”Helluntailiike on selvästi tienhaarassa”

Suomen helluntaiseurakuntien jäsenmäärän laskeva kehityssuunta on johtanut pastori, MTh Jyrki Iso-Hellan pohtimaan herätysliikkeen nykytilaa ja tulevaisuutta. Iso-Hella on perehtynyt huolella helluntaiseurakuntien jäsentilastojen muutoksiin ja pohtii lähiviikkoina Ristin Voitossa julkaistavassa artikkelissaan myös niiden syitä.

Helluntailiikkeen jäsenmäärän kasvu oli toiminnan alkuvuosina eli 1910-luvun jälkeen ilmiömäisen nopeaa. Silloin aloitettiin myös voimakas kotimaan evankeliointityö, jonka seurauksena jo 1920-luvulla perustettiin yli 30 uutta seurakuntaa ja helluntailaisten määrä nousi kymmeneen tuhanteen.

Seuraavalla vuosikymmenellä herätysliikkeen työ eteni yhtä tuloksellisesti. Silloin 40 uutta seurakuntaa aloitti toimintansa ja seurakuntien yhteinen jäsenmäärä kipusi 15 000:een.

Kasvu jatkui edelleen 1940- ja 1950-luvuilla, jolloin perustettiin yhteensä yli 60 helluntaiseurakuntaa. Helluntailiikkeen jäsenmäärä ylitti jo 25 000 rajan. Alkuvuosikymmeninä helluntailaisten määrä Suomessa lisääntyi keskimäärin viidelläsadalla joka vuosi.

Vaikka 1960-luvulla liikettä koetteli sisäinen hajaannus ja uusien seurakuntien perustamisessa tapahtui romahdus, niitä syntyi vieläkin lähes parikymmentä, ja jäsenmäärä jatkoi kasvuaan 30 000:een.

Vuodesta 1993 kasvun taitekohta

Yleistä valtakunnallista kiinnostusta ja mediahuomiota vuosina 1977–1981 herättänyt saarnaaja Niilo Yli-Vainion toiminta toi helluntailiikkeelle kaikkien aikojen suurimman kasvupiikin, yli 10 000 uutta jäsentä, ja sen seurauksena liikkeen jäsenmäärä ylitti 40 000:n rajan. Aktiivista evankelioimisintoa riitti vielä 1980-luvullakin, ja uusia seurakuntia perustettiin lisää. Myös aiemmin syntyneet seurakunnat jatkoivat jonkin aikaa kasvuaan.

Vuosi 1993 oli helluntailiikkeen jäsenmäärän kehityksessä tärkeä taitekohta, jolloin saavutettiin tähänastisen kasvun huippu: 48 700 jäsentä. Helluntailiike alkoi rinnastaa itsensä yhä useammin maamme ortodoksiseen kirkkoon.

Tämän jälkeen uusia seurakuntia perustettiin kuitenkin entistä vähemmän ja myös jäsenmäärä kääntyi hitaaseen laskuun. Helluntailaisten määrä putosi vuoteen 2014 mennessä tilastollisesta huippuluvusta lähes kahdeksalla prosentilla eli neljällä tuhannella jäsenellä ja oli noin 45 000.

Vaikka jäsenmäärän laskua ei voi verrata Suomen evankelis-luterilaisen kirkon dramaattiseen jäsenkatoon, pastori Jyrki Iso-Hella on nykytilanteesta huolissaan.

– Helluntailiike on selvästi tullut tienhaaraan, hän sanoo.

– Kun kastettujen määrä on jatkuvasti pienempi kuin seurakunnista eri syistä poistuvien määrä, näköpiirissä on vain jäsenistön keski-iän nopea kasvu ja seurakuntien jäsenmäärän väheneminen.

Iso-Hella muistuttaa Linus J. Morriksen kirjassaan Seurakunnan läpimurto (Päivä, 1996) esittämästä yleisestä herätyksien kehityskaavasta, jossa syntymän ja voimakkaan kasvuvaiheen jälkeen alkaa usein tasannevaihe, sitten laskuvaihe ja lopulta jopa kuolema.

– Tilastojen valossa Suomen helluntailiike on nyt selvästi saavuttanut tasannevaiheen ja kääntynyt hitaaseen laskusuuntaan.

Pienet seurakunnat tehokkaampia kuin isot

Iso-Hella on kiinnittänyt jäsenmäärien analyysissaan huomiota seurakuntien niin sanottuun siirtokasvuun (transfer growth), jossa maaseudun pienten seurakuntien työn tulokset siirtyvät suurten kaupunkiseurakuntien hyödyksi. Kyse on kaupungistumisesta eli siitä, että väki siirtyy opiskelu- ja työpaikkojen perässä kyliltä keskuksiin ja pienemmistä keskuksista kaupunkeihin.

Vähäisemmistä resursseistaan huolimatta pienet helluntaiseurakunnat ovat kuitenkin olleet huomattavasti tehokkaampia sielujenvoittamistyössä kuin suuret kaupunkiseurakunnat. Paikkakuntakohtaisessa tilastossa, jossa verrataan oman paikkakunnan ihmisistä uskoon ja seurakuntayhteyteen tulleiden suhteellisia osuuksia, suuret kaupunkiseurakunnat eivät pääse lähellekään kärkisijoja.

Eniten omalla paikkakunnallaan vaikuttaneita ja sen asukkaita yhteyteensä voittaneita helluntaiseurakuntia on seuraavilla paikkakunnilla tässä järjestyksessä: Alajärvi, Soini, Kihniö, Keuruu, Uurainen ja Toivakka. Nämä ovat saavuttaneet 4–5 prosenttia paikkakuntansa asukkaista.

Merkillepantavaa on, että omalla alueellaan vaikutusvaltaisimman 15 seurakunnan tilastossa ei näy yhtään isoa kaupunkia.

Syitä seurakuntakasvuun ja sen sammumiseen

Jyrki Iso-Hella on pyrkinyt etsimään myös syitä siihen, mihin helluntailiikkeen kasvu ensimmäisenä 80 vuotena perustuu. Hänen mielestään monia selittäviä tekijöitä on löydettävissä.

– Uusien seurakuntien perustaminen, naisten toiminta erilaisissa julistustehtävissä ja uskovien evankelioimisnäky, hän luettelee.

– Uusien seurakuntien perustaminen on todettu useissa tutkimuksissa olevan paras ja nopein tapa voittaa uusia ihmisiä Kristukselle. Lisäksi helluntaiherätyksen alkuvuosikymmeninä naiset osallistuivat käytännössä kaikkiin seurakunnan tehtäviin ja olivat itse asiassa synnyttämässä suurta osaa maamme helluntaiseurakunnista. Kolmas kasvua selittävä tekijä on selkeä ja voimakas opetus kaikkien uskovien vastuusta sielujenvoittamistyössä.

Iso-Hella muistuttaa, että seurakuntien määrätietoinen panostus esimerkiksi lapsityöhön, teetupa- ja katuevankeliointiin, telttakokouksiin sekä aktiotoimintaan on tuottanut myös hengellistä tulosta, mikä on näkynyt seurakuntakasvuna.

Mutta myös kasvun esteitä on mahdollista tunnistaa. Iso-Hellan mukaan niitä ovat muun muassa seurakuntien rakenteiden jäykkyys, vastuunkantajien omien reviirien suojeleminen, heikko näkemys armoituksiin perustuvasta organisaatiosta, naisten  toimintamahdollisuuksien rajoittaminen, määrän korostaminen laadun kustannuksella sekä toiminnan yksipuolistuminen.

– Vaikka monien seurakuntien toimintaa vaivaa runsaudenpula ja jäsenten uupuminen, seurakuntien johto on usein päätynyt korostamaan yksipuolisesti vain joitain toimintamuotoja. Terveen kasvun näkökulmasta seurakunnassa tulisi huomioida tasapuolisesti kaikkien eri armoitusten olemassaolo, Iso-Hella painottaa.

SLK-tutkimus seurakuntien avuksi

Seurakunnan luontainen kehitys SLK Suomi ry:n toiminnanjohtajalle, pastori Kari Pölöselle monet Iso-Hellan havainnot ovat tuttuja.

– Helluntaiherätyksen tilanne vastaa täysin maamme SLK -tutkimuksissa havaittua seurakuntien laadullista tilaa, kun sitä vertaillaan muihin seurakuntakasvun kokemuksiin ja tutkimuksiin, joita on saatu 18 vuoden aikana 70 000 seurakunnassa ja 86 maassa, Pölönen toteaa.

Hänen mukaansa myös huomio siitä, että pienet seurakunnat ovat olleet suuria kaupunkiseurakuntia tehokkaampia sielujenvoittamistyössä, on linjassa maailmanlaajuisten SLK-kokemusten kanssa.

– Yleensä pienten seurakuntien jäsenet ovat aktiivisempia jumalanpalveluksiin osallistumisessa ja vastuun kantamisessa, Pölönen huomauttaa.

Kaikkiin Iso-Hellan johtopäätöksiin Pölönen ei kuitenkaan yhdy.

– Suomen helluntailiikkeessä on kastettu viime vuosina noin 650–900 uskoontullutta vuosittain. Se on paljon enemmän kuin esimerkiksi ”ylivainiolaisen” herätyksen vuosina.

Pölönen toivoo, että seurakunnat osaisivat hyödyntää enemmän seurakuntakasvuun liittyviä SLK-tutkimuksia ja niillä saatua tietoa.

– Yksi kuihtuvia seurakuntia yhdistävä tekijä on se, että ne eivät koe tarvitsevansa ulkopuolista apua, hän huomauttaa.

Ristin Voitto julkaisee lähiviikkoina Jyrki Iso-Hellan artikkelin ja tutkimusaineiston, jota seurakuntien työntekijät kommentoivat.


Leevi Launonen