LIFE-leirille tuli alkuviikosta mukaan nelisenkymmentä yläkouluikäistä nuorta. Keskus...
UutisetKeskustelemme ihmisten kanssa heidän ehdoillaan. Kerromme olevamme uskovia Korson helluntaiseurakunnasta, koordinaattori Markku Saikkonen kertoo.

– Ihmisten kohtaaminen on ensisijaisesti kylvöt...
UutisetVuonna 1942 perustettu Suomen laajalevikkisin seurakuntajulkaisu Kirkko ja Kaupunki jää historiaan, kun pääkaupunkiseudun luterilaiset seurakuntalehdet alkavat ilmestyä Valomerkki-nimellä ensi vuonna...
UutisetKansanedustaja Peter Östman (kd) jätti toissa viikolla yhdessä Antero Laukkasen (kd) kanssa hallitukselle kysymyksen, jossa hän haastaa hallitusta korjaamaan palkkatuen myöntämiseen liittyvää ohjeistu...
Uutiset"Monikulttuurisessa ja moniuskontoisessa yhteiskunnassa uskonnon opetus ei voi keskittyä vain yhden uskonnon opetukseen. –– Jos yleissivistävässä koulutuksessa halutaan tulevaisuudessakin antaa...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan