Juhannuskonferenssin loppusaldo: innostunut jälleennäkemisen ilmapiiri, mutta numeroiden valossa korona on myös jättänyt jälkensä

Suurin kävijämäärä osui juhannuspäivä lauantaille, jolloin alueella oli noin 15 000 ihmistä. (Juhannuskonferenssin tiedotus)
Suurin kävijämäärä osui juhannuspäivä lauantaille, jolloin alueella oli noin 15 000 ihmistä. (Juhannuskonferenssin tiedotus)

IK Tiedotus, RV Uutiset


Suomen helluntaiseurakuntien kesäjuhlaa, Juhannuskonferenssia, vietettiin kahden koronavuoden jälkeen jo perinteisempään tapaan Ison Kirjan alueella Keuruulla.
Tapahtuman kokonaiskävijämäärän arvioidaan olleen noin 20 000 henkilöä.

Talkoolaisia oli noin 1200; vuonna 2019 talkoolaisia oli vajaa 400 enemmän. Noin 25% talkoolaisista oli alle 20 vuotiaita. Lähes 60% talkoolaisista oli työikäisiä (20-63v).
– Työikäisten suuri määrä on hienoa, konferenssi-isäntä Marko Halttunen iloitsee.
Esiintyjälippuja jaettiin yli 600 henkilölle.
– Kun tähän lisätään vielä esimiehet, vuorovastaavat, Missioteltta ja muut yhteisöt, pääsemme yli kahden tuhannen ihmisen joukkoon, jotka rakensivat Juhannuskonferenssin – yhdessä.

Suurin kävijämäärä, vajaat 15 000 ihmistä, oli alueella juhannuspäivänä, jolloin päiväpysäköintialueella laskettiin olleen noin 2500 autoa ja leirinnässä 777 asuntovaunua, ja noin 1200 telttaa.

UskoTV:n maksullista lähetystä seurattiin yli 4000:sta ip-osoitteesta. Avainmedian arvion mukaan nettikatselijoita oli keskimäärin noin kaksi henkilöä osoitetta kohti, yhteensä noin 8000 ihmistä.

– Silmiin pistävä piirre konferenssiväen ikärakenteessa oli lasten, nuorten ja nuorten aikuisten suuri osuus, Marko Halttunen sanoo.
– Vanhempi väki, varsinkin riskiryhmäläiset, olivat ehkä arempia tulemaan paikan päälle niin koronariskin kuin kovien helteiden takia.

Konferenssi päättyi sunnuntain ehtoollisjuhlaan, jossa ilmoitettiin myös vuoden 2023 teema: Korkeimman suojassa.



40/201

Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan