(8.2.2023)
Aiemmin Itä-Hakkilan kirkkona tunnetussa rakennuksessa loistavat jälleen valot vuosien hiljaisuuden jälkeen.
Entinen kirkko on muuntautumassa Aikakeskukseksi. Muun muassa Ristin Voittoa kustantava kustannusyhtiö Aikamedia asettuu tilaan vuokralaisena.
Kirkon alakertaan entisiin päiväkotitiloihin muuttaa helmikuun lopulla aiemmin Juutiprintinä tunnettu Aikaprint, jonka Aikamedia hankki joulukuussa. Rakennukseen tulee myös muita toimitiloja.
Vanhastaan kirkossa on keittiö-, sauna- ja edustustilat sekä kaksi asuntoa erillisessä siivessä. Alueen yhdistykset ja järjestöt saattavat olla kiinnostuneita tilojen säännöllisestä vuokraamisesta.
Vantaan luterilaiset seurakunnat luopuivat rakennuksen käytöstä muutamia vuosia sitten. Kirkon toimintaa on keskitetty läheiseen Hakunilan kirkkoon.
Aikamedia on ollut viime vuosina taloudellisella kasvu-uralla alavireisen kauden jälkeen. Puolentoista vuoden sisällä yrityksen henkilöstön määrä on kasvanut yhdestätoista kahteenkymmeneen.
Myönteisen kehityksen taustalla on muun muassa tilitoimistopalveluiden asiakasmäärän kasvu ja tiivistynyt kirjojen kustannusohjelma. Myös laskevien lehtilevikkien harmeja on pystytty kompensoimaan toimitustyötä virtaviivaistamalla.
Arkkitehti Göran Malmströmin suunnittelemassa ja vuonna 1968 valmistuneessa entisessä kirkossa on tarkoitus järjestää myös hengellistä toimintaa. Yksi vapaakristillinen seurakunta Vantaalla on siirtämässä jumalanpalveluksiaan ja toimintaansa keskukseen.
– Useampi seurakunta on ollut tiloista kiinnostunut. Kartoitamme muun muassa mahdollisuutta rakentaa keskukseen nykyaikainen studiotila, Aikamedian toimitusjohtaja Olavi Kumpulainen kertoo.
Salin kirkkotaideteokset jäävät Vantaan luterilaisten seurakuntien omistukseen, ja niitä säilytetään toistaiseksi salissa vanhoilla paikoillaan.
Itä-Hakkilan kirkkoa ei ole suojeltu. Museoviraston mukaan sillä on kuitenkin ”kulttuurihistoriallista merkitystä sekä paikallisesti että valtakunnallisesti”.
Alvar Aallon tyyliä mukaileva, funktionalismista vaikutteita saanut vaalea kirkko komeilee rinteen laella mäntyisen kangasmaiseman keskellä.