Joulun sanomaa Raahessa

Sosiaaliseen työhön saatiin konsertissa kerättyä 1010 euroa. Kuva: Olavi Alatalo
Sosiaaliseen työhön saatiin konsertissa kerättyä 1010 euroa. Kuva: Olavi Alatalo
Raahen helluntaiseurakunnassa järjestettiin seitsemännen kerran Joulugaala-tapahtuma. Tapah­tumiin on kutsuttu esiintyjiksi usein maamme eturivin artiste­ja, muun muassa Nina Åström ja Jippu, ja nyt tänä vuonna Elina ja Joonatan Rautio.

 

Seurakuntalaiset kutsuivat ja ostivat lippuja naapureilleen ja tuttavilleen, joista monet eivät kuulu seurakuntaan. Musiikil­lisen annin lisäksi alakertaan oli katettu juhlapöytä.

 

Tilaisuuden lipputulot menivät kokonaan Raahen kaupungin hy­vinvointikuntayhtymän osoitta­miin kohteisiin. Yhtymän edus­tajia oli paikalla vastaanottamas­sa shekkiä.

 

– Tämä on koettu erinomaisen hyväksi tavaksi lähestyä ihmisiä evankeliumin sanomalla musii­kin ja tarjottavien lomassa, raa­helaiset kertovat.

 

 

Musiikki ilahdutti

Pari kertaa vuodessa on samalla periaatteella järjestetty myös Light House -tapahtumia. Näihin tilai­suuksiin on vapaa pääsy, ja niissä on ollut myös enemmän erilaista ohjelmaa musiikin lisäksi.

 

Tämänvuotinen tapahtuma sai jälleen kiitosta Joonatan Raution musisoinnista eri instrumenteilla ja Elina Raution hienoista joulu­laulujen tulkinnoista.

 

Varsinkin Elinan itse tekemä joululaulu sai yleisön herkisty­mään. Siinä laulussa seimen lap­sen tie ennakoi ristin tapahtumia.

 

 

Olavi Alatalo



Uutiset
51-52/2018

Uutiset90-vuotias Tyyne Niemi toimii aktiivisesti ystäväpalvelussa ja pitää huolta naapureistakin.
UutisetTalvella lukijoita herättelivät presidentinvaalit, syksyllä tutkimustulokset Suomen hengellisestä tilasta.
UutisetRaahen helluntaiseurakunnassa järjestettiin seitsemännen kerran Joulugaala-tapahtuma. Tapah­tumiin on kutsuttu esiintyjiksi usein maamme eturivin artiste­ja, muun muassa Nina Åström ja Jippu, ja ny...
UutisetTeatteri voi avata uusia oivalluksia myös joulun tutusta sanomasta.
UutisetMessiaaninen seurakunta osoittaa, että joulu kuuluu myös juutalaisille.
UutisetVanhan testamentin alkuluvuis­ta tuttu kertomus Sodoman kau­pungin tuhosta on saamassa tu­kea uusimmasta arkeologisesta tutkimuksesta.

Tutkijat ovat jo aiemmin ar­velle...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan