Jeesus-marssit ylittivät uutiskynnyksen

Jeesus voitti politiikan, otsikoi Keskisuomalainen viime viikolla. Jeesus-marssille osallistui Jyväskylässä arviolta ainakin 700 marssijaa. Uutisen mukaan Jeesus-marssin ja samaan aikaan järjestetyn poliittisen vappumarssin osallistujamäärissä oli silmämääräisesti selkeä ero.

Helsingin Jeesus-marssilla kuultiin ulkoministeri Timo Soinia. Hän kertoi valinneensa tietoisesti epäpoliittisen vappupuheen, jonka aiheena oli anteeksianto.

– Se ei ole mikään sori, se ei ole mikään oho, vaan se on anteeksi. Kannattaa treenata, se tulee minultakin työläästi, Soini sanoi Ylen uutisen mukaan.

Pakina
19/2016

PakinaTodennäköisesti tietyt kirkolliset juhlapyhät ovat helluntailaisille yhtä vieraita kuin niin sanotuille tavallisille tallaajillekin. Syynä voi olla se, että kirkkopyhät eivät kiinnosta ja ne koetaan l...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan