Huomioimisesta tasavertaisuuteen

Monikulttuurinen joulujuhlapöytä Jyväskylän helluntaiseurakunnassa pari vuotta sitten. Seurakunnan yhteydessä toimivassa kansainvälisessä ryhmässä on väkeä yli 30:stä eri kansallisuudesta. Kuva: Pentti Heinonen
Monikulttuurinen joulujuhlapöytä Jyväskylän helluntaiseurakunnassa pari vuotta sitten. Seurakunnan yhteydessä toimivassa kansainvälisessä ryhmässä on väkeä yli 30:stä eri kansallisuudesta. Kuva: Pentti Heinonen
Suomalaisiin seurakuntiin kuuluvat maahanmuuttajat kaipaavat yhteisöllisyyttä ja vapaamuotoista yhteistä tekemistä kantaväestön kanssa. Maahanmuuttajien pitäisi myös päästä toteuttamaan jumalanpalveluksia.

Johtopäätökset ovat peräisin Kristiina Raassinan gradusta, jonka hän teki osana Global Universityn opintojaan. Kymmenen vuotta lähetystyössä Thaimaassakin toiminut Raassina haastatteli graduaan varten viisi maahanmuuttajaa Turun helluntaiseurakunnasta.

Raassinan tutkimuksen perusteella maahanmuuttajien integroituminen suomalaiseen seurakuntaan on kiinni ”yllättävän yksinkertaisista” asioista – hyvin paljon niistä samoista, jotka ratkaisevat suomalaisenkin kotiutumisen uuteen yhteisöön.

– Maahanmuuttajat ovat toiveissaan vaatimattomia: Pyhän Hengen läsnäolo ja mukanaolo tutussa maailmanlaajuisessa helluntaiperheessä ovat monelle tärkeimmät asiat. He ovat myös anteeksiantavaisia ja erittäin motivoituneita palvelemaan seurakunnassa, Raassina kertoo.

– Olennaista on, miten huomioimme seurakuntaan tulijat ja miten löydämme yhteyden keskenämme.

Kaksisuuntainen prosessi

Raassinan tutkimuksessa haastatellut kiittivät seurakunnassa tilaisuuksien tulkkausta ja Pyhän Hengen tuomaa ilmapiiriä. Arviot olivat pääsääntöisesti myönteisiä. Jumalanpalveluskulttuuria pidettiin kuitenkin etäisenä, musiikkia vieraana ja hengellistä opetusta liiaksi filosofisena pohdintana vajavaisella suomen ja usein englannin kielen taidollakin varustetulle maahanmuuttajalle.

– Integroituminen on kaksisuuntainen prosessi, Kristiina Raassina painottaa.

– Hyväksyisimmekö jumalanpalveluksiin englanninkieliset laulut ja kestäisimmekö kuunnella sitä, että joku puhuu suomea murtaen? hän kysyy ja lisää, että suomalaistenkin on joskus astuttava oman mukavuusalueensa ulkopuolelle – näyttäähän nyt siltä, että varsinkin isojen kaupunkien seurakunnat kasvavat tulevaisuudessa juuri maahanmuuttajien ansiosta.

Jyväskylän helluntaiseurakunnan kansainvälisen työn pastori Sandesh Robert kuvailee tilannetta Suomen kansainvälistyvällä hengellisellä kentällä hyvin samoin.

– Maahanmuuttajat löytävät helpommin yhteyden keskenään kuin suomalaisten kanssa. He kuitenkin haluaisivat mukaan kaikkeen seurakunnan toimintaan, vanhimmistoa myöten. Alussa erityinen huomioiminen on tärkeää, mutta myöhemmin on toivottavaa, ettei erottelua suomalaisiin ja ulkomaalaisiin olisi.

Arvoa olemiselle

Robertin luotsaaman Jyväskylän helluntaiseurakunnan kansainvälisen toiminnan sisällekin mahtuu kulttuurieroja, kuuluuhan sen yhteyteen jäseniä yli 30 maasta. Kulttuurien ”sopasta” selvitään avoimella, ystävällisellä ja kuuntelevalla asenteella sekä sen painottamisella, että huolimatta eroista yhteisössä ollaan yhtä suurta, Kristuksen yhdistämää perhettä.

– Paljon auttaa se, että maahanmuuttajat kaipaavat saada ystäviä. Ehkä suomalaisilla on jo heitä riittävästi, mutta toisaalta jokainen osaa hymyillä ja moikata – se on huomioimista, Sandesh Robert sanoo.

Kristiina Raassina naurahtaa, että suomalaisten ”heikkous” on välillä liika tehokkuus. Hän on havahtunut siihen, mikä arvo on ”pelkällä” olemisella ihmisten kanssa.

– Kutsutaan suomalaisia englanninkielisiin kokouksiin eikä kiirehditä tilaisuuden jälkeen pois vaan jäädään juttelemaan kahvikupin äärelle. Pyydetään maahanmuuttajian vierailulle koteihimme. Suomalaisilla on mahtava mahdollisuus selittää suomalaista kulttuuria ulkomaalaisille – ei meidän tarvitse sitä hävetä. Ja yhteisen toiminnan ei tarvitse olla aina hengellistä.

Syvemmälle, lähemmäs

Mitä sitten, kun maahanmuuttajat on huomattu ja heihin on vähän tutustuttukin? Miten päästäisiin astetta pidemmälle, siihen, ettei kansallisuudella, ihonvärillä tai kielellä enää olisi väliä seurakunnassa?

– On totta, että pelkkä huomaaminen ei vielä tuo läheisyyttä. Miten osaisimme tunnistaa eri ihmisillä olevat lahjat ja ottaa ne käyttöön? Kristiina Raassina pohtii.

Turun helluntaiseurakunnassa järjestettiin juuri kaksikielinen Voittava elämä -kurssi, joka synnytti ystävyyssuhteita erimaalaisten välille.

– Avain oli se, että kurssilla puhuttiin syvistä, tärkeistä asioista. Siinä huomattiin, miten paljon yhteistä eri ihmisillä onkaan, Raassina kertoo.

Hänen mielestään seurakunnissa olisi aika ottaa maahanmuuttajat täysipainoisesti mukaan seurakunnan työhön, ei vain työn kohteeksi.

– Soluihin ja jumalanpalvelusten toteuttamiseen, esimerkiksi musiikkiin, todistuspuheenvuorojen pitäjiksi, kolehdinkerääjiksi, rukoilemaan, Raassina luettelee.

– Ilman kielitaitoakin voi hyvin palvella esimerkiksi keittiöllä, vahtimestarina ja leireillä, Sandesh Robert lisää.

– Jos emme opi huomioimaan erimaalaisia ihmisiä seurakunnissamme, syntyy monia pieniä seurakuntia. Mielestäni olisi parempi yhdessä seurakunnassa palvella ja ylistää Jumalaa niin kuin taivaassa kerran tehdään, Robert päättää.


Anna Lehtinen


51���52/2019

Helluntaiseurakuntien jäsenkehityksessä pientä virkistymistä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja