Israelin Askelonista löytyi kaivauksissa suuri roomalainen basilika – rakennus hylättiin 300-luvulla maanjäristyksen vuoksi

Harvinainen kaivauslöytö tehtiin Askelonin kansallispuistosta. Kuva puiston portilta.  (Shutterstock)
Harvinainen kaivauslöytö tehtiin Askelonin kansallispuistosta. Kuva puiston portilta. (Shutterstock)

Gazan rajan läheisyydessä sijaitsevasta Askelonin kaupungista on tehty merkittävä muinaislöytö. Israelilaiset arkeologit kaivoivat Askelonin kansallispuiston alueelta suurimman tähän asti Israelista löytyneen roomalaisen basilikan.

CBN Newsin mukaan antiikin Rooman aikana julkinen elämä keskittyi basilikarakennuksiin. Siellä hoidettiin liiketoimintaa, sosiaalisia ja lakiasioita. Lisäksi siellä pidettiin kulttuuririentoja ja uskonnollisia seremonioita.

Nyt löydetty basilika on noin 2 000 vuotta vanha.

– Valtava rakennus on peitetty katolla ja jaettu kolmeen osaan – keskellä olevaan aulaan ja kahteen sivuaulaan, kaivauksien johtotiimi kommentoi Israelin antiikkiviranomaisten puolesta.

– Salia ympäröivät marmoripylväät ja pylväänpäät, jotka nousivat arviolta 13 metrin korkeuteen ja tukivat rakennuksen kattoa. Lattia ja seinät rakennettiin marmorista, tiimi kuvailee.

Suojelu- ja kunnostushankkeen yhteydessä alueelta löydettiinkin merkittävä määrä marmoria, CBN Newsin mukaan noin 200 marmoripalaa, jotka painavat kaikkiaan satoja tonneja.

Arkeologit pääsivät jyvälle myös basilikan kohtalosta. Rakennus sortui vuonna 363 maanjäristyksessä, jonka jälkeen roomalaiset hylkäsivät sen. Maanjäristyksen jäljet ovat näkyvissä nyt löydetyissä basilikan lattiapaloissa.

 

Ruut Ahonen



Lukijalta
23/2021

LukijaltaPaljolla kirjantekemisellä ei ole loppua. Ristin Voitossa on kirja-arvioita, joista toiset ovat hyviä ja rakentavia uskoamme ajatellen, toiset ovat sitten vähemmän hyviä. Markus Maj...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan