Helena Korhonen jäämässä pois Helluntaikirkon johdosta

Vuosi Helluntaikirkon johdossa on ollut kiireinen mutta antoisa, Helena Korhonen sanoo.
Vuosi Helluntaikirkon johdossa on ollut kiireinen mutta antoisa, Helena Korhonen sanoo.

Pastori Helena Korhonen jättää tammikuussa Suomen Helluntaikirkon (SHK) hallituksen puheenjohtajuuden. 15. tammikuuta työnsä aloittava yhdyskunnan uusi hallitus valitsee tehtävään uuden puheenjohtajan. 

Korhosen jakso SHK:n johtajan paikalla jää tavanomaista lyhyemmäksi, noin vuoden mittaiseksi. Tavallisesti vuodeksi kerrallaan valittavan puheenjohtajan kokonaiskausi on kestänyt vähintään kaksi vuotta, useimmiten pidempäänkin. 

Helena Korhosen mukaan pois jättäytymisen taustalla on eläköityminen seurakuntapastorin tehtävästä Lappeenrannan helluntaiseurakunnasta sekä muutto pois Kaakkois-Suomesta, jonka alueellisena edustajana Korhonen on hallituksessa ollut. 

Johtajuuskauteensa Korhonen on tyytyväinen. 

– Tekemistä riitti kyllä, ja saimme monta asiaa maaliin. 

Tärkeimpänä puheenjohtajan ja hallituksen kätilöimistä asioista oli SHK:n ja Hyvä Sanoma ry:n fuusio, joka toteutui 2. joulukuuta. 

Viime vaiheessa Hyvä Sanoma ry:n olemassaoloa päätettiin jatkaa toistaiseksi. Se toimii kustannusyhtiö Aikamedian pääomistajana. 

Tekeillä on sääntömuutos yhtiön yhtiöjärjestykseen, jolla pyritään varmistamaan Aikamedian osake-enemmistön säilyminen helluntaiseurakuntien ja herätysliikkeen valtakunnallisten yhdistysten hallussa.

 


Anssi Tiittanen

 




40/201

Globaali helluntaiteologia esillä Åbo Akademissa – Keskustelu nostaa hitaasti päätään suomalaisessa yliopistomaailmassa
Opinnäytetyössä tutkittiin, kenen ääni kuuluu kristillisissä lehdissä
Myös Gazassa on pieniä uskovien ryhmiä – mediatyön hedelmää näkyy
Fifteenit täyttyneet nopeasti – Suosituimmat leirit täyttyvät minuuteissa